Pimeän jälkeen

Kolmosen allergia/ihottumasysteemit ovat edenneet vaiheeseen, jossa olen nyt reilun viikon ollut tiukkaan ja tarkasti rajatulla dieetillä. Kyllästyin tiputtamaan ruoka-aineita pois yksi kerrallaan ja päätin karsia pois lähes kaiken. Suunnitelmana on dieetata kolmisen viikkoa (jotta elimistö on varmasti puhdas mahdollisesta allergeenistä) ja katsoa millainen vaikutus sillä on kolmosen ihoon. Kuvatulkkaus: dieettiruokana kukkakaali-parskakaali-tattaripihvejä, kurkkua, puolukoita ja auringonkukansiemeniä Kävimme ennen dieettikokeilua kahdella eri lääkärillä puhumassa ihottumasta. Ensimmäinen oli terveyskeskuslääkäri, joka totesi että atopiaa on melkein kaikilla vauvoilla ja määräsi puoli kiloa normaali-ihoiselle tarkoitettua kosteusvoidetta. Kun kysyin, voiko ihottuma olla allergista, vastaus oli, että voi toki, mutta ei sille voi mitään silti tehdä. Jaaha. Lääkäri numero kaksi oli neuvolalääkäri, joka naureskeli numero ykkösen määräämälle kosteusvoiteelle ja määräsi kahta eri a

Kolmonen katselee usein Valon kuvista koottua kollaasia seinällä. "Se on Valo, sun isoveli", kerron. "Valo on..." yritän jatkaa, mutta en oikein tiedä miten. Kuollut? Niin usein sanon, mutta sen jälkeen en keksikään enää muuta sanottavaa. Kuolema on niin lopullista. Kuollut, piste.  Valo katselee meitä, tekisi mieli sanoa. Mistä sitten? Taivaasta? Pilven päältä? Jälkimmäinen kuulostaa ehkä vähän kornilta ja kuluneelta korvaani. Nehän ovat kuitenkin vain kielikuvia ja pilviä tiiraamalla Valoa ei löydä. Miten kuolemasta puhutaan lapselle? En ole ennen joutunut miettimään sitä näin. Toki esikoiselle jonkin verran puhuttiin siitä että Valo on niin sairas, ettei elä yhtä pitkään kuin me. Ja kaikkien lasten kanssa tulee jossain vaiheessa juteltua kuolemasta ainakin yleisellä tasolla. Mutta miten käsitellään isoveljeä, joka ei olekaan täällä... En tiedä. Asiahan ei vielä tietenkään ole kovin ajankohtainen, koska kolmosen käsityskyky ei riitä näiden asioiden pohtimisee

Mitä tarkoittaa olla kahden kulttuurin lapsi? En tiedä, koska en sellainen ole. Kuitenkin haluan, että kolmosella on kokemusta ja kosketuspintaa sekä suomalaiseen että ghanalaiseen kulttuuriin. Ikävä kyllä ulkonäkönsä kautta kolmonen varmasti saa tuntea olevansa erilainen kun ihmiset kysyvät alkuperää tai laukovat rasistisia kommentteja  (itse sain tällä viikolla syljet päälleni kun keski-ikäinen, siististi pukeutunut mies ilmaisi mielipiteensä nähtyään vaunuissa nököttäneen kolmosen). Niinpä ajattelen, että omien juuriensa tunteminen ja itsetunnon vahvistaminen ovat lapsuudessa tärkeässä roolissa. Haluan kolmosen olevan ylpeästi sekä ghanalainen että suomalainen ja  ymmärtävän millainen rikkaus se on. Haluan, ettei kapeakatseisten ihmisten syöttämä "olet kakkosluokan kansalainen" -ideologia pääse maaliinsa, vaan kolmonen voi ohittaa törkeydet tietäen, että on yhtä arvokas kun kaikki muutkin. Miten ghanalaisia juuria voi sitten vahvistaa? Yksi osansa on tietysti paikan pääl

Ajattelin aina, että Valon huonounisuus johtui sairauksista, mutta kolmosen unenlahjat ovat saaneet minut pohtimaan jaanko kenties perimässäni nukun-vartin-pätkissä -geenejä. Vaihtoehtoisesti olen pohtinut refluksia ja kutinaa syyllisiksi. Enimmäkseen yritän olla stressaamatta asiasta, koska yöt ovat, mitä ne ovat, niin kauan kuin ne ovat. Onneksi kolmonen ei sentään ole Valon tavoin aamukukkuja ja repaleisen yön jälkeen voi tarvittaessa torkkua pitkälle aamuun. Myönnettäköön silti että olen kesäyön valoisina tunteina hellinyt ajatusta: "ei enää koskaan uudestaan" (kuten kaikki äidit ja isät, hyvin erilaisin lopputuloksin). Reiluuden vuoksi todettakoon, että meillä oli muutama loistava yö putkeen, kunnes kolmonen sairastui elämänsä ensimmäiseen flunssaan. Nuhanenäisyys on tehnyt öistä taas kovin repaleisia.  Neljäs kuukausi on tuonut mukanaan intensiivisyyttä, paikallaan möllöttäminen on kolmosen mielestä mahdottoman tylsää. Ainakin ellei edessä ole runsaasti mielenkiinto