Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Helpot ohjeet ja niiden noudattamisen vaikeus - kielen kehitys monikulttuurisessa perheessä

Kuva
Tiedättekö sen simppelin ohjeen, että monikielisessä perheessä jokainen puhuu vain omaa äidinkieltään lapsen kanssa? Niin tiesin minäkin - ja ajattelin sen olevan tosi simppeli ja helppo ohje. Ihan varmasti noudatan! Sitten syntyi kolmonen ja alkoi monikulttuurisen lapsiperheen arki. Tajusin, että simppelit ohjeet eivät aina ole helppoja noudatettavia. Puhun, tottakai, kolmoselle pääasiassa suomea. Mutta perheemme yhteinen kommunikointikieli on englanti. Jos siis juttelemme koko perhe yhdessä, pitäisikö minun silti vastata aina kolmoselle suomeksi? Se ei tunnu luotevalta. Sekin tuntuu kummalliselta, että kun kolmonen kieltä opetellessaan toistaa ja kokeilee erilaisia sanoja, niin en toistaisi ja vahvistaisi hänen kanssaan myös englannin ja twin kielisiä sanoja, vaan sanoisin ne aina suomeksi. On helppoa ja järkeenkäypää toistaa lapsen sana sillä kielellä kun hän sen sanoo. Kuvatulkkaus: minä ja kolmonen aamutunnelmissa sohvalla istumassa Miehelle ajatus vain oman äidinkielen

Mitä tapahtui viikonloppuna

Kuva
Perjantaina kolmosen nenä alkoi vuotaa (taas vaihteeksi, ajattelin). Näytti siltä, että pääsemme aika vähällä, sillä kuumetta ei noussut ja poika jaksoi leikkiä tavalliseen tapaan. Lauantaiyönä havahduin kuitenkin kolmosen levottomaan pyörintään ja tajusin melkein heti, että hengitys on aivan liian tiheää. Paidan alle kurkistaessa näkyi, kuinka vatsa oli pullistunut ja kohoili kolmosen käyttäessä apulihaksia hengittämiseen. Mies oli yövuorossa. Mieleen nousi sekalaisia flashbackeja Valon kuolinyöstä, mutta kasasin itseni ja totesin, että unenpöpperöinen kolmonen on kuitenkin tarvittavissa määrin läsnä ja ihon väri on hyvä. Arvoin hätäkeskukseen ja terveysneuvontaan soittamisen välillä ja päädyin lopulta jälkimmäiseen, koska olin varma, että varsinaista akuuttia hengenhätää ei ollut. Terveysneuvonnassa sairaanhoitaja kuunteli kolmosen hengitystiheyttä puhelimen kautta ja ohjeisti soittamaan ambulanssin. Kuvatulkkaus: Kolmonen on juuri saapunut osastolle ja uupunut päiväunille sairaa

Blogimuistoja

Kuva
Olen saanut muutamia uusia ystäviä kolmosen kautta puistosta ja perhekerhoista. Uusien tuttavuuksien myötä olen joutunut miettimään paljon sitä, missä vaiheessa haluan kertoa Valosta ja omasta elämäntarinastani. Harkitsen pitkään, missä vaiheessa haluan tuoda esiin jotain niin henkilökohtaista ja haavoittuvaista, mutta toisaata tunnen eläväni pienessä petoksessa niin kauan kun en ole kertonut. Kyseessä on iso ja olennainen osa minua, minun elämäntarinaani ja sitä, kuka minä olen tänään. Koen, ettei minua oikeastaan voi tuntea, jos ei tiedä. Toisaalta kertominen merkitsee aina myös vastapuolen kannattelua, eikä siitä oikeastaan koskaan selvitä ilman kyyneleitä. Eivätkä ne kyyneleet vuoda minulta, vaan siltä ihmiseltä, joka kuulee surullisen ja vaikean tarinan ensimmäistä kertaa. Ihmiseltä, jolla ei ehkä ole minkäänlaista kosketuspintaa vammaisuuteen ja vaikeasti sairaisiin lapsiin, ja joka kerta kaikkiaan järkyttyy miettiessään sitä, mitä kerron. Kuvatulkkaus: syksyn viimeisiä k