Pimeän jälkeen

Joulukuu on mennyt hujahtaen. On ihanaa seurata kolmosen intoa, odotusta ja riemua jouluvalmisteluja tehdessä. Koko joulukuun meidän jääkaapin ovessa olevaan tonttupostilaatikkoon on ilmestynyt aamuisin postia ja postissa pieni puuha sille päivälle. Olemme käyneet erilaisissa museoissa, konsertissa, nukketeatterissa ja liikuntapaikoissa sekä askarrelleet ja leiponeet. Tämä on ollut samalla eräänlainen hoitovapaan grande finale, viimeinen mahdollisuus mennä ja tehdä juttuja omien aikataulujen mukaan. Esikoisen lapsuudesta muistan hyvin että lapsen kanssa joulussa on erityistä taikaa, mutta olin totaalisesti unohtanut, millaiset kierrokset lähestyvä joulu ja siihen liittyvä jännitys saa aikaan. Tänä aamuna pystytimme ja koristelimme kuusen ja sen jälkeen kolmonen on puhunut lakkaamatta siitä että joulupukki jättää lahjat sen alle. Korostaen puheitaan hyppimällä ja pomppimalla duracell tyliin. Pian odotus palkitaan ja jännitys laukeaa. Joulua vietetään meidän perheessä jo

Valolla oli syntymäpäivä viime viikon lauantaina. Vettä satoi harmaana verhona ja päivä oli hämärä. Yhdeksän vuotta sitten lunta pyrytti valkeana verhona ja päivä oli yhtä hämärä. Hakeuduin aamulla Naistenklinikan päivystykseen lapsivesien puhjettua, sillä raskaus ei ollut vielä aivan täysiaikainen (muistaakseni viikkoja oli 36). Kärvistelin siellä jonottaen  avaavat supistukseni kunnes kävin sanomassa vastaanottovirkailijalle, että vauva syntyy tähän jos en nyt pääse lääkärin pakeille. Olin ilmeisesti sen verran kivuliaan näköinen, että minut ohjattiin tutkimushuoneeseen, josta pääsinkin heti synnytyssaliin. Muutaman tunnin päästä seisoin nyytti sylissäni katsoen kinoksia ja pyrytystä Naistenklinikan ikkunoiden ja joulukynttelikköjen takaa. Siitä alkoi elämänvaihe, joka muutti paljon minussa ja ympärilläni. Enää koskaan ei tule aikaa, jolloin en katsoisi asioita pienen, monille täysin huomaamattoman, surun ja ikävän verhon takaa. Kolmonen on alkanut kyselemään miksi Valo o

Muutama viikko sitten feissari liittäytyi seuraani (Helsingin) keskustassa. Hän alkoi kertoa minulle kuinka Afrikassa tytöt joutuvat hakemaan perheellensä vettä kuuden kilometrin päästä ja eivät siksi pääse kouluun. Korvani alkoivat sauhuta, mutta olen ehkä tulossa tylsäksi aikuiseksi, sillä en avannut suutani. Tyyppi oli hädin tuskin täysi-ikäisen näköinen, yritti hankkia tienestiä saamalla allekirjoitukseni kuukausilahjoituksen tai kummilapsen papereihin ja puhui vain sen, mitä hänelle oli järjestön koulutuksessa opetettu. Samalla tai seuraavalla viikolla telkkarista tuli nenäpäivä. Kuvasto oli jälleen tuttua länsimaisen median "köyhät raukat kehitysmaissa" - matskua. Saan siitä aina muutaman näppylän. En sano, etteikö maailmassa olisi köyhiä, joiden asiat ovat huonosti. Suomalaisten asiat ovat niin hyvin, että on vaikea edes millään tasolla ymmärtää, millaisia ihmiskohtaloita maailmaan mahtuu. Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta lahjoittaminen on mie

Syksy on edennyt aika jouhevasti siihen ahdistukseen nähden, mitä kesän loppu aiheutti. Arki rytmittyy kolmosen kerhopäiviin, jotka ovat olleet hyvää harjoitusta aikaisiin aamuherätyksiin ja reippaisiin aamutoimiin. Kolmonen on viihtynyt kerhossa hienosti ja lähtee sinne aina ilolla. Pikkuhiljaa olemme alkaneet myös jännittää ja odottaa päiväkotipaikkapäätöstä. Täällä Helsingissä paikoista on huutava pula ja paikan saaminen järkevän matkan päästä ei ole itsestäänselvyys. Itse olen puoliksi valmis ja puoliksi ahdistunut työelämään paluusta. Jäädessäni hoitovapaalle ajattelin, että olisin lähtenyt/päässyt opiskelemaan enkä enää palaisi takaisin. Toisin kävi ja esikoisen syksyllä alkava lukion rahoitus näyttää epävakaalta, jos nyt itse hyppään opiskelemaan täysipäiväisesti. Toki pidän paljon nykyisestä työstänikin, mutta resurssit on vedetty niin tiukille, että perustyö tuntui ainakin ennen äitiysvapaata olevan pelkkää ilman sijaisia pärjäämistä. Tällä hetkellä ajattelen, että m

Aina aika ajoin ajaudun keskusteluihin, joissa valkoihoinen ihminen väittää kokeneensa rasismia koska hän on kokenut ihonvärinsä vuoksi joutuneensa syrjityksi tai yleistysten uhriksi. Itse väitän aina ja systemaattisesti vastaan. Ajattelen, että kyse on aikamoisesta uhriutumisesta jos valkoihoinen vakavalla naamalla väittää kohdanneensa ihonvärinsä vuoksi rasismia. Toki rasismia voi kohdata myös valkoihoinen, muttei melaniinituotantosa puutteiden takia, vaan esimerkiksi ikänsä, vammansa, syntyperänsä (esim. romanit ja saamelaiset) tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Ajattelen, että rasismin piirteisiin kuuluu se, että se kohdistuu a) kansanryhmää, ei pelkästään yhtä yksilöä kohtaan b) vähemmistöasemassa olevaa kansanryhmää kohtaan Täten valkoihoinen ihminen ei voi ns. länsimaisessa yhteiskunnassa kokea rasismia ihonvärinsä vuoksi, koska kuuluu enemmistöön. Syrjintää, kiusaamista ja ennakkoluuloja voi toki kokea kuka tahansa minkä tahansa ominaisuutensa johdosta. Ajattele

Lokakuu iski. Bäm. Aamuisin en meinaa saada silmiä auki, vaikka olen nukkunut yhdeksän tunnin yöunet heräämättä kertaakaan. Verhojen takana odottaa harmaa pilvimassa. Tänään aamulla paistoi hetken kalvas aurinko. Tuntuipa uskomattomalta. Jäsenet ja mieli virittyivät hetkessä. Sama ihme tapahtui muutaman tunnin ajan viime lauantaina, jolloin olimme ystävän ja hänen poikansa kanssa luonnonsuojelualueella metsäretkellä. Luonnon värit olivat eloisia ja syviä. Mikä ero! Duodecim kertoo kaamosmasennuksesta ja -rasituksesta näin: Kaamosmasennuksen oireet toistuvat vuosittain samaan aikaan talvisin. Oireet alkavat ilmetä yleensä lokakuussa, ovat voimakkaimmillaan marraskuusta tammikuuhun ja lievittyvät helmi-maaliskuun aikana. Kesällä oireet häviävät. Noin 1 % väestöstä kärsii talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista. Tämän lisäksi 10–30 % väestöstä kärsii talvikuukausien aikana lievemmästä kaamosoireilusta ilman varsinaista masennustilaa. Tätä talvikuukausina ilmenevää lieve

Minulle iloisia asioita syksyssä ovat lähinnä satokauden tuotteet. Sienet ja juurekset, ihanat espanjalaiset mangot, puolukka ja kaali. Parasta kaali on pitkään haudutettuna paidassa ja makuparikseen se tarvitsee ehdottomasti neilikan, sen tietävät ghanalaisetkin. Alla oleva resepti on perusresepti, johon lisään proteiiniksi milloin mitäkin, papuja, oumphia, vöneriä... Ghanassa tähän hyvin todennäköisesti lisättäisiin savustettua kalaa ja se tarjoiltaisiin lisäksi keitettyjen kananmunien kanssa. Lähes kaikki kastikkeet, padat ja keitot saavat ghanalaisessa pöydässä seurakseen keitetyn kananmunan. Kuulin tähän kerran perusteluksi sen, että ghanalaisten rakkaus kananmuniin ja kalaan sinetöitiin viimeisenä suurena nälänhätävuonna 1982, jolloin tarjolla ei oikeastaan ollut muita proteiininlähteitä kuin kananmunia ja rannikolla asuville kalaa. Jos pataan laitettaisiin lihaa, niin se olisi "assorted meat" kanasta, vuohesta tai naudasta eli erilaisia ruumiinosia kyseisistä elä

Viime viikko meni tiiviisti leipoen, sillä juhlimme esikoisen 15-vuotissyntymäpäiviä. Kivaa oli, mutta onneksi pirskeitä ei tarvitse järjestää kovinkaan usein. Viime viikon maanantaina oli kuitenkin aikaa katsoa Arman Alizadin ohjelma, jossa hän vieraili kehitysvammaisten asumisyksikössä. Vaikeavammaisia näkee todella harvoin tv:ssä. Vielä harvemmin näkee sitä, että tv:ssä keskusteltaisiin suoraan vaikeavammaisen ihmisen kanssa, avattaisiin, edes pintapuolisesti, hänen kommunikointitapaansa ja esitettäisiin hänet ennen kaikkea yksilönä jolla on omat kiinnostuksen kohteensa ja ajatuksensa. Ohjelma kosketti minua syvästi. Se myös osui suoraan itkuhanoihini. Eräs ohjelmassa esiintyneistä asukkaista toi mieleeni olemuksellaan, eleillään ja hymyllään Valon. Joka kerta kun hän oli ruudussa, itkin, itkin ja itkin. Itkin ikävää ja surua tavalla, jolla en ole sitä vuosiin itkenyt. Ohjelman jälkeen pohdin useamman päivän sitä, millainen teini ja aikuinen Valosta olisi kas

Säätiedote alkaa näyttää siltä, että kesä kääntyy syksyyn. Ylen uutisesta opin eilen, että tällä hetkellä termisen syksyn raja menee Kuusamon korkeudella. Sen alapuolella on terminen kesä ja yläpuolella syksy, Kuusamossa vuorokauden keskilämpötila oli vielä yhden asteen kesän puolella. Terminen kesä päättyy kun vuorokauden keskilämpötila on alle 10 astetta. Toivon kovasti, että alle kympin ei täällä etelässä mennä vielä pitkään aikaan. Ajatus pimeästä ja kylmästä masentaa. Olen katsellut ikkunasta sateen läpi puiden ja pensaiden lehtiä ja masistellut ajatuksella, että kohta kaikki on harmaata ja kaljua. Minulle vihreys on yhtä lailla tärkeää kuin valo, niistä saan energiaa. Hoitovapaan parhaita puolia on, että kaamosaikana on voinut hidastaa tahtia sille tasolle, mitä kroppa sanoo. Ei ole tarvinnut pakottaa itseään ulos harmauteen seitsemän aikaan marraskuuaamuna. Onneksi töihin paluuni tapahtuu vasta kun kevätaurinko alkaa antaa itsestään ensimerkkejä ja tämä kaamos saa mennä

Olen huomannut järkytykseeni ajattelevani melko paljon englanniksi. Välillä jopa mutisen itsekseni kyseisellä kielellä tai joudun hakemaan jotain suomenkielistä sanaa muististani, koska ensimmäiset tarjokit ovat kaikki englantia. Lähtökohtaisesti en oikein pidä ajattelukieleni sekoittumisesta, koska olen ylpeä monipuolisista suomen kielen taidoistani ja pidän äidinkieltäni tärkeänä. Syynä sekoittumiseen on epäilemättä se, että kommunikoimme miehen kanssa enimmäkseen englanniksi. Lisäksi olen lukenut paljon englanniksi, sillä haluan laajentaa sanavarastoani. Usein koen miehen kanssa käydyissä keskusteluissa tuskaa siitä, etten saa jotain asiaa ilmaistuksi kuten sen suomeksi ilmaisisin, sillä sanavarastoni ei riitä, vaan minun täytyy ilmaista se karkeasti tai kiertotietä. Englanninkielisen kirjallisuuden myötä myös ajatteluni siirtyi yhä enemmän tuon kielen puolelle. Lukeminen siis toimii, tavallaan, mutta sillä on ikäviä sivuvaikutuksia. Tunteeni taas ovat aina suomalaisia.

Sanon usein, vitsillä, että olen huono suomalainen. En tykkää saunomisesta, jääkiekosta, hiihtämisestä enkä makkarasta. Stereotypioilla on hauska leikitellä siksi, että voi miettiä kuinka vähän ne itseään koskettavat ja kuinka silti olen yhtä (hyvä) suomalainen kuin muutkin suomalaiset. Ja sitten peilata tätä muihin. Kaikki maailman ihmiset ovat yksilöitä ja paljon enemmän kuin edustamiensa kulttuurien, maiden tai maailmankatsomusten summa. Se, mitä elämässämme tapahtuu, muovaa meitä ihmisinä. Pysyvää on vain muutos. Tiivis elo ghanalaisen kanssa on tottakai vaikuttanut tapoihini ja ajatteluuni vuosien varrella. Seuraavassa kolme asiaa, joissa mieheni kulttuuri on muovannut minua 1. Ruoka Länsi-Afrikkalainen keittiö on helmi, joka odottaa löytymistään! Jos ennen mieheni tapaamista söin pääasiassa intialaista ja thaimaalaista ruokaa, niin nyt syön enimmäkseen ghanalaista. On upeaa opetella Länsi-Afrikkalaisen keittiön saloja, lisää oppii koko ajan! 2. Tyylitaju Y

Tiedättekö Tove Janssonin kirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä? Siinä Nyyti toteaa kauniille hiekkarannalle päädyttyään: "On kaikki hyvin, miks iloinen en olla voi?". Minulla on jo pidempään ollut tuo fiilis. Se ei ole yhtenäinen, päivästä toiseen jatkuva olotila, mutta hiipii välillä hetkeen, jossa ei pitäisi olla mitään alakuloista. Kuvatulkkaus: näkymä koillis-helsinkiläiseltä viljelypalstalta Kolmosella on runsaasti voimia vievä kehitysvaihe menossa. Todella touhukas, äänekäs, kokeileva ja aikaansaava kehitysvaihe. Kaikki säännöt ja kiellot pitää kokeilla useamman kerran päivässä, joka päivä. Kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, tulee uhmakohtaus, sellainen klassinen 'huudan ja karjun selkä kaarella maassa'. En voi kieltää, etteikö olisi aika rankkaa välillä. Samaan aikaan minusta tuntuu, etten saisi ajatella niin. Minulla on vertailukohta jostain, mikä oli rankempaa potenssiin sata. Tämä ei saisi tuntua missään. Tiedän teoriatasolla, ettei näitä asioita o

Syy hitaaseen julkaisutahtiin on ennen kaikkea meidän kaksivuotiaassa, jolla tulee nyt elokuun alussa täyteen kaksi ja puoli vuotta elettyä elämää. Kolmonen on päättänyt, ettei enää oikein tarvitse päiväunia ja se tietää täyttä actionia siitä kun herra avaa silmänsä, siihen kun hän ne illalla sulkee. Vahinkonukahtamisia tulee vielä ja päiväunille meneminen kuuluu edelleen päivärutiiniin, jotta levätä saa sitä halutessaan. Olen yrittänyt myydä kolmoselle ajatusta siitä, että lepohetken aikana äiti ei ole käytettävissä leikkimiseen, mutta se johtaa loputtomaan "äiti, oletko jo levännyt" tai vaihtoehtoisesti "äiti, oletko jo jumpannut" kysymystulvaan. Joka tapauksessa aikaa omien ajatusten kuuntelemiseen on tällä hetkellä aika vähän. Kuvatulkkaus: kolmonen istuu ulkona puupöydän ääressä syömässä jäätelöä ja on kääntänyt katseensa poispäin kamerasta Talon kaksi ja puolivuotias on sanavalmis hurjapää. Yleinen ihmetyksen aihe on hänen rikas sanavarastonsa ja sel