Kolmas kuukausi

Kolme kuukautta kolmosen kanssa. Hän on jo niin kiinteä ja luonnollinen osa perhettämme, että ajatus ajasta ilman häntä tuntuu kovin etäiseltä.
Pikkuvauvaelämä on nyt ohi. Siinä missä kuukausi sitten kolmonen tuijotteli pitkään ja hartaasti kasvojamme ja jutteli, niin nyt maailma kiinnostaa niin paljon, ettei ehdi niin pitkään tuijotella samaa naamaa. Välillä ruokahetkikin keskeytyy kun pitää kurkata johonkin muualle, etenkin jos vatsa alkaa olla jo täynnä. Kaikkeen ulottuvilla olevaan pitää tarttua ja sitä pitää tunnustella - ja maistaa. Lempileluja ovat peilit ja kaikki, missä on kasvoilta muistuttavia kuvioita. Myös korkeat kontrastit väreissä ja selkeät kuviot vetävät puoleensa. Nyt saa jo olla tarkkana siitä, mitä pitää käsissään kun kolmonen on sylissä, sillä yritys napata se on kovaakin kovempi. Kännykän käyttäminen on mahdotonta ja se on oikein hyvä. :)

(Kuvatulkkaus: kolmosen lempileluja, neulottu mustekala sekä hymynaamainen helistin)

Unet ovat edelleen surkeita. Öisin herätään pahimmillaan tunnin välein ja päivälläkin kunnon uneen pääseminen on vaikeaa.
Oman lukunsa soppaan tuo  sitkeä ja kutiseva ihottuma, josta nyt selvitellään onko se allergista vai atooppista. Toivon, että ihottuma saadaan pian aisoihin ja yöt paranevat siinä sivussa kuin taikaiskusta... 

Vältän sanomasta kenellekään että olen valvomisen vuoksi väsynyt tai tuntuu raskaalta. Tuntuisi epäreilulta sanoa, että väsyttää, kun tiedän, miten monessa perheessä valvotaan erityislapsen kanssa vuosikausia, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Ja jotenkin se tuntuisi epäreilulta omiakin kokemuksiani kohtaan, sillä ei väsymystä nyt ja Valon aikana voi edes verrata - niin eri planeetoilta ne ovat. Enimmäkseen olo on virkeä ja freesi, mutta ottaisin kyllä mieluusti vastaan yöunet vähän pidemmissä pätkissäkin.

(Kuvatulkkaus: kolmonen lattialla vatsallaan lukemassa kirjaa, kuvattu takaapäin)

Olen seurannut kevään hidasta mutta varmaa saapumista ikkunoidemme takana avautuvassa metsikössä. Sitkeästi puiden silmut ovat paisuneet hiirenkorville ja parvekkeella helmililjakin alkaa vihdoin uskaltaa kukkiensa avaamisen. Linnut liihottelevat pesänrakennustarpeita suussaan ja oravat vipeltävät rungolta toiselle. Peippokin on jo nähty! Lämpimille keleille on tilausta, sillä kolmonen viihtyy  verrattain paljon myös hereillä vaunuissa ja on kiva avata niiden vällyjä ja päästää aurinkoa sisään ihmeteltäväksi. Ja mikäs itsellekään sen parempaa kuin tepsutella tennareissa auringon hivellessä poskipäitä.