Pimeän jälkeen

K orona-aika on tuonut eteen hämmentävän tilanteen koskien sairaan lapsen hoitoa. Päiväkotiin ei saa mennä pienilläkään oireilla ennen testiä ja senkin jälkeen vain lievillä oireilla. Tänä syksynä en ole vielä kertaakaan jäänyt kotiin huonovointisen ja väsyneen lapsen kanssa, vaan virtaa ja energiaa on riittänyt flunssaoireista huolimatta normaaliin malliin. Olen työmoraaliltani mallia "pää kainalossa töihin" ja kotiin jääminen nenätukkoisen tai yskivän lapsen kanssa on tuntunut poikkeuksetta huijaukselta. Tuntuu väärältä jäädä pois töistä ja viettää aikaa lapsen kanssa, joka täytyy ehdottomasti viedä ulkoilemaan ja muutenkin kehittää päiviin sisältöä jotta energiamäärät saa puretuksi. Oman haasteensa tilanteeseen tuo se, että mihinkään ihmisten ilmoille ei ole asiaa, sillä kontakteja täytyy välttää. Olemme kehittäneet syksyyn 'fillari alle ja metsään' - tyyppisen ratkaisun ja se on toiminut tähän loppumarraskuun ankeuteen asti hyvin. Nyt sade ja kylmenevät säät tek...

Tällä viikolla olemme puuhastelleet kolmosen kanssa päiväkotipäivien jälkeen isänpäiväkorttien parissa. Omassa päässäni olen pohdiskellut miehisyyttä ja isyyttä. En haluaisi ajatella niin stereotypisesti, mutta helpohkoa tuntuu monelle miehelle olevan perhe-elämän yhtäkkinen jättäminen sivuun tai kokonaan huomiotta. Toki nykyään nostetaan esille myös sitä kuinka miehet eron jälkeen sysätään voimalla syrjään perhe-elämästä. Silti oman elämän kokemuspiiristä, niin työn kuin vapaa-ajankin puitteista, on vuosien varrella kertynyt aika monta kokemusta iseistä, jotka vain katoavat lapsen elämästä. Pohdin, olenko koskaan ollut tekemisissä tapauksen kanssa, jossa äiti olisi tehnyt saman, mutta yhtään sellaista muistoa ei noussut mieleeni. Kokonaan oma lukunsa on tietenkin myös se, kuinka hyviä elämisen malleja isät ja äidit jälkikasvulleen antavat.  Itse olen tosi onnekas, sillä omassa lapsuudessani on ollut kaksi ihanaa, hyvää ja turvallista miestä: isäni ja hänen isänsä. Lapsuuden muisto...