Pimeän jälkeen

Viikonloppu hujahti tiiviisti synttäritunnelmissa, sillä kolmonen oli kutsuttu kaksiin eri juhliin. Desibelit olivat hurjat ja meno railakasta, mutta kolmonen nautti kaikesta ominaiseen tapaansa täysillä. Ensi sunnuntaina meilläkin on syntymäpäiväsankari! Juhlat tosin pidetään vähän myöhemmin, mutta täytyyhän merkkipäivä silti huomioida. Kaksi vuotta täytetään kuitenkin vain kerran elämässä. Synttärihuuman kunniaksi laitan alle reseptin sinulle, joka rakastat maapähkinöitä. Voi näihin toki muitakin pähkinöitä käyttää, mutta silloin ne eivät ole enää nkatie cake, vaan jotain muuta. Resepti on helppo ja aika nopeakin. Itse käytän usein suolattuja maapähkinöitä, maustamattomia maapähkinöitä myydään kuorittuina ainakin etnisissä kaupoissa. Kuorinnan voi toki hoitaa itsekin, esimerkiksi kostean keittiöpyyhkeen sisällä. Joissain resepteissä sokerin sekaan kaadetaan vettä ja annetaan sen kiehua pois ennen sokerin lisäämistä. Kokemukseni mukaan se ei anna mitään lisäarvoa lopputulokseen ja

En ole peitellyt kiinnostustani afrikkalaisiin kulttuureihin ja isoon roolin parisuhteen ja kolmosen myötä on noussut ennen kaikkea mieheni heimokulttuuri, ashantikulttuuri. Koen kuitenkin usein liikkuvani vaikealla rajapinnalla, sillä ajattelen, että etenkin valkoisen miehen siirtomaa- ja orjuutushistorian vuoksi liikutaan alueella, johon minulla ei missään nimessä ole minkäänlaista sananvaltaa. Kenelle kulttuuri kuuluu? Onko se kaikkien yhteistä omaisuutta, tarkoitettu inspiraation ammentamiseen ja elämän rikastuttamiseen ,vai kuuluuko se niille, joiden juuret tuossa kulttuurissa ovat? Kun ammentaa kulttuurista, johon kokee voimakasta kiinnostusta, mutta joka ei ole imetty äidinmaidosta, on todennäköistä, ettei tunne tuon kulttuurin kaikkia nyansseja. Vaikka tiedän ashantikulttuurista suomalaisittain paljon, tiedän kuitenkin raapaisseeni vain pintaa vähän sieltä sun täältä. Niinpä ollaan herkästi tilanteessa, jossa kulttuurin ammentamiseni näyttää typerältä tai on suorastaan loukkaa

Hengissä ollaan, tekstiä ei ole vain irronnut. Tammikuu on minulle sitä vaikeampi, mitä vanhemmaksi tulen. Juhlakauden loppuessa huomaa kaamosajan ottaneen veronsa. Aikaisin laskeutuva pimeys ja harmaat päivät vaativat osansa. Ulkoilu tekee hyvää, mutta varsinkin pureva pakkastuuli on inhokkini numero yksi, joka karkottaa sisätiloihin nopeasti ja tehokkaasti.  Onneksi ollaan kokoajan lähempänä murrosta kohti valoisampia päiviä ja aurinko, silloin kun se suvaitsee näyttäytyä, tuo lupauksen vihreästä, lämmöstä ja siitä, ettei ulos lähtiessä tarvitse vetää koko vaatekaapillista niskaansa. Kuvatulkkaus: Kolmonen lumituiskussa, taustalla lumikinksia ja lumisia puita, etualalla kolmonen Vuodenvaihde vaikuttaa myös psyykeen ja Valo pyörii mielessä niin monista eri kulmista. Kun joulukuun seitsemäntenä on ohitettu Valon syntymäpäivä, tiedän, että pian on edessä päivä, jolloin elämäni jakautui kahtia ja alkoi uudestaan, kuolinpäivä. Kauniiden yhteisten muistojen sekaan alkaa sekoittua

Miehen kautta olen ymmärtänyt kuinka vahvasti suomalainen joulu on sidoksissa vanhaan pakanakulttuuriin. Ensimmäiset yhteiset joulut miehen kanssa olivat monella tapaa joulun hakemista, sillä sitä ennen olin viettänyt vain 100% suomalaisia jouluja, jossa kaikki osaanottajatkin jakavat saman kulttuuriperinnön ja siten ymmärtävät ja nauttivat perinteistä. Kuvatulkkaus: mies ja kolmonen ruokapöydän äärellä jouluaattona Jokaisessa parisuhteessa joutuu tottakai sovittamaan yhteen juhlaperinteitä, mutta kun kulttuurit eroavat täysin toisistaan, on yhteen sovittaminen ihan eri tasolla. Ghanalainen joulu keskittyy vahvasti uskonnon ympärille, joulupukilla ei ole suurta jalansijaa ja tontut ovat korkeintaan niitä vihreätakkisia tyyppejä joita on hollywoodelokuvissa. Joulun pääpäivä on joulupäivä, ei aatto, kuten täällä. Voin kuvitella, että mies on tuntenut itsensä aika vieraaksi suomalaisen joulun keskellä. Meillä kuitenkin on miehen kanssa yhteinen traditio siinä mielessä, että mole