Pimeän jälkeen

Viime viikko meni tiiviisti leipoen, sillä juhlimme esikoisen 15-vuotissyntymäpäiviä. Kivaa oli, mutta onneksi pirskeitä ei tarvitse järjestää kovinkaan usein. Viime viikon maanantaina oli kuitenkin aikaa katsoa Arman Alizadin ohjelma, jossa hän vieraili kehitysvammaisten asumisyksikössä. Vaikeavammaisia näkee todella harvoin tv:ssä. Vielä harvemmin näkee sitä, että tv:ssä keskusteltaisiin suoraan vaikeavammaisen ihmisen kanssa, avattaisiin, edes pintapuolisesti, hänen kommunikointitapaansa ja esitettäisiin hänet ennen kaikkea yksilönä jolla on omat kiinnostuksen kohteensa ja ajatuksensa. Ohjelma kosketti minua syvästi. Se myös osui suoraan itkuhanoihini. Eräs ohjelmassa esiintyneistä asukkaista toi mieleeni olemuksellaan, eleillään ja hymyllään Valon. Joka kerta kun hän oli ruudussa, itkin, itkin ja itkin. Itkin ikävää ja surua tavalla, jolla en ole sitä vuosiin itkenyt. Ohjelman jälkeen pohdin useamman päivän sitä, millainen teini ja aikuinen Valosta olisi kas

Säätiedote alkaa näyttää siltä, että kesä kääntyy syksyyn. Ylen uutisesta opin eilen, että tällä hetkellä termisen syksyn raja menee Kuusamon korkeudella. Sen alapuolella on terminen kesä ja yläpuolella syksy, Kuusamossa vuorokauden keskilämpötila oli vielä yhden asteen kesän puolella. Terminen kesä päättyy kun vuorokauden keskilämpötila on alle 10 astetta. Toivon kovasti, että alle kympin ei täällä etelässä mennä vielä pitkään aikaan. Ajatus pimeästä ja kylmästä masentaa. Olen katsellut ikkunasta sateen läpi puiden ja pensaiden lehtiä ja masistellut ajatuksella, että kohta kaikki on harmaata ja kaljua. Minulle vihreys on yhtä lailla tärkeää kuin valo, niistä saan energiaa. Hoitovapaan parhaita puolia on, että kaamosaikana on voinut hidastaa tahtia sille tasolle, mitä kroppa sanoo. Ei ole tarvinnut pakottaa itseään ulos harmauteen seitsemän aikaan marraskuuaamuna. Onneksi töihin paluuni tapahtuu vasta kun kevätaurinko alkaa antaa itsestään ensimerkkejä ja tämä kaamos saa mennä