Muistokivi
Tein kävelylenkin pitkin samaa reittiä, jota usein mentiin Valon kanssa viime kesänä ja syksynä. Annoin jalkojen vaeltaa pitkin hiekkatietä ja muistojen vallata mielen. Millaista oli työntää niin tutuiksi käyneitä harmaa-oransseja apuvälinerattaita rohisevalla tiellä... Raskaat ne olivat ja huonosti jousitetut, mutta ketterät ja kohtuullisen vakaat, ainakin kun kaikki mutterit olivat kireällä. Tuoksuttelin ruusupuskia, muistelin kuinka tässä ja tässä pysähdyttiin kuuntelemaan heinäsirkkojen konserttia, nyt ne eivät vielä sirittäneet. Ruohikolle, puiden alle suunniteltiin syksyllä piknikretkeä kesää varten.
Askelet veivät metsän keskelle puhkotulle pururadalle. Rattaat olivat tosi raskaat työntää niissä. Pururadan reunalla on metsään osoittava kyltti, jossa lukee "muistokivi". Rattailla sinne ei päässyt, nyt poikkesin katsomaan. Metsän keskellä oli aukio, jossa nökötti kivi metallilaatta kyljessään. Se oli joukkohaudan muistomerkki, sisällissodan peruja. Linnut lauloivat, hyttyset inisivät, oli vähän epätodellista seisoa metsikössä joukkohaudan äärellä.
Sodasta ja kamaluuksista ei Suomessa ole kovinkaan kauan, mietin. Ajatukset palasivat aiemmin viikolla lukemaani kolumniin. Siinä pohdittiin suomalaisten usein ylimielistä asennetta vähäosaisiin, varsinkin muun maailman vähäosaisiin. On kamalan surullista kuinka poliittinen ilmapiiri koko Euroopassa on kovin sisäänpäinkääntynyttä ja kotimaan poliitikot ovat lähteneet tähän mukaan, jopa kehuskellen epäinhimillisillä ja ihmisoikeussopimuksia vähintäänkin kyseenalaistavilla päätöksillään. Olisi ehkä hyvä pysähtyä miettimään, mitä on todellinen rikkaus ja mitkä ovat elämässä iloa ja onnea tuovia asioita. Suomalaisten keskipalkka on kuulemma 3000e. Voin tässä julkisesti kertoa, että sain matalapalkka-alalla 30 tuntia per viikko tehdystä työstäni verojen jälkeen käteen 1300 euroa. Väitän, että työni on kuitenkin merkityksellistä ja tärkeää. Pärjäsin palkallani hyvin, enkä jäänyt paitsi mistään. Pystyin jopa säästämään vähän joka kuukausi! Nyt, kun olen myynyt lisää vapaa-aikaani työnantajalle, tienaan vähän enemmän, mutta mietin, onko se sen arvoista.
Meillä ei kuulemma ole varaa auttaa vähäosaisessa asemassa olevia ihmisiä. Meillä ei kuulemma ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Niinpä on katsottu parhaaksi leikata koulutuksesta, sairailta, vammaisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja muuten vaan pienituloisilta. Hallitus on sitä mieltä, että esimerkiksi minun järkyttävän suuria kesälomarahojani pienentämällä saadaan Suomi kuntoon. Onhan se tietysti joidenkin kohdalla ns. lottovoitto, että mennään pörssit ja yritykset edellä ja tavoitellaan utopistista loputtomasti ylöspäin näyttävää kasvukäyrää.
Ihmisen menestys ei kuitenkaan ole aina itsestä kiinni. Kuka tahansa voi jäädä pitkäaikaistyöttömäksi. Tai joutua liikenneonnettomuuteen ja invalidisoitua. Verisuoni voi napsahtaa päästä. Saattaa sitä saada vaikka vaikeasti sairaan lapsenkin, joka laittaa elämän ehdot uusiksi. Pääsee henkilökohtaisesti kokeilemaan, mitä eroa on "hyvinvointi"valtiolla ja hyvinvointivaltiolla.
Olen siinä määrin kaupunkilainen, etten kestänyt metsän hyttysarmeijaa kauaa, vaan palasin pian pururadalle. Vähän matkan päässä rämmin metsikön läpi toiselle tielle, kuten tein aikoinaan rattaidenkin kanssa (se oli kovin hikistä puuhaa). Mäennyppylää ylös, tienviertä kotia kohti.
Askelet veivät metsän keskelle puhkotulle pururadalle. Rattaat olivat tosi raskaat työntää niissä. Pururadan reunalla on metsään osoittava kyltti, jossa lukee "muistokivi". Rattailla sinne ei päässyt, nyt poikkesin katsomaan. Metsän keskellä oli aukio, jossa nökötti kivi metallilaatta kyljessään. Se oli joukkohaudan muistomerkki, sisällissodan peruja. Linnut lauloivat, hyttyset inisivät, oli vähän epätodellista seisoa metsikössä joukkohaudan äärellä.
Sodasta ja kamaluuksista ei Suomessa ole kovinkaan kauan, mietin. Ajatukset palasivat aiemmin viikolla lukemaani kolumniin. Siinä pohdittiin suomalaisten usein ylimielistä asennetta vähäosaisiin, varsinkin muun maailman vähäosaisiin. On kamalan surullista kuinka poliittinen ilmapiiri koko Euroopassa on kovin sisäänpäinkääntynyttä ja kotimaan poliitikot ovat lähteneet tähän mukaan, jopa kehuskellen epäinhimillisillä ja ihmisoikeussopimuksia vähintäänkin kyseenalaistavilla päätöksillään. Olisi ehkä hyvä pysähtyä miettimään, mitä on todellinen rikkaus ja mitkä ovat elämässä iloa ja onnea tuovia asioita. Suomalaisten keskipalkka on kuulemma 3000e. Voin tässä julkisesti kertoa, että sain matalapalkka-alalla 30 tuntia per viikko tehdystä työstäni verojen jälkeen käteen 1300 euroa. Väitän, että työni on kuitenkin merkityksellistä ja tärkeää. Pärjäsin palkallani hyvin, enkä jäänyt paitsi mistään. Pystyin jopa säästämään vähän joka kuukausi! Nyt, kun olen myynyt lisää vapaa-aikaani työnantajalle, tienaan vähän enemmän, mutta mietin, onko se sen arvoista.
Meillä ei kuulemma ole varaa auttaa vähäosaisessa asemassa olevia ihmisiä. Meillä ei kuulemma ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Niinpä on katsottu parhaaksi leikata koulutuksesta, sairailta, vammaisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja muuten vaan pienituloisilta. Hallitus on sitä mieltä, että esimerkiksi minun järkyttävän suuria kesälomarahojani pienentämällä saadaan Suomi kuntoon. Onhan se tietysti joidenkin kohdalla ns. lottovoitto, että mennään pörssit ja yritykset edellä ja tavoitellaan utopistista loputtomasti ylöspäin näyttävää kasvukäyrää.
Ihmisen menestys ei kuitenkaan ole aina itsestä kiinni. Kuka tahansa voi jäädä pitkäaikaistyöttömäksi. Tai joutua liikenneonnettomuuteen ja invalidisoitua. Verisuoni voi napsahtaa päästä. Saattaa sitä saada vaikka vaikeasti sairaan lapsenkin, joka laittaa elämän ehdot uusiksi. Pääsee henkilökohtaisesti kokeilemaan, mitä eroa on "hyvinvointi"valtiolla ja hyvinvointivaltiolla.
Olen siinä määrin kaupunkilainen, etten kestänyt metsän hyttysarmeijaa kauaa, vaan palasin pian pururadalle. Vähän matkan päässä rämmin metsikön läpi toiselle tielle, kuten tein aikoinaan rattaidenkin kanssa (se oli kovin hikistä puuhaa). Mäennyppylää ylös, tienviertä kotia kohti.
Kommentit
Lähetä kommentti