Pimeän jälkeen

Olen kirjoittanut aika monta tekstiä ja jättänyt julkaisematta. Mikään niistä ei ole tuntunut julkaisun arvoiselta. Elämä on tienhaarassa nyt. Vuoden loppupuolisko tarjoilee monenlaisia isoja muutoksia elämään. Valon kuoleman jälkeen onkin ollut aika tasaista ja mukavaa. Toki kolmosen syntymä oli mullistus, mutta iso ja positiivinen sellainen, kauan toivottu ja haaveiltu juttu. Nyt on edessä on jotain paljon epävarmempaa. Uusia ovia aukaistavana, eikä polusta tiedä muuta kuin että jalkaa toisen eteen on laitettava, jotta näkee polun antimet. Tiedän elämäs tä toki senkin, että se kantaa. Epävarmuus uuden edessä on aina vähän epämukavaa, mutta kun jatkaa eteenpäin, palaset alkavat loksahdella paikalleen. Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka kannustavat kun usko omaan itseen meinaa loppua. Selviän kyllä uusista haasteista, tärkeintä on uskaltaa kävellä niitä kohti.  Lisäksi luonto tarjoaa parastaan. Sää on vihdoin lämpeämään päin. Ulkona on tavattoman kaunista kun kaikki kukki...

Nyt sekin on sitten koettu, työpaikalla covid19 -virukselle altistumisesta aiheutunut lääkärin asettama karanteeni. Koska altistus tuli tietoon vasta sen puolivälissä, kesto ei onneksi ollut kuin viikon. Säät suosivat kotona olijaa ja ulkoilimme aktiivisesti, toki hiljaisissa paikoissa ja muita tiukasti karttaen. Karanteenissa huomasin kaksi isoa epäkohtaa: altistuneita ei testata, mikä mielestäni olisi tautiketjujen poikkaisemisen kannalta järkevää.  Lisäksi karanteeniin asetetut on jätetty yksin selviämään sen aiheuttamasta taloudellisesta aukosta. Palkkaa ei karanteeniajalta makseta ja kela on niin tukossa, että tartuntatautirahat tulevat tilille joskus syksyllä. Koska altistuneita tulee ennen kaikkea matalapalkka-aloilla, tulisi ainakin kuntien ja kaupunkien sekä muiden isojen työnantajien turvata työntekijöidensä taloudellinen tilanne, maksaa palkka normaalina ja hakea karanteenin oikeuttamat tartuntatautirahat itselleen. Käsittääkseni tämä on nykyisen järjestelm...

"Onko tänään viruspäivä?" on yleensä kolmosen ensimmäisten kysymysten joukossa aamuisin. Aika usein sitä seuraa tiedustelu: "enkö mä nyt voi nähdä mun kaveria?" ja kieltävään vastaukseen toteamus: "tää viruspäivä ei lopu ikinä". Siinä on tiivistettynä varmaan aika monen tunnot tällä hetkellä. Alun tsemppaukseen ja 'kyllä me tästä selvitään' -henkeen alkaa hiipiä kisaväsymystä. Ajatus siitä että kesälläkin pitäisi vielä tuntea huonoa omaatuntoa tyhjään leikkipuistoon menemisestä (koska se asiantuntijoiden mukaan ei ole varsinaisesti kiellettyä, mutta kumminkin korkeamman riskin aluetta), on suoraan sanoen uuvuttava. Ja ajatus siitä, että meidän pitäisi vielä kesänkin yli elää käytännössä yli puolet vähäisemmillä tuloilla kuin ennen koronakriisiä, on jopa aika ahdistava. Olemme onneksi pysyneet terveinä. Epätietoisuus siitä iskeekö virus ja millä voimalla tai onko se kenties iskenyt ja mennyt ohi huomaamatta, on myös aika kuluttavaa. Tuskin ol...

Viime päivinä ajatus on harhaillut ja toimeen tarttuminen on ollut keskimääräistä vaikeampaa. Kaiken taustalla on epätietoisuuden tunne. Tuntuu epätodelliselta nähdä ihmisiä hengitysmaskeissa julkisilla paikoilla, matkustaa lähes tyhjissä liikennevälineissä ja kuunnella uutisista ympäri maailmaa tapahtuvia äärimmäisiä keinoja. Rajat suljetaan, liikkumista ja vapaa-ajan viettoa rajoitetaan ja talous sukeltaa lujaa. Ei ihme, että on epävarma olo. Vaikken pelkää itseni tai ydinperheeni puolesta, ajattelen, että on tärkeää suojella kaikkia riskiryhmissä olevia. Siksi otan rajoitukset vakavasti ja yritän noudattaa niitä parhaani mukaan. Ajatukseni ovat erityisesti niiden luona, joiden arki on aina tällaista. Julkisten paikkojen välttelyä, korostettua hygieniaa ja elämän keskittymistä neljän seinän sisälle. Valon kanssa eletty aika herätti minut huomaamaan kuinka upeaa tavallinen, helppo arki on ja nyt monella muullakin on mahdollisuus tehdä tuo sama huomio. Vaikka raj...

Meidän kolmevuotias on ❇️Erittäin puhelias. Koko ajan ja taukoamatta. Hän keksii tarinoita, selostaa leikkejä, kertoo havainnoistaan ja mielipiteistään, osallistuu keskusteluihin, vitsailee ja kysyy loputtomasti miksi. ❇️Vauhdikas ja karkeamotorisesti taitava. Hän hyppii, pomppii, kiipeilee, temppuilee ja liikkuu joka paikkaan juosten. Paitsi silloin kun on kiire. ❇️Suuresti tunteva ja tulinen luonne. Elämä on suuria tunteita. Pienet asiat, kuten itsepäinen dublopalikka, voivat aiheuttaa tsunamin kokoista kuohuntaa. Kolmonen tietää mitä ja miten haluaa. Useimmiten hän on kuitenkin iloinen ja levittää ympärilleen hymyjä ja aurinkoa olemalla innostunut ja onnessaan arjen ihmeistä. Esimerkiksi siitä, että lauantain jälkeen tulee sunnuntai ja viikonloppuun kuuluu näin ollen kaksi kokonaista vapaapäivää. ❇️Lempiväri: keltainen       Lempiruoka: paistettu keittobanaani      Mielenkiinnon kohteet: työkoneet,      ...

Viime viikkoihin on mahtunut niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa. On juhlittu kolmevuotiasta, kipuiltu päiväkodin aloituksen kanssa, viritytty työtaajuudelle ja Valon kuolinpäiväkin ohitettiin tänä maanantaina. Samaisena maanantaina kolmonen oli kovassa kuumeessa kun tulin töistä kotiin. Lapsen kuoleman pelko on yksi asia, joka on jäänyt Valon kuoleman myötä. Ja nimenomaan lapsen sairastumisen tai nukkumisen yhteydessä. Kolmosen (ja esikoisenkin, sitä ei vain tapahdu kovin usein) sairastuminen saa minut aina varpailleni ja ylivirittyneeseen olotilaan, vaikka järjellä ymmärränkin, ettei kuolema tavallisen nuhakuumeen yhteydessä ole perusterveellä lapsella kovinkaan todennäköistä. Valo on kuolinpäivänsä lisäksi ollut muutenkin mielessä, sillä olen miettinyt erityisen tarkkaan miten voisin kohdata omassa työssäni asiakkaita ja heidän vanhempiaan omien kokemuksieni pohjalta. Muutoinkin monet Valon ja hänen terapeuttiensa opit ovat päässeet aktiivikäyttöön mietti...

Tervehdys kaikille pitkästä aikaa! Tammikuu on sujahtanut loppusuoralle huippunopeasti. Aika paljon olen tehnyt psyykkistä työtä sanoen hyvästejä hoitovapaalle ja orientoituen pikkuhiljaa työelämään. Toisaalta on ihanaa saada arkeen vähän vaihtelua ja uusia tuulia, mutta tiedän että tulen kaipaamaan aikataulujen vapautta ja kiireettömyyttä. Kolmonen tarvitsee ihan selkeästi jo päiviinsä paljon enemmän ikäistään leikkiseuraa, kuin mitä kotoa käsin pystyn tarjoamaan. Ei hänkään 9 tuntisia hoitopäiviä silti tarvitsisi ja toivonkin että saamme miehen kanssa arjen sumplittua niin, että päivien pituus saadaan nipistettyä pienemmäksi. Itse kävin viime viikolla sekä hakemassa työlomaa vakityöstäni että allekirjoittamassa kesäkuun loppuun asti kestävän työsopimuksen. Samalla pääsin vähän kurkistamaan tulevia työtiloja, - kavereita ja asiakkaita ja kaikesta tuli tosi hyvä fiilis. Minut otettiin vastaan innolla ja hymyillen. Lisäksi pääsen tekemään työtä moniammatillisessa tiimissä itsel...