Kuu vaihtuu, syksy tuntuu matelevan hitaasti. Toisaalta, eipä tässä mihinkään ole kiirekään. Kaamos alkaa silti saada otetta. Ostin kotiin lisävalaistusta kasveille ja kirkas valkoinen valo tekee itsellekin hyvää kun ulkona vihmoo pisaroita ja hämärä harmaa jatkuu koko päivän, vaihtuakseen alkuillasta pimeyteen. Ulkoilu tekee kurjassakin säässä hyvää, vaikka ikkunasta katsoessa ulko-oven eteen kasvaakin mielessä metrin korkuinen kynnys.
 |
| Kuvatulkkaus: kuuraisia puista pudonneita lehtiä nurmikolla |
Kuten aina tähän aikaan vuodesta, mieli kaipaa johonkin kauas, lämpimään aurinkoon. Eilen (tai toissapäivänä, aikajana on hieman hukassa) katsoin iltamyöhällä tv:sta juttua nuorista suomalaisista reppureissaajista. Tunsin itseni vanhaksi ja tylsäksi, kun löysin itseni tuhahtelemasta joillekin heidän jutuilleen. Matkustaminen, erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminen ja ns. oravanpyörästä hyppääminen ovat ehdottomasti kannatettavia asioita. En silti voi lakata ajattelemasta, että valkoiset kaksikymppiset reppureissaajat ovat myös esimerkki hyväosaisista ja maailman kahtiajakautumisesta. On helppo nauttia elämästä päivä kerrallaan, paikallisen kulttuurin rentoudesta ja elämän yksinkertaisuudesta kun taskussa on rahaa käytettäväksi enemmän kuin suurimmalla osalla paikallisista ja ennen kaikkea mielen perukoilla tieto siitä, että jos kaikki menee pieleen, voi palata Suomeen oman perheen ja yhteiskunnan muodostaman turvaverkon pariin. Kulttuuria on mukava tutkiskella, kun sen voi tehdä matkustajan näkökulmasta.
 |
| Kuvatulkkaus: sydän piirrettynä kuuraiseen lautaan |
Minulla on siinä mielessä levoton sydän, että se ei oikein tunne olevansa kotona Suomessa. Puhun tasaisin väliajoin miehelle siitä, että minua ei haittaisi, jos hän jossain vaiheessa haluaisikin muuttaa Ghanaan. Pystyn kyllä näkemään, että kohtaisin valtavan kulttuurishokin ja tiedän, että tiettyihin yhteiskunnan ja perheen odotuksiin minun olisi hankala sopeutua. Silti ajatus kiehtoo paljon. Kukapa tietää, ehkä jonain päivänä muutamme toisiin maisemiin.
Minä huomaan aika usein myös sanovani miehelle että "jos/kun joskus asutaan Gambiassa". Olen aina rakastanut talvea mutta jostain syystä olen tämän syksyn ajan palellut kokoajan ja ajatus kylmästä talvesta ei houkuta yhtään, mielessä siintelee lämmin ja aurinko ��
VastaaPoistaMinä itse ajattelen sen vähän niinkin, että koska mies on valmis minun vuokseni olemaan täällä (hän oli muuttamassa takaisin Italiaan kun tapasimme), niin olisi väärin jos en olisi valmis vuorostani jossain vaiheessa sopeutumaan toiseen kulttuuriin, opettelemaan kieltä ja taistelemaan paikastani yhteiskunnassa. Meille yksi potentiaalinen vaihtoehto on myös siis Italia, koska miehellä on siellä sukua ja ystäviä.
PoistaAjattelen, että Ghanassa asumisessa minulle olisi ehkä vaikeinta sosiaalinen painr ja kyyläsasenne. 😄 Siis se, että käytöstavat, pukeutuminen ja se, että osallistuu julkisesti x määrään toimia (esim. kirkossa käynti), määrittävät paikkasi ja arvosi yhteiskunnassa sekä myös perheesi ja etenkin miehesi kunniaa. Yhteiskunta ei siellä ole samalla tavalla yksilökeskeinen ja vapaa kuin täällä. Ja toki myös se, että olisin aina se valkoinen nainen, oborini, kuten he kutsuvat, ja joutuisin todistamaan kykenevyyttäni ghanalaisen elämään. Varmaan myös yhteiskunnan patriarkaalisuus vaatisi totuttelemista, sen suhteen varmaan Gambiassa olisi vielä astetta haastavampaa.
Tästä huolimatta muuttaisin koska vaan ja uskon, että loppujen lopuksi sopeutuisi hyvin, vaikka moni asia ottaisikin päähän. 😅
Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä, että minkä ikäinen esikoisesi mahtaa olla (edes n. suurinpiirtein) ja miten hän mahdolliseen muuttoon ulkomaille suhtautuisi tai onko teillä ollut siitä juttua? Lähtisikö hän mukaan vai jäisikö Suomeen? Jos siis muutto jossakin kohtaa teillä ajankohtainen olisi. Ymmärrän toki, jos et halua tähän kysymykseen vastat, sillä olen ymmärtänyt ettei esikoinen halua tulla blogin puolella käsitellyksi.
VastaaPoistaEsikoinen on 14 vuotias nyt. Todennäköisesti muutto ei tule ihan tässä lähitulevaisuudessa kyseeseen, joten voi olla, että esikoinen olisi jo täysi-ikäinen ja siten valmis päättämään itse. Toki hän on muutenkin sen ikäinen, että saisi päätökseen itse sanoa sanansa. Mutta koska tosiaan vielä ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia, niin vaikea sanoa, miten tilanne menisi. Esikoinen on kyllä jo ilmoittanut muuttavansa pois Suomesta joka tapauksessa että ehkä on äitiinsä tullut 😅
PoistaJa vielä sen verran,, että olemme kyllä jutelleet muutosta ja hän piti sitä ihan mielenkiintoisena vaihtoehtona.
PoistaOletko pohtinut, mitä tapahtuisi, jos vähän aikaa Ghanassa asuttuasi haluasitkin muuttaa takaisin Suomeen, mutta miehesi haluaisikin jäädä ja haluaisi myös lapsen jäävän maahan? Tai entä, jos teille tulisikin Ghanassa asuessanne ero? Siinä tilanteessahan et vain voi ottaa lasta ja palata Suomeen, vaan lähtökohtaisesti lapsi jää maahan, jossa sillä hetkellä asutte ja siellä käydään myös mahdolliset oikeudenkäynnit.
VastaaPoistaVaikka ajatus olisi asua Ghanassa vain kokeeksi, oikeudessa muutto voidaan tulkita pysyväksi. Ihan vasta oli lehdessä juttu, jossa pariskunta oli muuttanut pienen lapsensa kanssa miehen kotimaahan Uuteen-Seelantiin, ajatuksena asua siellä vuorostaan väliaikaisesti. Isä halusi kuitenkin jäädä, mutta äiti palasi lapsen kanssa Suomeen. Isä haki lapsen palautusta Uuteen-Seelantiin ja hovioikeus katsoi, että lapsen kotimaa on Uusi-Seelanti ja lapsi on palautettava sinne.
Varmaan oletkin näistä asioista tietoinen, mutta itse ajattelen, että näistä ei voi koskaan puhua liikaa. Kun päättää muuttaa yhteisen lapsen kanssa ulkomaille, mielestäni pitäisikin aina pohtia myös sitä, onko valmis asumaan siellä myös erotilanteessa. Tai vaihtoehtoisesti palaamaan kotiin ilman lasta. Tai onko valmis pitkälliseen ja kalliiseen oikeudenkäyntiin vieraassa maassa. Toki myös miehesi on tällä hetkellä kaukana omasta kotimaastaan, mutta hän on kuitenkin itse päättänyt tulla ja jäädä Suomeen. Väitän myös, että Suomi on tasa-arvoisempi maa verrattuna Ghanaan, joka on, kuten itsekin kerroit, varsin patriarkaalinen.
Tämä on kyllä tosi tärkeä näkökulma ja asia, jota monikulttuuristen pariskuntien olisi hyvä pohtia ja käydä läpi heti kun muuttamisesta aletaan keskustella. Ja toki ennen kaikkea itse on hyvä tiedostaa se, mihin on ryhtymässä. Kiitos siitä, että otit asian esille! 😊
Poista