Tekstit

Blogimuistoja

Kuva
Olen saanut muutamia uusia ystäviä kolmosen kautta puistosta ja perhekerhoista. Uusien tuttavuuksien myötä olen joutunut miettimään paljon sitä, missä vaiheessa haluan kertoa Valosta ja omasta elämäntarinastani. Harkitsen pitkään, missä vaiheessa haluan tuoda esiin jotain niin henkilökohtaista ja haavoittuvaista, mutta toisaata tunnen eläväni pienessä petoksessa niin kauan kun en ole kertonut. Kyseessä on iso ja olennainen osa minua, minun elämäntarinaani ja sitä, kuka minä olen tänään. Koen, ettei minua oikeastaan voi tuntea, jos ei tiedä.

Toisaalta kertominen merkitsee aina myös vastapuolen kannattelua, eikä siitä oikeastaan koskaan selvitä ilman kyyneleitä. Eivätkä ne kyyneleet vuoda minulta, vaan siltä ihmiseltä, joka kuulee surullisen ja vaikean tarinan ensimmäistä kertaa. Ihmiseltä, jolla ei ehkä ole minkäänlaista kosketuspintaa vammaisuuteen ja vaikeasti sairaisiin lapsiin, ja joka kerta kaikkiaan järkyttyy miettiessään sitä, mitä kerron.

Luin viime viikolla pitkästä aikaa Valo…

Olisinko valmis muuttamaan Ghanaan?

Kuva
Kuu vaihtuu, syksy tuntuu matelevan hitaasti. Toisaalta, eipä tässä mihinkään ole kiirekään. Kaamos alkaa silti saada otetta. Ostin kotiin lisävalaistusta kasveille ja kirkas valkoinen valo tekee itsellekin hyvää kun ulkona vihmoo pisaroita ja hämärä harmaa jatkuu koko päivän, vaihtuakseen alkuillasta pimeyteen. Ulkoilu tekee kurjassakin säässä hyvää, vaikka ikkunasta katsoessa ulko-oven eteen kasvaakin mielessä metrin korkuinen kynnys.




Kuten aina tähän aikaan vuodesta, mieli kaipaa johonkin kauas, lämpimään aurinkoon. Eilen (tai toissapäivänä, aikajana on hieman hukassa) katsoin iltamyöhällä tv:sta juttua nuorista suomalaisista reppureissaajista. Tunsin itseni vanhaksi ja tylsäksi, kun löysin itseni tuhahtelemasta joillekin heidän jutuilleen. Matkustaminen, erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminen ja ns. oravanpyörästä hyppääminen ovat ehdottomasti kannatettavia asioita. En silti voi lakata ajattelemasta, että valkoiset kaksikymppiset reppureissaajat ovat myös esimerkki hyvä…

Monikulttuurisen parisuhteen haasteet: kielimuuri

Kuva
Me olemme miehen kanssa siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että meillä on keskinäiseen kommunikointiin käytettävissä yhteinen kieli, jonka me molemmat hallitsemme hyvin. Mies minua huomattavasti paremmin, sillä hän on käynyt kaikki koulunsa yliopistoa myöten englanniksi. Itse kuulostan varmaan vieläkin toisinaan vähän hölmöltä ja yksinkertaiselta, sillä sanavarastoni esimerkiksi synonyymien suhteen ei englanniksi ole lähelläkään samaa tasoa kuin suomeksi, ja toisinaan jotkut sanat ovat kateissa. Onneksi netti kulkee kännykän mukana kaikkialle ja sieltä on helppo tarkistaa käännös silloin kun sana on hukassa. Esimerkiksi taannoin ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, mikä mahtaa olla enterorokon englanninkielinen vastine. Googlesta vastaus löytyi kymmenessä sekunnissa.




Yhteisen kielen lisäksi haasteita tuottavat aksentit. Omassa englannissani kuuluu aivan satavarmasti se tosiseikka, että äidinkieleni on suomi, vaikka mielestäni ihan hyvin äännänkin. Ja toisaalta, alkuperä saa miel…

Kolmosen kanssa kahden

Kuva
Kolmosen kanssa kahdestaan vietetyt päivät alkavat, onneksi, lähestyä loppuaan. Kaikki sujui ihan hyvin siihen asti kunnes kolmonen viikonloppuna sairastui enterorokkoon. Sen jälkeen kiukkua, valvottuja öitä ja sen sellaista on ollut riittämiin.
Esikoinen kävi luojan kiitos pyörähtämässä kotona juttuseurana ennen kuin lähti syysloman viettoon. Sairastaminen laittoi kaikki suunnitelmat uusiksi, sillä kuumeisen ja kivuliaan lapsen kanssa ei ole päässyt oikein liikkumaan. Eilen ja tänään olemme päässeet jo ulkoilemaan ja ai että se on tehnyt hyvää! Aika paljon kiukkua riittää vielä, sillä rokon nostattamia rakkuloita on valtavasti ja ne ovat ilmeisen kivuliaita. Käveleminen ja esineisiin tarttuminen näyttää hankalalta, mutta onneksi kivut unohtuvat aina välillä leikin tiimellyksessä.





Viime viikolla, ennen enteron ilmestymistä kuvioihin, vietimme kuitenkin aivan mahtavan päivän Korkeasaaressa. Sen sijaan kylpyläreissu ja muut tälle viikolle ajattelemani retkisuunnitelmat ovat saaneet väis…

Angwa mo ja ghanalainen munakas

Kuva
Tähän ghanalaiseen reseptiin löydät tarvikkeet lähikaupastasi. Kyseessä on angwa mo eli suorana käännöksenä öljyyn imeytetty riisi sekä sen kanssa perinteisesti tarjoiltu ghanalainen munakas. Riisin valmistuksessa kannattaa panostaa sipuleiden kunnolliseen ruskistamiseen, sillä ne tuovat ruoalle makua. Klassisessa angwa mo:ssa riisiin lisätään suolattua naudanlihaa, mutta koska emme syö lihaa, olen korvannut sen pakastealtaasta löytyvillä like meat "beef" suikaleilla. Minulla ei oikeastaan ole harmaitakaan aavistusta, miltä suolaliha maistuu tai ylipäätään sen rakenteesta, mutta mielestäni käyttämäni soijapohjaiset suikaleet sopivat makunsa ja tekstuurinsa puolesta täydellisesti tähän riisiruokaan, eikä ruoastaan tarkka mieskään ole niistä valittanut. Siinä missä suolattu liha paistetaan sipulien kanssa ja jätetään kattilaan kun sinne lisätään riisi ja vesi, olen paistanut soijasuikaleet erikseen ja lisännyt ne vasta valmiiseen riisiin. Suikaleilla on nimittäin tapana pehmet…

Kaksi osaa

Kuva
"Minulla on valoa varpaissa / siellä se valo liikkuu / näin kun heilutan varpaitani / valonsäde keikkuu ja kiikkuu" on laulettu muskarissa, jossa käymme kolmosen kanssa. Ohjaajan kysellessä lapsilta, missä muussa ruumiinosassa valoa voisi olla, tekisi mieleni todeta aina, että sydämessä. Siellä on minun Valoni.




Ikävä läikähtelee pintaan juuri tuollaisina hetkinä ja on niin tärkeää antaa sen tulla. Pysähtyä hetkeksi ja kuunnella. Elämä menee kolmosen kanssa niin hurjaa vauhtia eteenpäin, nykyhetki on tosi voimakkaasti läsnä, ja niin on tottakai hyvä. Vilkkaan taaperon kanssa ei totisesti ehdi uppotumaan ajatuksiinsa niin kauan kun hän on hereillä.

On vaikeaa olla kahtaalla. Valon muistaminen ja muisteleminen tuntuu tärkeältä, mutta yhtä tärkeältä tutuu nykyhetkikin. Koen niiden yhdistämisen toisinaan vaikeaksi, vaikken oikein osaa sanoittaakaan tähän miksi. Elämä on jakautunut Valon kuolemasta kahtia, elämä osa yksi tapahtui kun Valo oli täällä ja elämä osa kaksi tapahtuu sen…

Suomi VS Ghana

Kuva
Mukavaa alkavaa viikkoa ja anteeksi pienimuotoinen blogihiljaisuus. Tässä kuitenkin tulee jatkoa Suomi vastaan Ghana -juttusarjalle, jota on aina yhtä mielenkiintoista tehdä ja joka saa aikaan loistavia keskusteluja miehen kanssa. Tällä kertaa sukelsin työ- ja raha-asioiden pariin.








Yritin etsiä tilastotietoa siitä, mitkä ovat suosituimpia ammatteja Suomessa ja Ghanassa, mutta niistä oli yllättävän vaikeaa löytää tilastotietoja. Jäimme mieheni kanssa ihmettelemään Ghanan alhaista työttömyysprosenttia sekä sitä, voiko se pitää paikkansa. Luku on kuitenkin tarkistettu useammasta lähteestä, joten kai se on uskottava. Mies epäili, että työt ja työttömyys tilastoidaan Ghanassa pakosti eri tavalla kuin Suomessa, koska luku on niin pieni. Esimerkkinä mies käytti omaa perhettään, jossa hänen seitsenlapsisessa perheessään vain kolmella on töitä; hänellä itsellään, hänen Italiassa asuvalla siskollaan sekä yhdellä hänen Ghanassa asuvista veljistään. Jokaisella perheen lapsista on kuitenkin yliopi…