Äitiyden polulla
Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi ja miehen koulu jäi vihdoin kesätauolle. Ihanaa saada viettää enemmän aikaa yhdessä, olemme jopa uskaltaneet suunnitella jotain kesälomareissun tapaista.
Vaikka heinäkuu vasta alkaa, niin helteisen alkukesän takia suvi tuntuu kestäneen jo pitkään. Ihanaa! Päivät ovat kuluneet leikkipuistossa ja talonyhtiön pihalla ja ylipäätään hyvin tiiviisti kolmosen rytmittämänä. Niin sanotut ylijääneet hetket ovat kuluneet puutarhahommissa, sohvan nurkassa kirjan kimpussa sekä jonkinasteisen leipomiskärpäsen puraisun kourissa.
Esikoinen kävi viikonloppuna ensimmäisillä festivaaleillaan ja päräytti heti kolmen päivän putken. Tunsin itseni kamalan vanhaksi odotellen häntä iltamyöhällä sovittuun aikaan kotiin ja mietiskelin omaa äitiäni ja sitä, kuinka hän aina valitti ettei saa unta ennen kuin lapset ovat kotona.
Perjantai-iltana, kun esikoisen puhelimesta oli loppunut akku, eikä hän saanut lähetettyä viestiä siitä, että on kotimatkalla (enkä minä saanut maanisesta viiden minuutin välein soittamisesta huolimatta häntä kiinni 😅), ehdin jo sieluni silmin nähdä kuinka joudun soittamaan poliisille ja tekemään katoamisilmoituksen. Kymmenen minuutin päästä esikoinen avasi ulko-oven.
Esikoista katsoessa tunnen suurta ylpeyttä siitä kuinka hyvin olen tähän mennessä onnistunut omassa kasvatustehtävässäni. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Varmasti, mutta onneksi olen osannut tehdä jotain myös oikein. Teinin alta pilkottaa mies, jolla on tarpeen tullen kohteliaat käytöstavat, hyvä itseluottamus ja kyky kriittiseen ajatteluun.
Kolmosen kanssa matka on vasta alussa. Olen niin onnellinen, että minulle on suotu vielä mahdollisuus kulkea pienen ihmisen rinnalla hänen polkuaan pitkin.
 |
| Kuvatulkkaus: Kolmonen (selin kameraan) syöttää vuohta Fallkullan kotieläintilalla, jossa kävimme juhannuksena |
Vaikka heinäkuu vasta alkaa, niin helteisen alkukesän takia suvi tuntuu kestäneen jo pitkään. Ihanaa! Päivät ovat kuluneet leikkipuistossa ja talonyhtiön pihalla ja ylipäätään hyvin tiiviisti kolmosen rytmittämänä. Niin sanotut ylijääneet hetket ovat kuluneet puutarhahommissa, sohvan nurkassa kirjan kimpussa sekä jonkinasteisen leipomiskärpäsen puraisun kourissa.
 |
| Kuvatulkkaus: Kolmonen (selin kameraan) seisoo leikkipuiston uima-altaassa ja valuttaa vettä kastelukannusta |
Esikoinen kävi viikonloppuna ensimmäisillä festivaaleillaan ja päräytti heti kolmen päivän putken. Tunsin itseni kamalan vanhaksi odotellen häntä iltamyöhällä sovittuun aikaan kotiin ja mietiskelin omaa äitiäni ja sitä, kuinka hän aina valitti ettei saa unta ennen kuin lapset ovat kotona.
Perjantai-iltana, kun esikoisen puhelimesta oli loppunut akku, eikä hän saanut lähetettyä viestiä siitä, että on kotimatkalla (enkä minä saanut maanisesta viiden minuutin välein soittamisesta huolimatta häntä kiinni 😅), ehdin jo sieluni silmin nähdä kuinka joudun soittamaan poliisille ja tekemään katoamisilmoituksen. Kymmenen minuutin päästä esikoinen avasi ulko-oven.
 |
| Kuvatulkkaus: Minä tuoreena äitinä, lähes neljätoista vuotta sitten, syksyllä 2004, istumassa sohvalla ja imettämässä reilun kuukauden ikäistä esikoista |
Esikoista katsoessa tunnen suurta ylpeyttä siitä kuinka hyvin olen tähän mennessä onnistunut omassa kasvatustehtävässäni. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Varmasti, mutta onneksi olen osannut tehdä jotain myös oikein. Teinin alta pilkottaa mies, jolla on tarpeen tullen kohteliaat käytöstavat, hyvä itseluottamus ja kyky kriittiseen ajatteluun.
 |
| Kuvatulkkaus: Minä sivuttain kameraan, vajaan vuoden ikäinen esikoinen sylissäni, seisomassa Korkeasaaren mangustiaitauksen edessä (vuonna 2005) |
Kolmosen kanssa matka on vasta alussa. Olen niin onnellinen, että minulle on suotu vielä mahdollisuus kulkea pienen ihmisen rinnalla hänen polkuaan pitkin.
Tämä oli ihana postaus. Etenkin tuo viimeinen lause on niin ajankohtainen ja ihana <3
VastaaPoistaMinulla tytöt -05 ja -08, sekä poika -16. Itse tyttölasten äitinä mietin usein että onko oma huono itsetuntoni siirtynyt tyttäriini.. Toivon todella että heillä olisi enemmän varmuutta ja rohkeutta omien elämänvalintojensa edessä. Ja toivon heille "turvallisempaa" murrosiän kuohuntaa, toivon että heidän perusturvallisuuden tunteensa kantaisi tuon vaiheen yli ja sen avulla uskaltaisivat tehdä niitä omia valintoja , miettimättä mitä muut ajattelevat. Ihania rakkaita tyttöjä <3
Pienen,nyt kaksivuotiaan poikani kasvua seuratessa on monesti onni läsnä, vielä hänetkin saatiin perheeseemme <3 hänen oli tarkoitus olla pahnanpohjimmainen, nyt mieleen hiipinyt ajatus, että jos vielä yhden toiveen uskaltaisi tuuleen kuiskata..
Ei ole pakko vastata, jos kysymys liian henkilökohtainen. Onko teillä vielä lapsihaaveita?
Haluan kiittää ihanasta blogistasi, ja toivottelen aurinkoista kesän jatkoa :)
T. Sanniska
Meillä murrosikä on tähän asti sujunut tosi rauhallisesti. Ärsyttävää se on välillä, puolin ja toisin, mutta kukaan ei oikeastaan huuda tai paisko ovia. :D
PoistaHeh, meillä mies taitaa olla enemmän se, joka joutuu suostuttelemaan näissä lapsiasioissa. Hän hourii jotain kummallista siitä kuinka kivaa olisi saada vielä kaksoset. :D Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että näin on oikein hyvä, mutta ehkä koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. :)