Neljäs kuukausi

Ajattelin aina, että Valon huonounisuus johtui sairauksista, mutta kolmosen unenlahjat ovat saaneet minut pohtimaan jaanko kenties perimässäni nukun-vartin-pätkissä -geenejä. Vaihtoehtoisesti olen pohtinut refluksia ja kutinaa syyllisiksi. Enimmäkseen yritän olla stressaamatta asiasta, koska yöt ovat, mitä ne ovat, niin kauan kuin ne ovat. Onneksi kolmonen ei sentään ole Valon tavoin aamukukkuja ja repaleisen yön jälkeen voi tarvittaessa torkkua pitkälle aamuun. Myönnettäköön silti että olen kesäyön valoisina tunteina hellinyt ajatusta: "ei enää koskaan uudestaan" (kuten kaikki äidit ja isät, hyvin erilaisin lopputuloksin). Reiluuden vuoksi todettakoon, että meillä oli muutama loistava yö putkeen, kunnes kolmonen sairastui elämänsä ensimmäiseen flunssaan. Nuhanenäisyys on tehnyt öistä taas kovin repaleisia. 

Neljäs kuukausi on tuonut mukanaan intensiivisyyttä, paikallaan möllöttäminen on kolmosen mielestä mahdottoman tylsää. Ainakin ellei edessä ole runsaasti mielenkiintoista maisteltavaa ja hipelöitävää. Neljäs kuukausi on todella todistanut sen, kuinka vauvan kehitys etenee katseen vetämänä. Yritys mennä sinne, missä on mielenkiintoista tutkittavaa, on erittäin sinnikästä. Mahallaan taaksepäin peruuttaminen onnistuukin jo (hui!), mutta aiheuttaa epätoivoa, koska se lähinnä etäännyttää sieltä, minne mieli halajaa. Selällään häselletään hiljakseen oman akselin ympäri.

Sanoista kolmonen selkeästi tunnistaa ainakin oman nimensä, sekä "nälkä", "syödä" ja "hungry". Twi:n kielestä en osaa sanoa, mitä tunnistaa, koska 70% kolmosen ja miehen jutuista menevät humpsahtaen yli hilseen. Joka tapauksessa sanat osuvat hyvin yksiin kolmosen pehmoisen olemuksen kanssa. Mahaa ja makkaroita riittää. 

On uskomatonta, miten iloiseksi kolmonen meidät kaikki saa, joka päivä. Olemme miehen kanssa höperösti haltioituneet tuohon pieneen ihmiseen. Mahtavaa on myös seurata vierestä kuinka esikoinen nauttii kolmosen hauskuuttamisesta ja ihailevista katseista , sekä ottaa pojan syliin kun tämä kaipaa lohtua julman äidin tarvitessa kolme minuuttia vapaita käsiä.

Jos jotain näistä viikoista haluan muistini syövereihin erityisesti tallettaa, niin ne imetyshetket, kun kolmonen vatsa täynnä tuijottaa tuikkivin silmin minua, hymyilee maailman leveintä hymyä ja kuiskaa "kuik-kuik-kuu". Ilolla taivallamme vauvavuotta eteenpäin, elämän rytmittymistä rauhassa odotellen ja elämän ihmeestä iloiten.