Kadonnnut isoveli
Kolmonen katselee usein Valon kuvista koottua kollaasia seinällä. "Se on Valo, sun isoveli", kerron. "Valo on..." yritän jatkaa, mutta en oikein tiedä miten. Kuollut? Niin usein sanon, mutta sen jälkeen en keksikään enää muuta sanottavaa. Kuolema on niin lopullista. Kuollut, piste.
Valo katselee meitä, tekisi mieli sanoa. Mistä sitten? Taivaasta? Pilven päältä? Jälkimmäinen kuulostaa ehkä vähän kornilta ja kuluneelta korvaani. Nehän ovat kuitenkin vain kielikuvia ja pilviä tiiraamalla Valoa ei löydä.
Miten kuolemasta puhutaan lapselle? En ole ennen joutunut miettimään sitä näin. Toki esikoiselle jonkin verran puhuttiin siitä että Valo on niin sairas, ettei elä yhtä pitkään kuin me. Ja kaikkien lasten kanssa tulee jossain vaiheessa juteltua kuolemasta ainakin yleisellä tasolla. Mutta miten käsitellään isoveljeä, joka ei olekaan täällä... En tiedä.
Asiahan ei vielä tietenkään ole kovin ajankohtainen, koska kolmosen käsityskyky ei riitä näiden asioiden pohtimiseen. Jonain päivänä kysely kuitenkin alkaa. Ja sitä ennenkin Valo pitäisi saada luontevasti linkitettyä osaksi perhettä. Helpompi osa on kertoa muistoja Valosta, vaikeampi kertoa missä hän on nyt. Miten kerrotaan lapsen tasoisesti, muttei kuitenkaan lapsellisesti asiasta, joka meille aikuisillekin on vaikea hahmottaa?
Ehkä tilanne tuo mukanaan vastaukset. Monesti olen huomannut, että kun asian jättää rauhassa päähän muhimaan ja tilanne sitten tulee eteen, oikeat sanat löytyvätkin tuosta noin vaan, kuin annettuina.
Valo katselee meitä, tekisi mieli sanoa. Mistä sitten? Taivaasta? Pilven päältä? Jälkimmäinen kuulostaa ehkä vähän kornilta ja kuluneelta korvaani. Nehän ovat kuitenkin vain kielikuvia ja pilviä tiiraamalla Valoa ei löydä.
Miten kuolemasta puhutaan lapselle? En ole ennen joutunut miettimään sitä näin. Toki esikoiselle jonkin verran puhuttiin siitä että Valo on niin sairas, ettei elä yhtä pitkään kuin me. Ja kaikkien lasten kanssa tulee jossain vaiheessa juteltua kuolemasta ainakin yleisellä tasolla. Mutta miten käsitellään isoveljeä, joka ei olekaan täällä... En tiedä.
Asiahan ei vielä tietenkään ole kovin ajankohtainen, koska kolmosen käsityskyky ei riitä näiden asioiden pohtimiseen. Jonain päivänä kysely kuitenkin alkaa. Ja sitä ennenkin Valo pitäisi saada luontevasti linkitettyä osaksi perhettä. Helpompi osa on kertoa muistoja Valosta, vaikeampi kertoa missä hän on nyt. Miten kerrotaan lapsen tasoisesti, muttei kuitenkaan lapsellisesti asiasta, joka meille aikuisillekin on vaikea hahmottaa?
Ehkä tilanne tuo mukanaan vastaukset. Monesti olen huomannut, että kun asian jättää rauhassa päähän muhimaan ja tilanne sitten tulee eteen, oikeat sanat löytyvätkin tuosta noin vaan, kuin annettuina.
Aloin tuossa miettimään miten asia on meillä kerrottu. Tai onko sitä koskaan varsinaisesti kerrottu. Haudoilla pienin on käynyt pienestä asti mukana. Joskus taisin vaan suoraan sanoa, että sulla on myös kaksi isoveljeä jotka ovat kuolleet. Ja sitten niitä kysymyksiä tulee joskus myöhemmin. Silloin kun on hänen mielestään aika kysymyksille. Meillä pienin elävä oli kovin pieni kun ensimmäinen kuolleista kuoli. Ja pitkään hän kutsui kaikkia hautakiviä kuolleen veljensä nimellä.
VastaaPoistaNiin, jokaisella perheellä on varmaan myös omat tapansa kun ylipäätään ihmisten maailmankuvat ja kssvatuskin eroavat niin paljon.
PoistaKysymysten aika tulee ehkä sitten joskus, ennemmin tai myöhemmin.