Lauantai

Tämä viikko on sujunut tiiviisti keittiössä valmistellen kolmosen lauantaisia syntymäpäiväpirskeitä. Vaikka leipominen onkin mielestäni hauskaa puuhaa, niin onneksi näitä juhlia ei tarvitse järjestää kuin kaksi kertaa vuodessa. Tai onneksi ja onneksi, järjestäisin juhlat kyllä oikein mielelläni kolmesti vuodessa. Yksi juhlija nimittäin puuttuu joukosta.

Lauantaina on paitsi kolmosen juhlapäivä, myös surun päivä, sillä Valon kuolemasta tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Mietin jonkin aikaa, haluanko järjestää juhlia samalle päivälle, mutta lopulta päätin, ettei se ole katastrofi. Aikataulullisesti tämä viikonloppu sopi nimittäin paremmin.

Kaksi vuotta vaikuttaa numeroina lyhyeltä ajalta, mutta siitä kun näin Valon viimeksi tuntuu olevan ikuisuus. Se on kokonaan jossain toisessa ajassa, tavoittamattomissa. Joskus jään miettimään sitä kuinka Valokin kerran eli täällä samassa asunnossa ja muistelen, millaista arki oli silloin. 

Kolmosen kasvaessa tulee eteen esineitä, jotka muistuttavat Valosta. Kuten vaikkapa cd-levyjä, joiden tahdissa niin monta kertaa tanssittiin sylikkäin, tai kirjoja. Jotkin asiat tuovat muistot kovin elävästi ja viiltävästikin mieleen, vaikka nykyään en juurikaan enää ikävän vuoksi itke. Se on enemmän sellaista kaihoisaa kaipausta. Olen huojentunut, ettei kolmoselle tarvitse vielä hetkeen lukea kaapissa odottavaa Petteri kaniinin satuja -kirjaa, sillä se oli Valon lempikirja, jota luimme todella paljon yhdessä. Vaikka Valo olisi ollut illalla kuinka väsynyt, niin Petteri kaniinia hän aina kuunteli hyvin tarkkaavaisesti. Tuon kirjan tarinoihin liittyy suuri tunnelataus.

Toinen tunnelataus tuli vähän yllättäen tällä viikolla kun kolmonen veti esiin lasten kansanmusiikkia sisältävän cd:n. Laitoin sen soimaan ja olin kokonaan unohtanut sieltä erään kappaleen, jota usein Valolle lauloin ja joka sanoitti minusta hyvin kaiken sen huolen ja avuttomuuden, jota monesti Valon edessä tunsin. Tuon kappaleen kuullessani muistot ja kyyneleet nousivat pintaan.


Kuvatulkkaus: kynttilälyhdyn lasiin on kirjoitettu akryylimaalilla: Valo Aapeli 7.12.2010 - 10.2.2016


Koska lauantaina emme ehdi käymään haudalla, menemme sinne sunnuntaina. Siitä olen ollut tosi tyytyväinen, että Valo haudattiin muistolehtoon. Olen ollut surkea haudalla kävijä ja on mukavaa kun lehdossa on aina paljon kynttilöitä, kukkia ja muita muistoesineitä. Itse aion viedä sunnuntaina haudalle valitsemani kauniin lyhdyn Valon muistoa kunnioittamaan. (Maalasin siihen varmuuden vuoksi nimen, koska jotkut tuntuvat pitävän hautausmaata ilmaisena sisustuskauppana...)


Jos voisin laulaa kuin lintu voi,
jos sois mun äänen kuin leivon soi,
niin kullallein minä laulaisin,

sen huolet hetkeksi poistaisin. 


Jos voisin lentää kuin lintunen
ja matkustella halk' ilmojen,
niin luokse kultani lentäisin,

sen silmist' kyynelet pyyhkisin. 


Jos voisin vielä kuin lintunen
ma pesän laatia korpehen,

niin sinne kultani saattaisin 

maailman myrskyiltä salaisin. 


Vaan en voi laulaa kuin lintu voi,
ei soi mun äänen kuin leivon soi,

en voi mä lentää halk' ilmojen,

en pesää laatia korpehen.


Kommentit