Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Uuden keskellä

Kuva
Pitkä blogihiljaisuus on seurausta syksyn isosta muutoksesta meidän perheessä. Itse lasken tämän elämäni merkittävien muutosten sarjaan, sillä se on merkittävästi myllertänyt sisintäni ja vaikuttanut myös melkoisella tavalla arkeemme. Mies nimittäin muutti tuntikausien junamatkan päähän opiskelemaan. Niin pitkän matkan päähän, ettei sieltä todellakaan tulla illoiksi tai edes viikonlopuiksi kotiin. Jo miehen hakiessa muualle Suomeen opiskelemaan ilmoitin, että minä en tule muuttamaan mihinkään Helsinkiä ylemmäs. Täällä on perhe, työpaikka, ystävät.. Koko elämäni tukiverkko. Mies on hakenut korkeakoulupaikkaa joka yhteishaussa jo vuosia, joten olimme varmaan molemmat yhtä yllättyneitä, kun paikka hänelle vihdoin aukesi. Olen ihan kamalan ylpeä sinnikkäästä miehestäni, joka määrätietoisesti raivaa tietään kohti sitä ammattia, jonka Ghanassa on aikoinaan itselleen opiskellut. Maahanmuuttajille ominaisissa duunariammateissa ei ole mitään vikaa, mutta olen koko ajan nähnyt, ettei sellainen t