Sunnuntai-illan mietteitä
Mietiskelin tässä, sunnuntai-illan ratoksi, kuinka kummallinen maailmankaikkeus on. Kuinka pieniä me olemme kaiken keskellä, kuinka tavallaan merkityksettömiä kaikki tapahtumat ovat suuressa mittakaavassa (tuleeko persuille jytky? - mitä väliä, tuhahtaa kosmos), mutta kuinka tärkeitä pienetkin tapahtumat ovat yksilötasolla. Kaikkeus koostuu yksilöistä. Jokaisella on elämäntarinansa, juurensa, perheensä. Kukaan ei ole toista merkityksellisempi. Elämällä on itseisarvo.
Elämän ja yksilön arvosta syntyy ristiriita. Elämäni on arvokas, mutta koska kaikki muukin elämä on yhtä arvokasta, se rajoittaa minun mahdollisuuksiani elää omaa elämääni. En voi tehdä mitä tahansa ja kohdella kanssaeläjiä heidän arvoaan loukaten.
Ihmisen ei ole helppo tunnustaa ja tunnistaa kaikkien elävien yhtäläistä itseisarvoa olla olemassa. Se on ajatuksena kauhean vaikea. Moni asia ihmisen maailmassa perustuu toisen elämän sortamiseen. Itse asiassa koko "moderni" yhteiskuntamme perustuu enemmän tai vähemmän elämän sortamiseen. Supermasentavaa.
Tämän ajatusketjun sysäsi liikkeelle perussuomalaisten puheenjohtajan vaalitentti aikaisemmin tällä viikolla. Myöhemmin höystin sitä perjantai -keskusteluohjelman mielenkiintoisella jaksolla erilaisuudesta ja ennakkoluuloista. On niin kamalan helppoa tuntea oman elämänsä olevan suuremmassa arvossa kuin muiden. On niin helppoa lokeroida, lyödä leimoja ennakkoluulojensa perusteella ja kanavoida oman elämänsä pettymyksiä ja niiden synnyttämää vihaa johonkuhun muuhun.
Ajatusten syvillä vesillä soudellessa iskee usein epätoivoinen olo. Maailmaa ja sen elämää ei pysty kontrolloimaan. Voin vain päättää, mitä on valintoja teen itse omassa elämässäni, miten kohtaan muut ja millaisen arvon kanssaeläjilleni annan.
Onneksi paistaa kevätaurinko. Sekin tuntuu niin uskomattomalta. Talvi on ohi, selätetty. Siitä on selvitty! Pitkästä aikaa on ihana olla ulkona. Vihreys on vielä edessä. Joka päivä täyttyy uusista kevään merkeistä ja sen odotuksen etenemisestä. Loppujen lopuksi suurin valinta elämässä on kai se, miten kaikkeen asennoituu.
Elämän ja yksilön arvosta syntyy ristiriita. Elämäni on arvokas, mutta koska kaikki muukin elämä on yhtä arvokasta, se rajoittaa minun mahdollisuuksiani elää omaa elämääni. En voi tehdä mitä tahansa ja kohdella kanssaeläjiä heidän arvoaan loukaten.
Ihmisen ei ole helppo tunnustaa ja tunnistaa kaikkien elävien yhtäläistä itseisarvoa olla olemassa. Se on ajatuksena kauhean vaikea. Moni asia ihmisen maailmassa perustuu toisen elämän sortamiseen. Itse asiassa koko "moderni" yhteiskuntamme perustuu enemmän tai vähemmän elämän sortamiseen. Supermasentavaa.
 |
| Kuvatulkkaus: krookuksia nupullaan |
Tämän ajatusketjun sysäsi liikkeelle perussuomalaisten puheenjohtajan vaalitentti aikaisemmin tällä viikolla. Myöhemmin höystin sitä perjantai -keskusteluohjelman mielenkiintoisella jaksolla erilaisuudesta ja ennakkoluuloista. On niin kamalan helppoa tuntea oman elämänsä olevan suuremmassa arvossa kuin muiden. On niin helppoa lokeroida, lyödä leimoja ennakkoluulojensa perusteella ja kanavoida oman elämänsä pettymyksiä ja niiden synnyttämää vihaa johonkuhun muuhun.
 |
| Kuvatulkkaus: pensaassa on jo isot silmut |
Ajatusten syvillä vesillä soudellessa iskee usein epätoivoinen olo. Maailmaa ja sen elämää ei pysty kontrolloimaan. Voin vain päättää, mitä on valintoja teen itse omassa elämässäni, miten kohtaan muut ja millaisen arvon kanssaeläjilleni annan.
 |
| Kuvatulkkaus: Minä ja kolmonen otimme selfien kevään ensimmäisen pyöräretken kunniaksi. Minä edessä ja kolmonen istuu takana kypärä päässään. |
Onneksi paistaa kevätaurinko. Sekin tuntuu niin uskomattomalta. Talvi on ohi, selätetty. Siitä on selvitty! Pitkästä aikaa on ihana olla ulkona. Vihreys on vielä edessä. Joka päivä täyttyy uusista kevään merkeistä ja sen odotuksen etenemisestä. Loppujen lopuksi suurin valinta elämässä on kai se, miten kaikkeen asennoituu.
Pari päivää harkitsin, kirjoitanko tämän kommentin.
VastaaPoistaAjatuksesi ovat harkittuja ja koskettavia,paljon niistä tavoitan itsekin, koska olen vaikeasti sairaan vammaisen lapsen yksinhuoltaja.
Blogiasi olen lukenut alusta asti, aikanaan hain ja sain vertaistukea nimenomaan erityislasten äitien blogeista. Sinun lukijasi olen edelleen vaikka en ole tainnut aiemmin kommentoida. Nyt on tilaisuus kiittää hienoista teksteistäsi ja siitä, olet jakanut ajatuksiasi.
Oletko muuten ajatellut, että lukijakunnassasi on myös Perussuomalaisten kannattajia? Esim. minä olen sellainen, ja varmasti meitä on muitakin. Olen vähän kyllästynyt Perussuomalaisten demonisointiin ja leimaamiseen, vaikka heissä, kuten muissakin on monenlaisia ihmisiä.On jopa eduskuntavaaliehdokas, joka on itsekin vammaisen lapsensa omaishoitaja.
Toivon aurinkoista kevätta sinulle ja perheellesi, ja suvaitsevaisuutta myös meitä hirveitä persuja kohtaan!-Anni-
Moikka Anni,
Poistaja kiitos kommentistasi. Ilahduin tosi paljon, että olet lukenut blogia pitkän aikaa, toivottavasti jatkossakin! Kommentteja saa aina jättää, ei minun kanssani tarvitse olla samaa mieltä ja kritisoidakin saa, en loukkaannu siitä. Kommenttisi oli oikein antoisa ja sai minut lukemaan tekstini uusin silmin.
Toivottavasti en kuitenkaan ole antanut kuvaa, että perussuomalaiset ovat ihmisinä hirveitä, koska sellainen ei ole tarkoituksenani. Hyvin kaukana omasta ajatusmaailmastani he ovat ja siksi en heille isoa äänisaalista soisi. Ajattelen, ettei Suomi tarvitse lisää suvaitsemattomuutta ja suvaitsemattomuus kuitenkin paistaa läpi monen heidän ehdokkaansa vastauksista. Mielipiteet ja asiat voivat riidellä, mutta ihmisen arvo on hänen mielipiteistään ja ajatuksistaan riippumatta aina sama.
Vaikka tekstini perustuukin niihin ajatuksiin, joita Halla-ahon vaalitentti sysäsi liikkeelle, ei se mitenkään ruodi kyseistä vaalitenttiä. Ajatukset, joita kirjasin ylös, ovat kohdistettuja ihan kaikille, myös itselleni. Tavallaan kirjoitin muistutellakseni ennen kaikkea itseäni, nimenomaan siitä suvaitsevaisuudesta kaikkia kohtaan. Minun, kuten kaikkien muiden, on ihan yhtä tärkeä pitää mielessä kaiken elämän itseisarvo. Se oli sanoma, jonka halusin välittää.