Pimeän jälkeen

Viisi viikkoa lomaa takana ja yksi vielä edessä. Kyllä oman aikataulun mukaan eläminen tekee ihmisestä etenkin lapsiperheessä huomattavan vähemmällä stressillä kuormitetun. Ihanaa kun ei tarvitse miettiä omia tai lapsen nukkumaanmenoaikoja kellon tarkasti ja aamulla saa löhötä sängyssä, herätä rauhassa ja jos aurinko paistaa verhojen takaa, kömpiä aamiaiselle terassin lämpöön.   Alkuperäinen lomasuunnitelmahan oli suunnata Iso-Britannian ja Italian lävitse Ghanaan ja viettää lähes koko loma ulkomailla. Ghana on edelleen suljettu muilta kuin Ghanan kansalaisilta koronan vuoksi, joten sinne lähtö on nyt siirtynyt sumuiseen tulevaisuuteen. Muuallekaan ei ole houkuttanut matkustaa, vaikka rajoituksia onkin höllennetty. Mies on tehnyt pitkää päivää töissä koronahiljaisuuden jälkeen. Esikoistakaan ei ole kotona paljoa näkynyt.  Me kolmosen kanssa olemme sen sijaan kiertäneet Helsingin saaria ja luonnonsuojelualueita sekä uineet luonnon vesissä aina sään salliessa. Lisäksi on käyty h...

Terveisiä lomalta! Kohta puolet lomasta takana päin ja onpa ollut kivaa. Ihana ajatus, että lisää pisaa vielä saman verran. Lomakuulumisista enemmän myöhemmin, mutta nyt haluan jakaa tähän väliin ghanalaisen munakoisoreseptin. Munakoiso, tai oikeastaan sen pienempi valkoinen serkku 'garden egg' (sille ei liene suomalaista nimeä?) on käytetyimpiä ghanalaisia kasviksia. Siinä onkin upean pehmeä, jopa kermainen maku. Erityisen herkullista se on mielestäni uunissa paahdettuna, vaikka ghanalaiset kyllä useimmiten keittävät sen. Tämä resepti on tyyppiesimerkki ghanalaisesta keittiöstä, jossa tomaattipohjaisten patojen ohella toinen tyypillinen ruokalaji on ottaa yksi vihannes, kypsentää ja muusata se, sekä sekoittaa se palmuöljyssä paistetun sipulin ja mausteiden kanssa. Tällaisia ruokalajeja tehdään mm. keittobanaanista, jamssista ja kassavan lehdistä (tai muista lehdistä, esim. pinaatista). Reseptiin voit käyttää munakoisoa tai etnisissä kaupoissa myytäviä 'garden eggs' (pu...

On ollut ilo seurata maailmalla syntynyttä rasisminvastaista liikehdintää. Sosiaalisen median aikakauden parhaita puolia on tiedon leviämisen nopeus ja se, kuinka asiat ja ilmiöt voivat levitä kaikkien ulottuville. Toivon todella, että ilmiö ja protestit saisivat aikaan todellisia muutoksia. Rakenteellisen rasismin kitkeminen vaatisi asennemuutoksen lisäksi toimintatapojen perusteellista tuulettamista. Se ei ole ihan helppoa, sillä kuten tiedämme, ihminen on turvallisuushakuinen eläin, josta on mukava toimia kuten aina ennenkin. Erityisen vaikeaa on kohdata omat asenteensa ja ajatuksensa, tunnustaa itselleen kuinka epäreilusti ja rumasti ajattelee ja tehdä muutos, vaikka tuntisikin luopuvansa jostain. Esimerkiksi minä en pidä itseäni rasistina, mutta huomaan aina silloin tällöin toimivani eriarvoistavasti elämässä vastaan tulevissa tilanteissa ajattelematta asiaa sen kummemmin. On hyvä ymmärtää, että elämme maailmassa, jossa valkoiset opettajat ovat opettaneet meille valkoisen ihmise...

Olen kirjoittanut aika monta tekstiä ja jättänyt julkaisematta. Mikään niistä ei ole tuntunut julkaisun arvoiselta. Elämä on tienhaarassa nyt. Vuoden loppupuolisko tarjoilee monenlaisia isoja muutoksia elämään. Valon kuoleman jälkeen onkin ollut aika tasaista ja mukavaa. Toki kolmosen syntymä oli mullistus, mutta iso ja positiivinen sellainen, kauan toivottu ja haaveiltu juttu. Nyt on edessä on jotain paljon epävarmempaa. Uusia ovia aukaistavana, eikä polusta tiedä muuta kuin että jalkaa toisen eteen on laitettava, jotta näkee polun antimet. Tiedän elämäs tä toki senkin, että se kantaa. Epävarmuus uuden edessä on aina vähän epämukavaa, mutta kun jatkaa eteenpäin, palaset alkavat loksahdella paikalleen. Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka kannustavat kun usko omaan itseen meinaa loppua. Selviän kyllä uusista haasteista, tärkeintä on uskaltaa kävellä niitä kohti.  Lisäksi luonto tarjoaa parastaan. Sää on vihdoin lämpeämään päin. Ulkona on tavattoman kaunista kun kaikki kukki...

Nyt sekin on sitten koettu, työpaikalla covid19 -virukselle altistumisesta aiheutunut lääkärin asettama karanteeni. Koska altistus tuli tietoon vasta sen puolivälissä, kesto ei onneksi ollut kuin viikon. Säät suosivat kotona olijaa ja ulkoilimme aktiivisesti, toki hiljaisissa paikoissa ja muita tiukasti karttaen. Karanteenissa huomasin kaksi isoa epäkohtaa: altistuneita ei testata, mikä mielestäni olisi tautiketjujen poikkaisemisen kannalta järkevää.  Lisäksi karanteeniin asetetut on jätetty yksin selviämään sen aiheuttamasta taloudellisesta aukosta. Palkkaa ei karanteeniajalta makseta ja kela on niin tukossa, että tartuntatautirahat tulevat tilille joskus syksyllä. Koska altistuneita tulee ennen kaikkea matalapalkka-aloilla, tulisi ainakin kuntien ja kaupunkien sekä muiden isojen työnantajien turvata työntekijöidensä taloudellinen tilanne, maksaa palkka normaalina ja hakea karanteenin oikeuttamat tartuntatautirahat itselleen. Käsittääkseni tämä on nykyisen järjestelm...

"Onko tänään viruspäivä?" on yleensä kolmosen ensimmäisten kysymysten joukossa aamuisin. Aika usein sitä seuraa tiedustelu: "enkö mä nyt voi nähdä mun kaveria?" ja kieltävään vastaukseen toteamus: "tää viruspäivä ei lopu ikinä". Siinä on tiivistettynä varmaan aika monen tunnot tällä hetkellä. Alun tsemppaukseen ja 'kyllä me tästä selvitään' -henkeen alkaa hiipiä kisaväsymystä. Ajatus siitä että kesälläkin pitäisi vielä tuntea huonoa omaatuntoa tyhjään leikkipuistoon menemisestä (koska se asiantuntijoiden mukaan ei ole varsinaisesti kiellettyä, mutta kumminkin korkeamman riskin aluetta), on suoraan sanoen uuvuttava. Ja ajatus siitä, että meidän pitäisi vielä kesänkin yli elää käytännössä yli puolet vähäisemmillä tuloilla kuin ennen koronakriisiä, on jopa aika ahdistava. Olemme onneksi pysyneet terveinä. Epätietoisuus siitä iskeekö virus ja millä voimalla tai onko se kenties iskenyt ja mennyt ohi huomaamatta, on myös aika kuluttavaa. Tuskin ol...

Viime päivinä ajatus on harhaillut ja toimeen tarttuminen on ollut keskimääräistä vaikeampaa. Kaiken taustalla on epätietoisuuden tunne. Tuntuu epätodelliselta nähdä ihmisiä hengitysmaskeissa julkisilla paikoilla, matkustaa lähes tyhjissä liikennevälineissä ja kuunnella uutisista ympäri maailmaa tapahtuvia äärimmäisiä keinoja. Rajat suljetaan, liikkumista ja vapaa-ajan viettoa rajoitetaan ja talous sukeltaa lujaa. Ei ihme, että on epävarma olo. Vaikken pelkää itseni tai ydinperheeni puolesta, ajattelen, että on tärkeää suojella kaikkia riskiryhmissä olevia. Siksi otan rajoitukset vakavasti ja yritän noudattaa niitä parhaani mukaan. Ajatukseni ovat erityisesti niiden luona, joiden arki on aina tällaista. Julkisten paikkojen välttelyä, korostettua hygieniaa ja elämän keskittymistä neljän seinän sisälle. Valon kanssa eletty aika herätti minut huomaamaan kuinka upeaa tavallinen, helppo arki on ja nyt monella muullakin on mahdollisuus tehdä tuo sama huomio. Vaikka raj...