Ajatuksia Valosta

Ystävä kysyi, onko kolmosen syntymä tuonut pintaan tunteita Valoon liittyen. Se oli harvinaisen hyvä, kysymisen arvoinen kysymys. Arki on niin intensiivistä, että omia tunteitaan ei välttämättä tule niin kuulosteltua.
Olen miettinyt paljon Valoa, toki. Katsellut kuvia missä Valo oli vauva, miettinyt, millaista arki oli silloin ja miltä kaikki tuntui. Miten pelottavaa kaikki oli, kuinka paljon itkin iltaisin ennen nukahtamistani kun tuntui, ettei ole ihmistä, joka jaksaisi kuunnella pelkojani ja ajatuksiani.
Olen verrannut Valoa ja kolmosta, iloiten jokaisesta normaalista ja ajallaan tulevasta kehitysvaiheesta. En oikein tiedä, miten edes osaisin pukea sanoiksi sen, mitä merkitsee saada terve lapsi vaikeasti vammaisen lapsen jälkeen. Siihen liittyy aivan uudenlaista iloa ja kiitollisuutta.

Mutta olen minä myös ikävöinyt Valoa. Hänen kanssaan arki oli spesiaalia, jotain, mitä ei enää tule ikinä, koska ei ole Valoa. Vaikka nautin suunnattomasti kehittyvästä kolmosesta, nautinhan minä myös Valosta. Hänen persoonastaan, siitä, kun hänellä oli hyvä olla, arvokkaista hymyn hetkistä, harvinaisista kikatuksista ja pienistä kovan työn takana olleista kehitysaskelista. Nautin hänen tavastaan kommunikoida ja olla läsnä. 

Ikävöin Valoa, mutten hänen sairauksiaan. Usein tunnen myös huojennusta siitä, ettei hän enää ole täällä. Ja kun tunnen huojennusta, tunnen syyllisyyttä, koska huojentuminen tuntuu kielletyltä tunteelta. 
Välillä mietin millaista kaaosta ja silmäpusseja venyttävän raskasta arki olisi Valon ja kolmosen kanssa. Ja ajattelen, että näin on hyvä, näin on parempi. Tunnen siitäkin syyllisyyttä. 

Vuosien ajan arki meni, ei edes Valon, vaan hänen sairauksiensa ehdoilla. Se oli kamalan kuluttavaa. Onko ihme, että tuntee huojennusta siitä, ettei enää tarvitse?

Kommentit

  1. Minun mielestäni ei pidä tuntea syyllisyyttä siitä, että tuntee huojennusta nykytilanteesta.
    Valon elämä oli kokonainen elämä, se ei loppunut kesken, vaan päättyi silloin kun sen kuuluikin päättyä. Kokonainen kaunis elämä. Mielestäni sinulla on täysi syy tuntea helpotusta siitä, että kovan työn vuodet ovat ohi, iloa siitä että Valo ei enää kärsi, surua siitä että Valo on poissa, ikävää häntä kohtaan.

    Et itse voinut vaikuttaa siihen että Valo syntyi vammaisena, et siihen että hän kuoli. Voit olla vain kiitollinen, että sait tuntea hänet.

    Ulkopuolelta on tietenkin helppo sanoa, kun ei ole kokemusta noin suurista suruista. ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, joka oli lohdullinen ja järkevä ja oikein hyvää ajatustyötä, kaikkia samalla kertaa. Olet ihan oikeassa, vaikka tunteita onkin usein vaikeaa vakuuttaa järkipuheella.

      Poista
  2. Osaat todella taitavasti sanoittaa tunteesi. Tekstejäsi ja pohdintojasi on oikein kiva lukea, vaikka ne koskettavatkin vaikeita aiheita.
    En ollut Valon vaiheiden seuraaja alusta lähtien. Mutta oliko siis jo Valon syntyessä selvää, että hänellä on erityispiirteitä? Vai oliko niin, että Valon kasvaessa huomattiin tulevan kehitysviiveitä? Ei ole pakko vastata, jos et halua! :)
    Aurinkoa päiviinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan asiallinen kysymys. :)
      Valon vammaisuus tuli esille pikkuhiljaa ensimmäisen elinvuoden aikana. 6kk iässä saadusta näkövammadiagnoisista se lähti, 9kk iässä puhkesi epilepsia.

      Poista
  3. Viisaita ajatuksia ja kauniisti niistä kirjoitat taas. Mielestäni sinun ei pidä tuntea syyllisyyttä mistään Valoon liittyvästä, eikä varsinkaan tunteistasi. Toki on hienoa, että mietit ja pohdit ja käyt asioita läpi, mutta eikö ole luonnollista olla huojentunut. Kun kaikki on nyt helpompaa ja kevyempää ja moni asia sujuu omalla painollaan. Muistelet ja mietit Valoa ja hän on varmasti siinä ihan lähellä koko ajan arjessanne mukana. Uskon että Valokin on iloinen ja onnellinen, että pikkuveli on terve ja kehittyy hyvin ja äiti pystyy siitä olemaan onnellinen. Voit rauhassa surra ja muistella Valoa, kun arjesa ei ole nyt niitä pelkoja ja kaaosta. Olet viisas nuori nainen ja upea äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kolmonen katselee usein seinällä olevaa kuvakollaasia Valosta ja höpöttelee sille kovasti. Niinpä olemme jo luontevasti päässeet juttelemaan isoveli Valosta. Hän on tosiaan läsnä arjessa, puolin ja toisin. <3

      Poista
  4. Ihailen sinua ja kykyäsi tuoda vaikeatkin aiheet kauniisti esille<3 Sairaudet eivät toki ole kauniita, mutta ihmiset sairauksien takana ovat<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti