Pimeän jälkeen

Aika ajoin tulee mietittyä, niin kuin varmaan jokaisen bloggarin, että miksi hitossa sitä kirjoittaa ja onko tässä touhussa mitään järkeä. Tarvitseeko siinä olla? Tunnustan suoraan, että olen viimekuukaudet vältellyt kirjoittamasta monikulttuurisista aiheista, vaikka paljon ideoita ja tavallaan halukkuutta puhua asian tiimoilta olisikin. Trollaus, jossa aletaan haukkumaan Valon vammaisuutta tai kyseenalaistamaan erityisäitinä kokemiani asioita, meni todella ihon alle, vaikkei ehkä olisi pitänyt. Ennen kaikkea koin, että minun pitää edelleen jotenkin suojella Valoa, vaikka järjellä kuitenkin ymmärrän, ettei hän suojeluani tarvitse.  Päätin siis mielessäni siirtää kaikki monikulttuurisuusasiat toiseen blogiin(!) ja toteutinkin suunnitelmaani. Kunnes tulin siihen tulokseen, etten a) aio alistua mihinkään trollauspaskaan b) jaksa pitää kahta blogia (:D). Monikulttuurisuus -tuutti aukenee siis taas varmaankin jossain vaiheessa kun inspiraatio iskee ja ajatuksena on myös julkaista sill

Ilokseni voin kertoa, että kolmosen allergia-asioille kuuluu oikein hyvää. Kapea dietti on laajentunut niin, että enää vain maito, kananmuna, maissi ja kookos ovat vältettävien listalla. Kaksi jälkimmäistäkin käyvät pienissä määrin, esimerkiksi maissitärkkelyksenä tai kookosöljynä. Kuvatulkkaus: oman parvekkeen normaalikokoisia ja kirsikkatomaatteja kulhossa kypsymässä Tilanne alkoi helpottaa reilu kuukausi sen jälkeen kun oireilu oli saatu tiukalla dieetillä helpottamaan. Kenties ikä teki tehtävänsä tai sitten dietti auttoi suolistoa parantumaan, ehkä kyseessä oli molempien yhteisvaikutus. Niin tai näin, hieman ennen seitsemän kuukauden ikää ruoat alkoivat sopia paljon paremmin kuin aikaisemmin. Edelleen joistakin uusista kokeilusta saattaa nousta näppyä, mutta se paranee itsekseen, eikä uusiudu. Kiinteiden aloitus provosoi refluksia ja sen kanssa olemme olleet vähän rajalla sen suhteen onko se normaalia vauvaikään kuuluvaa ongelmaa vai ei. Ainakaan selkeää yhteyttä tiettyi

16.10., eli tänään, vietetään YK:n food and agriculture organisationin (ei hajuakaan, mikä tämä on virallisesti suomeksi?) perustamisen vuosipäivän kunniaksi maailman ruokapäivää. Ruoka on jakautunut maapallolla todella epätasaisesti. Yhä enenevissä määrin joka puolella maailmaa taistellaan ylipainon ja sen tuomien terveysongelmien kanssa (1,4 miljardia ihmistä maailmanlaajuisesti), mutta toisaalta maapallolla nähdään edelleen myös nälkää (800 miljoonaa ihmistä). Ei ole kauakaan kun luin (muistaakseni Britannian yleisradioyhtiön) artikkelin siitä, kuinka on ennustettu, että lähivuosina maailmassa on enemmän ali- kuin ylipainoisia. Jotenkin hämmentävää on se, että sekä ali- että ylipainoon liittyy usein ravinneköyhä ruoka. Joku syö joka päivä mäkkärissä ja joku toinen syö joka päivä hänen aterian tähteensä kaatopaikalta tongittuna ja uudelleen friteerattuna (oi kyllä!). Maailma on kummallinen paikka. Suomessa käydään aika ajoin julkista keskustelua siitä, onko (suomalaisella) köyhäll

Kolmonen on kävellyt kohta kuukauden tukea vasten. Varsinkin syöttötuolia on mukava työnnellä ympäri asuntoa. Olin kaavaillut taaperokärryn hankkimista joulu- tai yksivuotislahjaksi, mutta epäilen, että meillä juostaan jo silloin paikasta toiseen. ;) Muksahtelut ovat onneksi vähentyneet paljon ja tukea vasten seisominen onnistuu oikein mallikkaasti. Useimmiten tukea tarvitsee ottaa vain toisella kädellä, niin että toinen vapautuu tiputtelemaan tavaroita lattialle ja poimimaan niitä sitten taas ylös, tiputtaakseen ne uudestaan... Muita mukavia leikkejä ovat ruokapöydän alla tuolinjalkaviidakossa seikkailu sekä konttaaminen hurjalla vauhdilla, hihkumisen säestämänä, kiellettyyn kohteeseen (kunnes hieman ennen kohdetta on hyvä pysähtyä ja kurkistaa taaksepäin tarkistaen, että joku varmasti on huomannut ja tulee perässä ottamaan kiinni - tämä aiheuttaa suuria naurunpyrskähdyksiä). Kolmonen on myös innostunut laululeikeistä, kirjojen lukemisesta (hän nostaa kirjoja korista läheiseen nojat