Pimeän jälkeen

Presidenttiehdokas Huhtasaari oli pitämässä puhetta viime viikon loppupuolella meidän vakiostospaikkamme lähistöllä. Puolueaktiivit tarjoilivat (mitäpä muutakaan kuin) suomikarkkeja ohikulkijoille ja Huhtasaari tykitti mikrofoniin kuinka monikulttuurisuudesta on tullut vaarallinen ismi ja kuinka se, ettet halua meidän Suomeen ulkomaalaisia, ei ole rasismia, vaan sinulla  on oikeus olla huolissasi maasi turvallisuudesta. Kävelimme viileän tyylikkäästi innokkaan, mutta onneksi kohtuullisen harvalukuisen kannattajakunnan läpi, kohti juna-asemaa. En voinut olla miettimättä, mitä väkijoukossa ajateltiin meistä; yönmustasta miehestä, vaaleahipiäisestä tötteröpäästä ja rattaissa tönöttäneestä kolmosesta. Mies pysähtyi ottamaan suomisuklaata ja puolueaktiivi totesi hänelle painokaasti "noniin". Minun sisälläni riehui teinivuosien kiivas aktivistityttö, joka halusi järjestää juurihetinyt, sillä siunatun sekunnilla, kiivaan suvaitevaisuusperformanssin tai vähintäänkin yhden naisen mi

Joku muistanee postauksen kolmosen mystisistä näpyistä ja niihin liittyneestä terveyskeskusrumbasta. Loppujen lopuksi sain meille puhuttua lähetteen iho- ja allergiasairaalaan, jonne saimme joutuisasti ajan jo joulua edeltäneeksi viikoksi. Sairaalassa lääkäri kaivoi esiin paksun kirjan, vertaili kuvia, tutki ihoa suurennuslasilla ja haki vielä kollegankin katsomaan. Lopulta hän kehotti kokeilemaan syyhylääkitystä - mitenkään varma diagnoosi ei ollut, mutta muista syistä johtuville näpyille ei olisi oikein voinut tehdä mitään, joten hänen mielestään kannatti kokeilla. Koko perhe piti hoitaa varmuuden vuoksi, vaikka kenelläkään muulla ei ollut oireita. Lääkevoide oli ihan tajuttoman kallis! Vaikka en erityisemmin perusta joulusiivouksista, tuli sellainen tehtyä erittäin perusteellisesti kun kaikki irtoava pestiin ja loput imuroitiin ynnä hinkattiin puhtaaksi. Rumba uusittiin kätevästi viikon päästä uudeksi vuodeksi. Olin tosi skeptinen diagnoosin suhteen, koska a) kolmosen mysteerinä

Olen kirjoittanut monta kertaa siitä, kuinka paljon Valo opetti minua. Nyt, kun vauvavuosi alkaa olla taputeltuna, voin todeta jo oppineeni kolmoseltakin vaikka mitä. Kurkku suorana bussissa / kaupassa / kadulla karjuva kolmonen on tehokkaasti hälventänyt ajatukset siitä, että aikanaan esikoisen rauhallinen käytös em. paikoissa olisi ollut nerokkaan ja ansiokkaan kasvatustyöni tulosta. Tietenkään vauvassa ei vielä hirveästi varsinaisen kasvatustyön merkkejä näy, mutta minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö suuresti tunteva ja tempperamenttinen kolmonen vastaisuudessakin järjestäisi katseet kääntäviä kohtauksia. Kahden rauhallisen ja mietteliään pojan jälkeen olen saanut vauhdikkaan ja kovaäänisen kolmosen, se tuli selväksi jo viime helmikuussa kolmosen ensikarjaisulla (joka todellakin oli karjaisu, ja melko vaativa sellainen). Tiedän jo nyt, että siinä tulee olemaan paljon haastetta minulle, joka olen itsekin ennemmin rauhallinen ja mietteliäs. Onneksi kaksi edellistä veljestä o

Joulu pyhineen sekä vuodenvaihteen juhlineen sujui oikein leppoisissa ja rauhallisissa merkeissä. Emme tehneet paljoa, mutta nautimme toistemme seurasta ja se on mielestäni aivan riittämiin. Vuoden viimeisenä päivänä ovikello soi yllättäen ja sen takana seisoi afganistanilainen yläkerran naapurimme mukanaan vastapäisen asunnon somalityttö, joka toimitti tulkin virkaa. Naisella oli mukanaan valtava kassillinen tuoreita hedelmiä ja ne hän ojensi minulle toivottaen onnea uudelle vuodelle. Olin hämmentynyt - totisesti kuin puulla päähän lyöty - ja todella iloinen. Kun esikoinen aikanaan, vuosia, vuosia sitten, aloitti päivähoidon, olin innoissani siitä, että hänen päiväkotiryhmässään oli paljon maahanmuuttajataustaisia lapsia. Mielestäni monikulttuurisuuteen kasvaminen alusta asti on rikkaus ja avain siihen, että tulemme kaikki tässä yhteiskunnassa toimeen toistemme kanssa. Tutkimustenkin mukaan negatiivisia asenteita ja ennakkoluuloja hälventää parhaiten tutustuminen maahanmuuttajiin