Seitsemäs kuukausi
Täytyy ehkä alkaa henkisesti valmistautumaan siihen, että kesä on oikeasti taittumassa syksyksi. Siltä se nimittäin epäilyttävästi vaikuttaa. Parvekepuutarhankin kausi vetelee viimeisiään. Tomaattisadosta tuli kohtalainen ja paljon parempi kuin koskaan aikaisemmin - ilmeisesti tässäkin asiassa voi kehittyä. Ehkä kaamos kuluu nopeammin ensi kevättä suunnitellessa... :)
Kolmonen on tehnyt kuukauden aikana valtavia motorisia harppauksia. Melko pian puolivuotispäivän jälkeen hän ryhtyi konttaamaan ja vauhti sekä ketteryys lisääntyivät päivä päivältä. Sen jälkeen suunta onkin ollut kohti korkeuksia. Tukea vasten seisomaan nouseminen onnistuu jo tuosta noin vain ja hataria askeliakin tuettuna otetaan.
Tuntuu todella kummalliselta, että minulla on motorisesti taitava lapsi. Tällaisista taidoista Valon kanssa vain haaveiltiin ja tuetta istumista sekä suojarefleksejä harjoiteltiin vuosi toisensa perään hyvin laihoin tuloksin. On hämmentävää seurata tilannetta, jossa taidot kehittyvätkin päivä päivältä paremmiksi.
Liikkumisen oppimisen myötä kolmosessa on herännyt eloon uudenlainen minä. Se, jolla on taidot ja valta tehdä asioita, joita itse haluaa. Kiinnostavimpia paikkoja ja tavaroita ovat - tottakai - ne kielletyt, kuten isot kukkaruukut (joista kahmaistaan salamannopeasti multaa suuhun), kaukosäätimet, modeemit, kaiuttimet, johdot, pistorasiat ja niin edelleen. Päivät ovat melko vauhdikkaita ja tunnit kuluvat nopeasti. Onneksi mies jaksaa myös touhottaa kolmosen kanssa ja suuntaa tämän kanssa välillä ulos. Se on arvokasta ihan jokaiselle osapuolelle.
Nautin valtavasti siitä, että kolmonen on koko ajan enemmän taapero ja vähemmän pikkuvauva. On ihanaa, kun voi leikkiä orastavia vastavuoroisia leikkejä, lukea kirjoja, tutkia ja katsella maailmaa yhdessä. Lapsen elämän riemu, vilpitön kiinnostus ja innostus kaikkea kohtaan, on upeaa ja antoisaa seurattavaa ja siinä on ilo elää mukana. Juuri elämän ilon hiipuminen ja loppuvaiheessa sen suoranainen puuttuminen, oli Valon kanssa erityisen raskasta. Valo oli lapsi, mutta kuitenkin jotain niin olennaista puuttui, tai ehkä ennemmin hiipui pois kipujen ja sairauksien alle. Pienet ilon muruset olivat sitäkin arvokkaampia ja antoivat paljon voimaa. Nyt ne ovat kauniita muistoja esimerkiksi siitä, kuinka tohkeissaan Valo oli kun sai vaarin sylissä ajaa auton autotalliin. Kolmosen kanssa ilo on läsnä arjessa ja on vaikea edes sanoin kuvailla, miten isoksi ja tärkeäksi asiaksi sen koen.
Kolmonen on tehnyt kuukauden aikana valtavia motorisia harppauksia. Melko pian puolivuotispäivän jälkeen hän ryhtyi konttaamaan ja vauhti sekä ketteryys lisääntyivät päivä päivältä. Sen jälkeen suunta onkin ollut kohti korkeuksia. Tukea vasten seisomaan nouseminen onnistuu jo tuosta noin vain ja hataria askeliakin tuettuna otetaan.
Tuntuu todella kummalliselta, että minulla on motorisesti taitava lapsi. Tällaisista taidoista Valon kanssa vain haaveiltiin ja tuetta istumista sekä suojarefleksejä harjoiteltiin vuosi toisensa perään hyvin laihoin tuloksin. On hämmentävää seurata tilannetta, jossa taidot kehittyvätkin päivä päivältä paremmiksi.
Liikkumisen oppimisen myötä kolmosessa on herännyt eloon uudenlainen minä. Se, jolla on taidot ja valta tehdä asioita, joita itse haluaa. Kiinnostavimpia paikkoja ja tavaroita ovat - tottakai - ne kielletyt, kuten isot kukkaruukut (joista kahmaistaan salamannopeasti multaa suuhun), kaukosäätimet, modeemit, kaiuttimet, johdot, pistorasiat ja niin edelleen. Päivät ovat melko vauhdikkaita ja tunnit kuluvat nopeasti. Onneksi mies jaksaa myös touhottaa kolmosen kanssa ja suuntaa tämän kanssa välillä ulos. Se on arvokasta ihan jokaiselle osapuolelle.
Nautin valtavasti siitä, että kolmonen on koko ajan enemmän taapero ja vähemmän pikkuvauva. On ihanaa, kun voi leikkiä orastavia vastavuoroisia leikkejä, lukea kirjoja, tutkia ja katsella maailmaa yhdessä. Lapsen elämän riemu, vilpitön kiinnostus ja innostus kaikkea kohtaan, on upeaa ja antoisaa seurattavaa ja siinä on ilo elää mukana. Juuri elämän ilon hiipuminen ja loppuvaiheessa sen suoranainen puuttuminen, oli Valon kanssa erityisen raskasta. Valo oli lapsi, mutta kuitenkin jotain niin olennaista puuttui, tai ehkä ennemmin hiipui pois kipujen ja sairauksien alle. Pienet ilon muruset olivat sitäkin arvokkaampia ja antoivat paljon voimaa. Nyt ne ovat kauniita muistoja esimerkiksi siitä, kuinka tohkeissaan Valo oli kun sai vaarin sylissä ajaa auton autotalliin. Kolmosen kanssa ilo on läsnä arjessa ja on vaikea edes sanoin kuvailla, miten isoksi ja tärkeäksi asiaksi sen koen.
Kommentit
Lähetä kommentti