Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Toinen kuukausi

Pian tulee täyteen kaksi kuukautta yhteiseloa kolmosen kanssa. Yöunet nukutaan edelleen hyvin katkonaisesti ja ehdottomasti vain äidin kainalossa - mieluimmin rintavarustusta tyynynä käyttäen. :) Päivisinkin pieni mies on melkoinen sylikissa. Päiväunet maistuvat kantoliinassa tai vaunuttelulenkin jälkeen sohvalla. Toisen kuukauden aikana kolmosesta on kuoriutunut melkoinen hymypoika. Niitä tosin jaetaan vain harvoille ja valituille, mutta onnekseni minä kuulun tähän etuoikeutettuun joukkoon. Yön väsymys katoaa taianomaisesti heti kun näen kolmosen hymyilevät kasvot ja iloisesti napittavat silmät. Juttuja riittää jo vaikka kuinka. Hereillä ollessaan kolmonen viihtyy hyvin lattialla, joskin hän kaipaa siihen useimiten kaverin jota tuijotella ja jolle höpöttää. Ja sitä parempaa tekemistähän ei oikeastaan voi edes olla, joten mielelläni siinä vieressä loikoilen. Jaksan ihmetellä uudestaan ja uudestaan, miten vahvassa kontaktissa kolmonen on, niin vaivattomasti ja omasta aloitteestaan. Ko

Selviytymiskeinoja

Kolmonen ei ole ollut erityisen "helppo vauva", jos ilmaus sallitaan. (Ainakin se on osuvampi kuin karvat pystyyn nostattava "kiltti vauva" - ihan kuin yksikään ihmisen alku olisi tarkoituksellisesti tuhma). Hän on hyvin tietoinen siitä, miten haluaa maailman makaavan ja ilmoittaa sen selkeästi. Hän tietää kenen sylissä haluaa olla sekä miten päin ja missä asennossa nukutaan. Toisaalta hän onkin sitten yhtä hymyä ja iloista kujerrusta kun kaikki on kondiksessa. Isosti tunteva ihminen siis. Joka tapauksessa on tullut flash backeja Valon vauva-aikaan, kaikkine huutoineen ja kanteluineen. Valon oloon vaikuttivat varmasti alusta asti refluksi ja hiljalleen käynnistelevä epilepsia. Valon kanssa pikkuvauva-aika myös tietyllä tapaa jatkui viisi vuotta, jos ajatellaan hoidollista vaativuutta. Vuosien varsilla opin monta selviytymiskeinoa joilla pää pysyy kasassa. Niistä on jälleen ollut hyötyä. 1. Suunnittele päivään yksi asia, jonka haluat tehdä. Suunnitelman tulee olla

Kunhan se on terve

Minulle tarjottiin raskausaikana Valon geenivirheen vuoksi mahdollisuutta lapsivesipunktioon, jossa olisi poissuljettu sekä tuo kyseinen geenivirhe, että yleisimmät kehitysvammaisuutta aiheuttavat geenivirheet. Päätimme miehen kanssa, että jollei ensimmäisessä kaikille tarjottavassa seulontaultraäänessä havaita mitään hälyttävää, emme käytä mahdollisuutta punktioon. Loppujen lopuksi mikään ultraäänitutkimus tai edes sikiön geenien tutkiminen eivät takaa tervettä lasta (asia, mikä minun mielestäni olisi kaikkien lasta harkitsevien hyvä prosessoida ja sisäistää). Toisaalta tiesimme miehen kanssa senkin, että abortti ei olisi meille vaihtoehto siinäkään tapauksessa, että jotain ilmenisi. Tottakai silti toivoin tervettä lasta, ennen kaikkea lapsen itsensä vuoksi, mutta vähän myös siksi, että saan itse kokea terveen lapsen kehityksen ja elämänvaiheet. Tietyllä tapaa terveen lapsen toivominen tuntui samalla vähän luvattomalta. Kaikilla meillä on täällä yhtäläinen oikeus elää ja kokea, olla

Vertailua

Kolmosta tulee verrattua Valoon vähän väliä. Kai se on luontevaakin. Vertasin aikoinaan Valon vauva-aikaa esikoisen vauvavuoteen. Varmaan kaikki äidit vertailevat lapsiaan sekä toisten lapsiin että omia lapsia keskenään. Olen yrittänyt miettiä, mistä se johtuu. Tavallaan elän jo kolmatta kertaa tätä samaa elämänvaihetta, mutta silti jokainen pikkuvauva-aika on ollut niin erilainen. Esikoisen aikaan olin ensikertalainen, 18-vuotias ja ensimmäinen kuukausi hurahti keskosta hoitaen sairaalassa. Valon kanssa läsnä oli koko ajan kasvava huoli alusta lähtien ja asioita piti oppia katsomaan ihan uudella tavalla sekä opetella ihan uudenlaisia juttuja. Nyt olen 30 vuotta (apua) ja takana on aika paljon historiaa, johon nojata kolmannen vauvan kanssa. Minulla on kikkoja ja keinoja, mutta myös paljon opeteltavaa siinä, miten juuri tämän ihmisen kanssa toimitaan.  Ehkä vertailu onkin tarpeen juuri uuteen ihmiseen tutustumisen kannalta. Ehkä siinä tulee prosessoitua uuden ihmisen luonnetta ja omi

Ensimmäinen kuukausi

Kolmonen täyttää tänään kuukauden. Päivät menevät vauhdilla, kelloa ei ehdi paljon katsomaan ja yhtäkkiä tajuaa, että on taas ilta. En silti kirjoita kliseisesti "voisinpa pysäyttää ajan" tai "tämä kasvaa liian nopeasti". On ihanaa, että vauva kasvaa ja kehittyy. Olen niin onnellinen, ihmeissäni ja innoissani jokaisesta pienestä, uudesta taidosta. Tiedän, että yksikään taito ei ole itsestäänselvyys ja että joskus niiden eteen tehdään kuukausia tai vuosia töitä. Olen todella kiitollinen, että nyt minulla on lupa vain ihastella. Tämä ensimmäinen kuukausi on pyhitetty toisillemme tutustumiseen. Emme ole käyneet ruokakauppaa pidemmällä emmekä tavanneet kovinkaan montaa ihmistä. Olen halunnut rauhoittaa kolmosen ensiviikot ja tutustua puolin ja toisin. Tärkeintä on ollut, että minä ja mies muodostamme suhteen lapseemme ja hioudumme yhteen perheenä. Nyt homma alkaa olla jo hallussa ja tiedän, miten poika reagoi mihinkin ja mikä hänet rauhoittaa. Osaan lukea ilmeitä, ele