Palvelusten pistetili

Olen katsonut toisinaan tv:sta sivusilmällä amerikkalaista ohjelmaa, jossa natiivit ovat rakastuneet ulkomaalaiseen ja hakevat näille oleskelulupaa menemällä naimisiin. Jaksoissa toistuu aika usein lause: "kaiken sen jälkeen, mitä tein hänen vuokseen" ja se on saanut minut miettimään monikulttuuristen suhteiden valtarakenteita.

Tietysti voimavarat, taidot, finanssiasiat ja moni muu asia voivat jakautua epätasaisesti kaikenlaisissa suhteissa. Itse huomasin suomalaisesta miehestä erotessani, että yhteisesti ostetun ja omistetun asunnon osituksessa ex-mies olikin kokenut salaisesti huutavaa vääryyttä koska opiskelin yhteiselomme aikana 10 kuukautta maksamatta asumisesta ja olemalla yhteisen, kuolemansairaan lapsemme kanssa kotona kolme vuotta.

Kuvatulkkaus: epätasaisesti kasvanut, toiselta puolelta tuuheampi poppeli, jonka alla on kanto istumista varten


Suhteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä maan kieltä tai sitä, miten viranomaiskoneisto toimii, valtarakenne on automaattisesti aika vääristynyt. Puhumattakaan siitä, jos ihminen hakee tämän päälle vielä oleskelulupaa suhteen pohjalta.

Kuvatulkkaus: poppelin oksisto sisältä päin nähtynä 


Itse olen auttanut miestä valtavasti kaikessa, varsinkin viranomaisjutuissa, mutta usein myös vapaa-ajan tulkkina. Olen kuitenkin tietoisesti muistuttanut itseäni siitä, että mieheni ei jää tästä minulle velkaa. Jo suhteen alussa tein vakaan päätöksen, että en ikinä erimielisyyksien vallitessa sano: "miten voit tehdä näin, kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt vuoksesi". Sillä en auta ostaakseni rakkautta. Ajattelen, että avun on oltava täysin pyyteetöntä. Olen sanonut myös miehelle, etten halua ikinä kuulla hänen olevan kanssani suhteessa siksi, että olen auttanut häntä.

Kuvatulkkaus: epämääräinen selfie minusta, kolmosesta ja miehestä 

Hienoa on se, että vuosien kuluessa valtasuhteet muuttuvat. Miehen kielitaito on jo sellaisella tasolla, että hän pystyy hoitamaan suurimman osan asioista itse. Lisäksi olemme vielä puolisen vuotta tilanteessa, jossa hän on perheen ainoa elättäjä minun ollessani hoitovapaalla kolmosen kanssa. Joten oikeastaan olen tällä hetkellä paljon riippuvaisempi hänestä kuin hän minusta. 😄 Toivon kuitenkin, että olen nyt suhteessa, jossa palveluksia ei lasketa, vaan jokaisen panos on tärkeä juuri sellaisena kuin sen pystyy antamaan.

Kommentit

  1. Onkohan tuo että noita palveluksia ja maksuja pidetään mielessä omaisuudenjaon yhteydessä jotenkin suomalainen ominaisuus... asun kaukana Suomesta mutta täällä, kaikista riitaisista eroista huolimatta, en ole kuullut tuota argumenttia että puolet esim. asunnosta ei olisikaan automaattisesti toisen koska se toinen ei ole yhdessä asumisen aikana maksanut asumisesta samaa. Mun mielestä sellaisen ihmisen joka pelkää menettävänsä erossa materiaalisesti jotain ei kyllä kannattaisi edes mennä naimisiin, koska siellähän se riski piilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan se olla suomalainenkin juttu 😄. Itse en välitä rahasta. Toki sillä on välinearvoa, mutta vältän muutenkin liikaa ostamista, joten en koe tarvetta kasata sitä tililleni kasaamisen ilosta.

      Poista

Lähetä kommentti