Kokemus tämäkin

Muutama päivä ennen synnytystä heräsin aamulla tajuten, ettei oikea puoli kasvoistani toimi. Koska eletään hakukoneaikakaudella, olin diagnosoinut itseni puolessa tunnissa: kasvohalvaus. 
Terveyskeskuksen ja synnytyssairaalan selviteltyä mihin luukulle kuulun ja päästyäni lopulta päivystävälle terveyskeskuslääkärille, hän vahvisti itseannetun diagnoosin. Hän myös ehdotti vahvan kortisonikuurin syömistä, josta ystävällisesti kieltäydyin. Myöhemmin synnytyssairaalan lääkäri totesikin, ettei sitä suositella raskaana oleville tai imettäville. Valon ACTH-hoidon aikana kävi kyllä todella selväksi millainen myrkky kortisoni on, eikä tullut mieleenkään aloittaa sitä. Varsinkaan, kun olin lukenut niiden hakukoneosumien joukosta aika monesta lähteestä, että kortisonikuurista ei ole merkittävää hyötyä paranemiseen. 

Kasvohalvauksia tavataan jonkin verran loppuraskaudessa, siis tilastollisesti enemmän kuin muussa väestössä, joskin halvaus voi iskeä muutenkin. Syinä voivat olla mm. borrelioosi, herpes-virus tai vesirokko/vyöruusu. Arvellaan, että myös kylmä viima voi altistaa halvaukselle. Raskaana olevilla syy voi olla hermoja blokkaava turvotus. Tämäntyyppinen halvaus ei ole aivoperäinen, vaan hermovaurio tulee korvassa kulkevaan kasvohermojen osaan. Ennuste on yleensä oikein hyvä ja suurin osa parantuu ennalleen muutamassa viikossa / kuukaudessa. 

Oma halvaukseni oli onneksi osittainen. Pystyin puhumaan ymmärrettävästi, vaikka tiettyjen konsonanttien ääntäminen olikin haastavaa. Pystyin syömään ja sulkemaan silmäni, joskin syöminen oli vähän sotkuista ja silmän sulkemiseen täytyi keskittyä. 
Nyt, kolme viikkoa synnytyksen jälkeen kasvot ovat jo miltei ennallaan. Suupieli ja poskipää nousevat hymyyn ja silmä sulkeutuu vaivatta. Ääntämisessä tai syömisessä ei ole enää ongelmia, hammastahnan sylkeminen ja purskuttelukin onnistuvat. 

Psyykkisesti tuo halvaus tuntui viimeiseltä niitiltä raskaudelle. Toivoin vain, että pääsen synnyttämään mahdollisimman pian. Kukapa haluaisi menettää kyvyn hymyillä, saati sitten saada halvauksen aiheuttamat vaivat riesakseen. Peloissani en ollut, koska tiesin, että paraneminen vaati vain kärsivällisyyttä. 
Oikeastaan on ollut ihan mielenkiintoistakin kokea käytännössä kuinka monta pientä lihasta kasvojen ihon alla on piilossa ja miten ne osallistuvat erilaisten ilmeisen ja liikkeiden tekoon. Valon kanssa tuli katseltua paljon kasvojen lihasten karttoja ja tehtyä hänelle suujumppaharjoitteita. Nyt on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka yksinkertainen liikekin voi olla mahdoton silloin kun kroppa ei toimi.

Kommentit

  1. Voi hyvänen aika! Tuonkin jouduit kokemaan. Onneksi menee/meni ohi, varmasti outo kokemus.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo, mutta opettavainen. Nyt puoliero on enää vähäinen, oikeastaan halvaantunut puoli näyttää kymmenen vuotta nuoremmalta. Lihakset toimivat jo lähes normaalisti, mutta ovat sen verran jäykemmät, että ryppyjä ei ole. :) Ihan kuin ois botoxia ottanut.. :D

      Poista
  2. Meidän teinipojalla oli kolme vuotta sitten sama! Muutamassa viikossa meni ohi. Pelästyin kyllä ihan kunnolla että nyt on joku aivoinfarkti tai -kasvain kun ei toinen puoli kasvoista enää liikahtanutkaan. Tsemppiä tähänkin vaivaan - vaikka mikään muu ei kai auta kuin aika. Vai oliko niin että.meidön pojalle kirjoitettiin kortisonikuuri - en muista edes enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin aika kauhuissani kunnes google helpotti huoliani. Ärsyttävä tuo vaiva oli silti, varsinkin ensimmäisen viikon kunnes lihakset alkoivat pikkuhiljaa palautumaan. Nyt en enää muista koko asiaa, vaikka vienoinen puoliero näkyy edelleen hymyillessä leveästi.

      Poista

Lähetä kommentti