Pimeän jälkeen

Oma ruutuaika kännykän tai tietokoneen ääressä on jäänyt jo pidemmän aikaa todella vähäiseksi. Omaa aikaa kolmosen mentyä nukkumaan on rajallisesti ja yritän mahduttaa siihen myös lihashuoltoa, joogaa, mietiskelyä, luovaa käsillä tekemistä, kirjoja ja mielenkiintoisia dokumentteja (ja nollaamiseen tarvittavan määrän hömppää). Silloin kun selaan sosiaalista mediaa, seuraan kuitenkin useampaa "mixed race awareness" -tiliä, niissä on todella paljon itseäni kiinnostaavaa ja ajatuksia herättävää sisältöä. Vaikka kahden kulttuurin lapsien joukko kasvaa Suomessa valtavaa vauhtia ja iso joukko heistä on jo aikuisia tai aikuisuuden kynnyksellä, niin suomen kielestä puuttuu todella paljon aihepiiriin kuuluvaa sanastoa. Ja se pelkästään kertoo, kuinka vähän asia on ollut esillä yhteiskunnassamme. Miten esimerkiksi käännetään termi 'mixed race'? Tileiltä nousee toistuvasti esiin kipuilu oman identiteetin kanssa suhteessa kotimaan valkoiseen kulttuuriin. Kahden kulttuurin kanssa

 Terveisiä auringonläiskistä! Tai oikeammin asunnosta, jonne paistaa jostakin ikkunasta lähes koko päivän aurinko. Ja vaikka taivas olisi harmaa, niin valoa riittää silti. Terveisiä upeiden taivasmaisemien ja kaupungin sieluetin ääreltä. Terveisiä asunnosta, jossa lattialla kävelläkseen ei tarvitse tuplavillasukkia ja jonka ikkunoista voi seurata niin auringonnousuja, -laskuja kuin kuun vaiheitakin. Me olemme vihdoin muuttaneet! Asunto on ihana, eritoten pidän siitä harvinaislaatuisesta seikasta, että asumme korkeammalla kuin lähistön muut asunnot, joten meillä on esteetön näkymä kaupungin yli ja taivaalle. Maisemat ovat niin kauniita, että niihin tulee uppouduttua pitkiksi ajoiksi. Aurinko ja valoisuus ovat myös aivan upeita ominaisuuksia tässä asunnossa. Pohjaratkaisukin toimii meidän perheelle oikein hyvin. Lopputalvi oli tosi raskas ja tuntui, etteivät pakkaset ja lumi koskaan hellitä. Mutta lopulta vuodenaika vaihtui lähes vipua kääntämällä. Mikään ei ole mahtavampaa kuin kevät jo

Helmikuu on mennyt kolmosen neljävuotisia juhliessa. Vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi juhlat ovat olleet yksittäisille perhekunnille, jotka muutenkin ovat meidän elämässä läsnä. Väliäkin juhlien välillä on pidetty altistumisten vähentämiseksi. Onpa ollut kuitenkin ihana kestitä ihmisiä ja saada juhlan tuntua kotiin. Tarjoilujen ja siivouksen puolesta tällainen tipoittain -malli tarjoaa kyllä erityisen paljon töitä ja se onkin vienyt paljon vapaa-aikaani iltaisin. Neljävuotias kolmonen on puhelias, äänekäs ja sanavalmis. Päiväkodissa on kiitetty hänen erinomaisia kielellisiä taitojaan ja mielikuvitustaan. Kolmonen saa helposti kavereita ja on pidettyä leikkiseuraa. Hän on usein porukan johtaja niin hyvässä kuin pahassakin. Omista lapsistani kolmonen on kaikkein kovapäisin. Kun hän päättää jotain, niin lopputulokseen mennään vaikka harmaan kiven läpi. Esimerkiksi kun hän päätti opetella tekemään solmun, hän harjoitteli päivittäin ties kuinka pitkään. En ehdottomasti missään nimessä s

  Joulu meni, uusi vuosi alkoi. Talvi on saavuttanut Helsingin ja pyörä odottaa varastossa sulaa maata. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että työmatkapyöräilykausi kesti joululomaan asti. Kokemus on osoittanut, että liikunta tekee kaamosmasentuneelle aivokemialleni hyvää. Siitä huolimatta, että muistikuvani joulukuun työmatkoista on, että vähintään tulo- tai menomatkalla satoi saavista kaatamalla ja olin perille päästyäni kuin suihkusta tullut. Joululomassa erityisen ihanaa oli se, että mies oli kotona kolme viikkoa. Arki tuntui erityisen kepeältä kun askareita sai jaetuksi. Kaiken yksin pyörittäminen ei ole ihan piece of cake, vaikka siitä eteenpäin tarpomalla ihan kelvosti selviääkin. Toisaalta miehen opiskelu toisella paikkakunnalla on tuonut parisuhteeseen mukaviakin elementtejä. Kun toisen läsnäolo ei ole itsestäänselvyys, nousevat yhteiset hetket arjen yläpuolelle. Jälleennäkemisissä on ihanasti kaikuja ensirakastumisen huumasta. Kun tiedän miehen olevan tulossa, perhosia lentele

Joulukuu etenee aina salakavalasti. Ensimmäisiä kalenterin luukkuja avatessa tuntuu, että aikaa on rutkasti. Puolivälin ylittyessä tajuaa, että pitäisi ehkä oikeasti tarttua toimeen, jos haluaa jotain itse tehtyä esimerkiksi paketteihin asti. Joka vuosi tosin otan joulun rennommin. Valon eläessä tein paljon esivalmisteluja, sillä se oli ainoa tapa ottaa edes vähän lepoa joulun aikaan. Valon hoitoa ei voinut jättää tauolle, mutta oli ihanaa kun ruuat saattoi kattaa pöytään pakastimen kautta. Nyt samanlaisia paineita ei ole. Kolmonenkin alkaa olla jo niin iso, että viihdyttää itseään omilla leikeillään eikä tarvitse jatkuvasti aikuista vierelle tukemaan. Minua ei haittaa viettää aikaa keittiössä rakkaan kokkausharrastuksen parissa.  Toki osansa on silläkin, että ennen kaupat olivat joulun pyhät kiinni. Nykyään pääsen kävelymatkan päässä olevaan kauppaan vuorokauden ympäri kun tarve iskee. Hamstraukselle ei ole perusteita.  Pakettien määrän pyrimme miehen kanssa  pitämään pienenä ja aikal

K orona-aika on tuonut eteen hämmentävän tilanteen koskien sairaan lapsen hoitoa. Päiväkotiin ei saa mennä pienilläkään oireilla ennen testiä ja senkin jälkeen vain lievillä oireilla. Tänä syksynä en ole vielä kertaakaan jäänyt kotiin huonovointisen ja väsyneen lapsen kanssa, vaan virtaa ja energiaa on riittänyt flunssaoireista huolimatta normaaliin malliin. Olen työmoraaliltani mallia "pää kainalossa töihin" ja kotiin jääminen nenätukkoisen tai yskivän lapsen kanssa on tuntunut poikkeuksetta huijaukselta. Tuntuu väärältä jäädä pois töistä ja viettää aikaa lapsen kanssa, joka täytyy ehdottomasti viedä ulkoilemaan ja muutenkin kehittää päiviin sisältöä jotta energiamäärät saa puretuksi. Oman haasteensa tilanteeseen tuo se, että mihinkään ihmisten ilmoille ei ole asiaa, sillä kontakteja täytyy välttää. Olemme kehittäneet syksyyn 'fillari alle ja metsään' - tyyppisen ratkaisun ja se on toiminut tähän loppumarraskuun ankeuteen asti hyvin. Nyt sade ja kylmenevät säät tek

Tällä viikolla olemme puuhastelleet kolmosen kanssa päiväkotipäivien jälkeen isänpäiväkorttien parissa. Omassa päässäni olen pohdiskellut miehisyyttä ja isyyttä. En haluaisi ajatella niin stereotypisesti, mutta helpohkoa tuntuu monelle miehelle olevan perhe-elämän yhtäkkinen jättäminen sivuun tai kokonaan huomiotta. Toki nykyään nostetaan esille myös sitä kuinka miehet eron jälkeen sysätään voimalla syrjään perhe-elämästä. Silti oman elämän kokemuspiiristä, niin työn kuin vapaa-ajankin puitteista, on vuosien varrella kertynyt aika monta kokemusta iseistä, jotka vain katoavat lapsen elämästä. Pohdin, olenko koskaan ollut tekemisissä tapauksen kanssa, jossa äiti olisi tehnyt saman, mutta yhtään sellaista muistoa ei noussut mieleeni. Kokonaan oma lukunsa on tietenkin myös se, kuinka hyviä elämisen malleja isät ja äidit jälkikasvulleen antavat.  Itse olen tosi onnekas, sillä omassa lapsuudessani on ollut kaksi ihanaa, hyvää ja turvallista miestä: isäni ja hänen isänsä. Lapsuuden muistoissa