Miten monikulttuurinen suhde on muuttanut minua?


Sanon usein, vitsillä, että olen huono suomalainen. En tykkää saunomisesta, jääkiekosta, hiihtämisestä enkä makkarasta. Stereotypioilla on hauska leikitellä siksi, että voi miettiä kuinka vähän ne itseään koskettavat ja kuinka silti olen yhtä (hyvä) suomalainen kuin muutkin suomalaiset. Ja sitten peilata tätä muihin. Kaikki maailman ihmiset ovat yksilöitä ja paljon enemmän kuin edustamiensa kulttuurien, maiden tai maailmankatsomusten summa.

Se, mitä elämässämme tapahtuu, muovaa meitä ihmisinä. Pysyvää on vain muutos. Tiivis elo ghanalaisen kanssa on tottakai vaikuttanut tapoihini ja ajatteluuni vuosien varrella. Seuraavassa kolme asiaa, joissa mieheni kulttuuri on muovannut minua

1. Ruoka



Länsi-Afrikkalainen keittiö on helmi, joka odottaa löytymistään! Jos ennen mieheni tapaamista söin pääasiassa intialaista ja thaimaalaista ruokaa, niin nyt syön enimmäkseen ghanalaista. On upeaa opetella Länsi-Afrikkalaisen keittiön saloja, lisää oppii koko ajan!


2. Tyylitaju



Yritin avata miehelle taannoin sanontaa "rumat ne vaatteilla koreilee". Hän sanoi, että ymmärtää nyt ehkä vähän paremmin sitä, mitä tuolla kaduilla näkee. 😄
Olen kyllä aina ollut hyvin tietoinen siitä minkä tyylisiä vaatteita haluan, mutta jotenkin kokonaisen asukokonaisuuden yhteensovittaminen ja ylipäätään hyvältä näyttäminen on tuntunut tosi haastavalta.
Ihailen miehessäni sitä miten helposti hän osaa valita hyvältä näyttäviä, hyvin istuvia vaatteita ja kokonaisuuksia.

Sillä, miltä näytät, on tosi iso rooli afrikkalaisissa kulttuureissa.
Mies ostaa minulle silloin tällöin vaatteita ja kenkiä ja osaa aina valita tosi tyylikkäitä juttuja. Monesti hän valitsee sellaista, mitä en itse koskaan valitsisi, mutta joka näyttääkin omaan silmään tosi kivalta kun puen sen.
Mietin nykyään tosi paljon enemmän asukokonaisuuksia ja sitä että olen tilanteeseen sopivasti pukeutunut. Ylipäätään koen vapauttavaksi että ghanalaisessa kulttuurissa on lupa katsoa peiliin ja pitää näkemästään. Ei tarvitse kainostella ja vähätellä itseään.
Lisäksi olen oppinut putsaamaan kengät niin että ne näyttävät siisteiltä koko käyttökaarensa ajan. Ennen miehen tapaamista en ollut varmaan koskaan putsannut saati pessyt kenkiäni.

3. Henkisyys



Tykkään ghanalaisessa kulttuurissa myös siitä että henkisyydestä, uskonnoista ja sen ilmiöistä voi puhua arkipäiväisesti saamatta leimaa otsaansa. Olen aina ollut tosi kiinnostunut ns. henkipuolen asioista ja kokenut vähän ahdistavaksi sen, että suomalaisessa seurassa henkisyydestä on vaikea puhua. Ghanalaisen uskonnollisen keskustelun malli ja tavat ovat saaneet vapautumaan tällä saralla aika paljon, koska tiedän, etten ainakaan heidän seurassaan saa aiheetonta hihhulin mainetta.


Kommentit

  1. Hei

    Löysin blogisi sattumalta. Halusin kiittää: sinulla on hienoja, itse ajateltuja ajatuksia, ja tuot ne ilmi kauniilla kielellä. Ilo lukea!

    terveisin Tee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittäneestä palautteesta! 🤗

      Poista

Lähetä kommentti