Pimeän jälkeen

Olen huomannut järkytykseeni ajattelevani melko paljon englanniksi. Välillä jopa mutisen itsekseni kyseisellä kielellä tai joudun hakemaan jotain suomenkielistä sanaa muististani, koska ensimmäiset tarjokit ovat kaikki englantia. Lähtökohtaisesti en oikein pidä ajattelukieleni sekoittumisesta, koska olen ylpeä monipuolisista suomen kielen taidoistani ja pidän äidinkieltäni tärkeänä. Syynä sekoittumiseen on epäilemättä se, että kommunikoimme miehen kanssa enimmäkseen englanniksi. Lisäksi olen lukenut paljon englanniksi, sillä haluan laajentaa sanavarastoani. Usein koen miehen kanssa käydyissä keskusteluissa tuskaa siitä, etten saa jotain asiaa ilmaistuksi kuten sen suomeksi ilmaisisin, sillä sanavarastoni ei riitä, vaan minun täytyy ilmaista se karkeasti tai kiertotietä. Englanninkielisen kirjallisuuden myötä myös ajatteluni siirtyi yhä enemmän tuon kielen puolelle. Lukeminen siis toimii, tavallaan, mutta sillä on ikäviä sivuvaikutuksia. Tunteeni taas ovat aina suomalaisia.

Sanon usein, vitsillä, että olen huono suomalainen. En tykkää saunomisesta, jääkiekosta, hiihtämisestä enkä makkarasta. Stereotypioilla on hauska leikitellä siksi, että voi miettiä kuinka vähän ne itseään koskettavat ja kuinka silti olen yhtä (hyvä) suomalainen kuin muutkin suomalaiset. Ja sitten peilata tätä muihin. Kaikki maailman ihmiset ovat yksilöitä ja paljon enemmän kuin edustamiensa kulttuurien, maiden tai maailmankatsomusten summa. Se, mitä elämässämme tapahtuu, muovaa meitä ihmisinä. Pysyvää on vain muutos. Tiivis elo ghanalaisen kanssa on tottakai vaikuttanut tapoihini ja ajatteluuni vuosien varrella. Seuraavassa kolme asiaa, joissa mieheni kulttuuri on muovannut minua 1. Ruoka Länsi-Afrikkalainen keittiö on helmi, joka odottaa löytymistään! Jos ennen mieheni tapaamista söin pääasiassa intialaista ja thaimaalaista ruokaa, niin nyt syön enimmäkseen ghanalaista. On upeaa opetella Länsi-Afrikkalaisen keittiön saloja, lisää oppii koko ajan! 2. Tyylitaju Y

Tiedättekö Tove Janssonin kirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä? Siinä Nyyti toteaa kauniille hiekkarannalle päädyttyään: "On kaikki hyvin, miks iloinen en olla voi?". Minulla on jo pidempään ollut tuo fiilis. Se ei ole yhtenäinen, päivästä toiseen jatkuva olotila, mutta hiipii välillä hetkeen, jossa ei pitäisi olla mitään alakuloista. Kuvatulkkaus: näkymä koillis-helsinkiläiseltä viljelypalstalta Kolmosella on runsaasti voimia vievä kehitysvaihe menossa. Todella touhukas, äänekäs, kokeileva ja aikaansaava kehitysvaihe. Kaikki säännöt ja kiellot pitää kokeilla useamman kerran päivässä, joka päivä. Kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, tulee uhmakohtaus, sellainen klassinen 'huudan ja karjun selkä kaarella maassa'. En voi kieltää, etteikö olisi aika rankkaa välillä. Samaan aikaan minusta tuntuu, etten saisi ajatella niin. Minulla on vertailukohta jostain, mikä oli rankempaa potenssiin sata. Tämä ei saisi tuntua missään. Tiedän teoriatasolla, ettei näitä asioita o