Helpot ohjeet ja niiden noudattamisen vaikeus - kielen kehitys monikulttuurisessa perheessä

Tiedättekö sen simppelin ohjeen, että monikielisessä perheessä jokainen puhuu vain omaa äidinkieltään lapsen kanssa? Niin tiesin minäkin - ja ajattelin sen olevan tosi simppeli ja helppo ohje. Ihan varmasti noudatan!
Sitten syntyi kolmonen ja alkoi monikulttuurisen lapsiperheen arki. Tajusin, että simppelit ohjeet eivät aina ole helppoja noudatettavia. Puhun, tottakai, kolmoselle pääasiassa suomea. Mutta perheemme yhteinen kommunikointikieli on englanti. Jos siis juttelemme koko perhe yhdessä, pitäisikö minun silti vastata aina kolmoselle suomeksi? Se ei tunnu luotevalta. Sekin tuntuu kummalliselta, että kun kolmonen kieltä opetellessaan toistaa ja kokeilee erilaisia sanoja, niin en toistaisi ja vahvistaisi hänen kanssaan myös englannin ja twin kielisiä sanoja, vaan sanoisin ne aina suomeksi. On helppoa ja järkeenkäypää toistaa lapsen sana sillä kielellä kun hän sen sanoo.

Kuvatulkkaus: minä ja kolmonen aamutunnelmissa sohvalla istumassa


Miehelle ajatus vain oman äidinkielen puhumisesta on kummallinen, sillä Ghanassa kaikki puhuvat lapsille sekä omaa heimokieltään, että englantia. Koulu alkaa Ghanassa kolmevuotiaana ja koulukieli on englanti, joten lasten on opittava kommunikoimaan sillä ennen koulun alkua. Vaikka kaksikielisen tradition jatkaminen ei täällä olisi mitenkään välttämätöntä, sillä kolmonen ei tarvitse englantia koulun käymiseen ja hän tulee perheessämme oppimaan sen joka tapauksessa, mies puhuu kolmoselle sekä twitä että englantia. Toisinaan mies puhuu kolmoselle myös suomea, kenties siitä silkasta ilosta, että on nyt oppinut muodostamaan kieliopillisesti parempia lauseita ja sanavarasto on kasvanut valtavasti suomen kielen kurssien myötä.

Kuvatulkkaus: kolmonen istuu miehen sylissä ja he katsovat yhdessä twi:n kielisiä musiikkivideoita, mies on kääntynyt suukottamaan kolmosta ja kolmonen halaa nalleaan 


Jotenkin en jaksa uskoa, että teemme kolmoselle kielten sekamelskalla ainakaan kovin vakavaa vahinkoa. Kolmonen puhuu (suomea) kahden ja kolmenkin sanan lauseilla ja hänellä on jo mielestäni moniin ikäisiinsä verrattuna laaja sanavarasto. Suomi on kolmoselle vahvin kieli, sillä vietämme kahdestaan paljon aikaa miehen ollessa koulussa ja töissä. Kolmonen rakastaa kirjoja ja jaksaa kuunnella jo isommille lapsillekin suunnattuja kuvakirjoja. Kaikki lukeminen tapahtuu suomen kielellä ja sekin varmasti vahvistaa kielen ymmärtämistä ja sanavaraston karttumista.
Englanti ja twi ovat suomeen verrattuna heikkoja. Niiden sanavarasto on huomattavasti pienempi ja kolmonen osaa lähinnä yksittäisiä sanoja. Aivan viime viikkoina kolmonen on ruvennut puhumaan useamman sanan yhdistelmiä kuten "thank you" ja "clap your hands".

Itse kiinnostuin viimeistään Valon myötä aika palavastikin kommunikaatiosta ja lapsen kielen kehityksestä. Haaveeni on, että saisin vielä joskus toimina puheterapeuttina vaikeavammaisten lasten parissa. Oma kieli ja sen myötä ajatustensa ja mielipiteidensä ilmaiseminen on elämän mielekkyyden kannalta ihan kärkijuttuja. On mielestäni siis hurjan mielenkiintoista seurata kolmosen kielen kehitystä. Sekä siltä kannalta, miten terveen lapsen kielenkehitys kulkee ns. oppikirjojen mukaan ja miten kielen kehitys vaikuttaa mm. lapsen leikkien sisältöön, että siltä kannalta, miten kieli kehittyy monikielisessä ympäristössä.

Kommentit

  1. Minun kokemuksellani kysymys ei ole siitä, etteikö koskaan saisi toistaa sanaa muulla kielellä kuin suomella, mutta jos halutaan antaa lapselle useampi oikealla kieliopilla ja hienoilla nyansseilla maustettu kieli, niin jokaisen tulisi pysyä omassa kielessään. En vähättele ollenkaan kielitaitoasi noilla toisilla kielillä, koska en tiedä taustaasi, mutta pelkkien kirjoitustesi perusteella olet täysin suomenkielinen. Toki mielenkiintoista on sitten asenteen kannalta pohtia sitä, pitääkö kielitaidon olla mahdollisimman "puhdasta"? Suuri osa maapallolla pyörivistä ihmisistä puhuu kielten sekamelskaa ja pärjäävät hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä näkökulma ja kannatankin vakaasti sitä, että jokainen pitäytyy pääasiassa omassa äidinkielessään. Uskon, että suomenkielinen ympäristö - siis käytännössä suomen kielen ylivoima - takaa kolmoselle kieliopillisesti ja sanastoltaan korkeatasoisen suomen kielen taidon. Eikä tulisi mieleenkään alkaa pidemmin jaarittelemaan kolmosen kanssa muuta kuin suomeksi. Perheen yhteisissä keskusteluissa englannin käyttäminen tuntuu kuitenkin toisinaan luotevalta.

      Toisaalta, kyllähän ihan puhtaasti yksikielisilläkin on kielen osaamisessa, ymmärtämisessä ja ennen kaikkea hienojen nyanssien tuottamisessa valtavia eroja. Jotkut syntyvät paremmalla kielitajulla kuin toiset. Itselleni kielten opiskelu on aina ollut helppoa ja myös äidinkielentunnit sujuivat hyvin. Siskoni ja veljeni taas ovat niiden kanssa tuskastelleet, vaikka elämän eväät ovat kotona olleet aivan samat.

      Poista
  2. onpa kiehtova kirjoitus! Itselläni ei ole omaa kokemusta monikielisyydestä, vain muutamia tuttavaperheitä olen puolisilmällä seurannut.

    Kiinnostava havainto oli eräästä kolmikielisestä tuttavaperheestä, jossa vanhemmat kumpikin puhuivat lapselle omaa kieltään ja perheen yhteinen kieli oli englanti. He asuivat englantia puhuvassa maassa. Jokelteluiässä jo lapsi ihan selvästi jokelsi kummallekin vanhemmalleen eri tavoin.
    Myöhemmin oli ihan selvää että englanti oli lapsen vahvin kieli, koska se oli (on) myös ympäristön kieli.


    Sukulaisperheessä taas on yritetty puhua suomea, mutta siitä ei erikielisessä ympäristössä ole tullut lasten omaa kieltä, ehkä siksi että toinen vanhemmista oli pikkulapsiaikana matkatyössä ja lapsilta jäi kuulematta elävä keskustelu suomeksi. Lapset ovat omaksuneet ympäristön kielen, toki ymmärtävät suomea ja jonkin verran tuottavat sitä, mutta heidän tunnekielensä on asuinmaan kieli.

    Jostain muinaisesta dokumentista joka käsitteli suomalaista aatelisperhettä on puolestaan jäänyt mieleen, kuinka perheen aikuisiksi kasvaneet lapset käyttivät eri kieliä erilaisissa tilanteissa: yhdellä kielellä riideltiin, toisella kielellä rakastettiin.

    Omassa lapsuudessani hamalla -70-luvulla vanhempia ohjeistettiin valitsemaan lapselle yksi kotikieli, ettei lapsesta tule puolikielistä. Vanhempani valitsivat meille kotikieleksi suomen. (äitini on suomenruotsalainen). Sitä suren varmaan koko ikäni.
    Jännittävää on kuitenkin se, että vaikka minulle (ja siskolleni) ei puhuttu ruotsia, emmekä mitenkään erityisen paljoa olleet tekemisissäkään ruotsinkielisten sukulaistemme kanssa, on tällä kielellä kuitenkin oudolla tavalla tunnekielen paikka. Kun esikoiseni syntyi, huomasin osaavani tukun lastenlauluja ruotsiksi. (en vieläkään ymmärrä miten!) Laulujakso oli hyvin lyhyt ja intensiivinen ja laulujen sanat pakenivat heti kun yritin niitä aktiivisesti muistaa, mutta muutaman hetken ajan laulut vain tulivat esiin - lauloin ruotsiksi vastasyntyneelleni. Samoin on tiettyjä ruokaohjeita (?) jotka osaan ruotsiksi (mm. kahvinkeitto ja piparkakkujen paistaminen). Länsirannikon suomenruotsi on minulle henkisesti koti, vaikka en pystykään itse kieltä kouluruotsia kummemmin tuottamaan, enkä välttämättä edes kaikkia nyansseja ymmärrä.

    Uskon että kommunikatiivisen kielen lisäksi olennaista ja tärkeää on luoda jonkinlaisia kieliympäristöjä lapselle. Vaikka sanavarasto ja kyky ilmaista itseään jollain kielellä olisi kankea ja puutteellinen, voi kielellä olla kuitenkin merkitystä paljon syvällisemmällä tasolla. Se voi olla mummilan kesäkieli (kuten sukulaislapsillemme) tai syvältä varhaislapsuuden uumenista kumpuava kieli kuten itselläni. Vaikka kummassakaan tapauksessa kieli ei ole hyvän kommunikaation väline, se on silti syvästi ravisteleva tunnekieli, johon liittyy vahvaa elämyksellisyyttä.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo kertomasi juttu siitä, kuinka lauloit ruotsiksi vastasyntyneelle lapsellesi. Ihminen on kyllä mystinen kokonaisuus.
      Tämä oli myös hyvin mielenkiintoinen kommentti ja lisänäkökulma syventämään aihetta. Itsehän olen täysin yksikielisestä perheestä, eikä kokemusta monikielisyydestä ole juuri ollut lapsuudessa tuttavapiirissäkään. En osaa siis eläytyä siihen, miltä kaksikielisyys tuntuu, muuten kuin nyt äidin roolissa.
      Minäkin uskon, että kaikenlainen kielitaito on arvokasta, varsinkin jos se liittyy sukulaissuhteisiin ja omiin juuriin.

      Poista
  3. Meillä on kaksikielinen lapsi ja kolmas kieli myös arjessa mukana. Isä puhuu lapselleen norjaa, minä suomea ja aikuiset keskenään englantia. Asumme Norjassa ja lapsen vahvin kieli on suomi. Hän ymmärtää myös englantia mutta ei käytä sitä itse ikinä.

    Meillä pysyy homma tiukasti siinä että kukin vanhempi puhuu omaa kieltään. Tämä on tapahtunut täysin luontevasti ilman sen kummempaa panostusta johtuen vanhempien kielitaidoista (tai niiden vajavaisuudesta). Mies ei puhu suomea eikä minun norjani ole täysin sujuvaa. Molemmilta englanti taipuu lähes yhtä helposti kuin äidinkieli. Yhteisissä hetkissä joko minä tai lapsi käännämme isälle keskustelun sisällön lyhyesti mikäli hän ei pysy kärryillä. Mies ei varsinaisesti osaa puhua suomea mutta on oppinut ymmärtämään valtavasti ajan kuluessa. Yleensä ymmärtää vähintään puheenaiheen vaikka nyanssit puuttuisivat. Komppaa tosi hienosti erilaisissa tilanteissa joissa lapsi ei kuuntele ohjeita tai muuten vain vitkuttelee, vaikka puhumme lapsen kanssa suomea. Minä puolestaan ymmärrän norjaa erinomaisesti, joten isän ja lapsen välisiä keskusteluja ei varsinaisesti tarvitse kääntää. Lapsi silti usein pyrkii kääntämän myös minulle.

    Tärkeimmät tekijät kielitaidon kehittymisessä tuntuvat meille olleen säännöllinen kirjojen lukeminen (useimmiten haluaa iltasadun suomeksi), piirrettyjen katsomiskieli sekä kuinka paljon vanhempi käyttää aikaa lapsen kanssa jutteluun. Lapsi on ollut vajaasta parivuotiaasta päiväkodissa mutta se ei silti ole kääntänyt norjaa vahvemmaksi kieleksi vaikka niin oletimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaoit mielenkiintoisen kokemuksesi monikielisyydestä! Juuri tällaista vertaistukea kaipaankin näiden asioiden keskellä. Kielen kehityksessä monipuolisen ja rikkaan kielen käyttäminen on tärkeää ihan yksikielissessäkin perheessä ja uskon, että monikielisessä perheessä se korostuu. On varmasti tärkeä panostaa _keskustelemiseen_ lapsen kanssa, jotta jokainen kieli hahmottuu hyvin, siis juurikin siihen ajan antamiseen. Uskon, että saduilla on myös suuri merkitys.
      Meillä on jotenkin jännästi niin, että kolmonen ei ole napannut telkkarista oikeastaan mitään sanoja (tosin katsoo sitä verrattain vähän vielä), mutta lastenlauluista poimii paljon sanoja, sekä englannin että suomenkielisistä. Olen yrittänyt etsiä netistä twin:n kielisiä lastenlauluja, jotta sekin puoli tulisi täytetyksi.

      Hieno juttu tuo, että olet saanut pidettyä suomen kielen aseman noin vahvana muunkielisessä ympäristössä. Olette selekästi toimineet hyvin. :)

      Poista
  4. Suosittelen kyllä olemaan johdonmukainen noiden kielten kanssa. Tunnen yhden monikielisen lapsen, jolle vanhemmat ovat puhuneet neljää kieltä sekaisin, mutta lapsi ei ole oppinut yhtäkään kielistä oikein kunnolla, eikä uskalla puhua suurinta osaa kielistä ollenkaan. Suomi on ainoa kieli, jota lapsi puhuu, vaikka se ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli, koska päiväkoti on ollut ainoa paikka, jossa kieliä ei sekoiteta. Nykytutkimuksen valossa ei ole välttämätöntä pitäytyä tuossa 1 ihminen = 1 kieli -systeemissä, mutta lapsen täytyy pystyä erottamaan asiayhteydestä, mitä kieltä milloinkin puhutaan. Lapsihan ei luonnostaan tiedä, mikä sana kuuluu mihinkin kieleen, vaan se täytyy tulla ilmi jotenkin asiayhteydestä, jotta lapsi oppisi erottamaan kielet toisistaan ja tietäisi, milloin kuuluu puhua mitäkin kieltä ja miten niitä kieliä puhutaan puhtaasti, ei sekoittaen. Sinänsä kielten sekoittuminen lapsen puheessa kuuluu kyllä normaaliin monikieliseen kehitykseen, mutta vanhempien tulisi antaa johdonmukainen malli lapselle.

    Meillä esikoisen kohdalla pidimme tiukasti kiinni siitä, että puhuimme hänelle suoraan puhuessamme vain äidinkieliämme. Keskenämme puhuimme englantia miehen kanssa. Nuorempien lastemme kanssa taas mieheni on "löysäillyt" ja puhunut heille paljon myös englantia äidinkielensä lisäksi. Tämä näkyy lapsissa niin, että esikoinen on ainoa, joka osaa mieheni äidinkieltä kunnolla. Nuoremmat eivät puhu sitä juuri ollenkaan, vaikka ymmärtävät kyllä aika hyvin. Englannin suhteen taas esikoinen alkoi puhua englantia vasta saatuaan englanninkielisiä kavereita. Kotoa hän ei sitä oppinut, paitsi ehkä ymmärtämään, vaikka puhuimmekin miehen kanssa keskenämme englantia. Nuoremmat taas ovat alkaneet puhua englantia pienestä pitäen kotonakin. Omasta kokemuksesta sanoisin, että kannattaa mahdollisimman pitkälle pitäytyä tuossa 1 ihminen = 1 kieli -systeemissä, jos haluaa, että kaikki kielet kehittyvät vahvoiksi, mutta tässä toki on varmasti paljon myös yksilöllisiä eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt tähän selventää sen verran, että minähän puhun kolmoselle 99,5% suomea. Puhun suomea aina kun olemme kahdestaan / kahdenkeskisissä tilanteissa. Kun on tilanne, esimerkiksi ruokapöydässä, jossa keskustelen mieheni kanssa ja juttelemme molemmat kolmoselle, saattaa kielenä olla englanti. Toisinaan näissä tilanteissa sanon ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Tai toisinpäin.
      Lisäksi kolmosen käyttäessä englantia, vahvistan toistamalla ymmärtäneeni, mitä hän yritti sanoa, sillä usein hän jää toistamaan samaa juttua, kunnes se on ns. kuitattu ymmärretyksi. Saatan vielä kuittaamisen jälkeen sanoa sen suomeksi.

      En ole oikeastaan huolissaan kolmosen suomen kielen kehittymisestä, sillä mielestäni minulla on hänen kanssaan käytössä rikas ja vahva kielitaito suomen osalta. Enemmän pelkään , että juurikin miehen äidinkieli ei pääse kehittymään, koska mies puhuu niin paljon myös englantia kolmoselle. Toisaalta vaikka kielen oppisikin hitaammin, niin se ei tarkoita, etteikö siinä voisi tulla ihan hyväksi ja etteikö sitä voisi myöhemmin elämässään alkaa käyttämään enemmän.

      Poista
    2. Tuossa varmaan juuri toteutuu se tilannesidonnaisuus, että lapsi ymmärtää tilanteesta, mitä kieltä milloinkin puhutaan. Se kai on pääasia. Omien havaintojeni mukaan jostain syystä moni ainakin länsiafrikkalainen mies tuntuu ajattelevan, että lasten ei ole edes mahdollista oppia Suomessa hänen omaa äidinkieltään, ja niin ollen käytetään ennemmin englantia. Tämä kuitenkin valitettavasti väkisin jättää kielitaidon vähän vajaaksi miehen äidinkielen osalta. Oma mieheni on tehnyt myös sellaista, että hän puhuu omaa äidinkieltään lapsille ns. helpotettuna versiona ajatellen, että lasten on helpompi oppia puhumaan siten. Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että lasten kielitaito kyseisen kielen osalta ei ole kehittynyt kovin käyttökelpoiseksi muiden kuin mieheni kanssa puhuessa. He siis ymmärtävät miestäni ja osaavat puhua kieltä niin, että mieheni ymmärtää sitä, mutta ulkopuolisten kanssa kommunikaatio ei suju yhtä hyvin kyseisellä kielellä. Toisaalta lapset ovat oppineet englantia yhtä hyvin kuin suomea, mikä taas edistää kommunikaatiota monien muidenkin kuin isänmaalaisten kanssa.

      Itse olen tehnyt lasteni kanssa niin, että kun lapsi sanoo jonkin sanan minulle muulla kuin suomenkielellä, niin osoitan lapselle ymmärtäneeni, mitä hän sanoo ja toistan sanan suomeksi (esim. jos lapsi sanoo "Car", niin sitten vastaan "Joo, se on auto"). Monesti tekee mieli toistaa sana lapsen käyttämällä kielellä, mutta jossain vaiheessa tulee kuitenkin vaihe, jolloin lapsi käsittää, kenelle puhutaan mitäkin kieltä, ja sitten hänestä on tosi kiva mennä ympäriinsä toistelemassa samoja sanoja eri ihmisille eri kielillä. :) TÄmä on siis ollut minun tapani, mutta en sano, että se olisi ainoa oikea tapa. Itsestä tämä on tuntunut luontevalta, mutta jokainen toimii parhaaksi näkemällään tavalla. :)

      Kukaanhan ei tietysti sano, että kaikkien kielten pitäisi olla yhtä vahvoja tai että lapsen ylipäänsä pitäisi oppia kaikkia käytössä olevia kieliä. Monissa Länsi-Afrikan maissa normaaliin kommunikaatioon kuuluu se, että heimokielten sekaan sotketaan englantia. Mieheni äidinkielen osalta tilanne on mennyt siihen, että monille asioille ei ole enää olemassakaan omia sanoja (tai kukaan ei enää tiedä niitä), koska aina käytetään englanninkielisiä sanoja. Ja onhan tietysti suomenkielessäkin paljon lainasanoja englannista. Tämä on luonnollista. Pääasia varmaan, että lapsi kuulisi mahdollisimman luonnollista kieltä oikeissa yhteyksissä käytettynä.

      Poista
    3. Niin, luulen, että (länsi)afrikkalaisille pelkästään oman kielen puhuminen on lapsille tosi vieras käsite. Kolonialismin yhteydessä heimojen päähän on nakutettu aika kovaa ja väkivalloin se, että heimokielet ovat huonoja ja alempiarvoisia, "kouluttamattomien" kieliä. Eurooppalaisten suorittaman maan jaon ja keinotekoisten maiden luominen Afrikkaan johti siihen, että yhtäkkiä saman maan alueella oli käytössä jopa satoja eri kieliä. Toimivan yhteiskunnan muodostamiseksi, virkakieleksi ja mm. koulutukseen tarvittiin yhteinen kieli ja kaikissa Afrikan maissa siihen tehtävään valittiin tottakai "sivistynyt" ja "korkea-arvoisempi" eurooppalainen kieli, valloittajamaan kielen mukaan. Yhteiskunnasta on kehittynyt näin ollen monikielinen ja mm. tuon koulutuskielen kannalta on ollut tärkeää, että lapset oppivat puhumaan maan virallista kieltä. Tuota mainitsemaasi sekoittumista on tapahtunut varmaan kaikille heimokielille (ja, kuten kirjoitit, onhan anglismit ihan tuttu juttu suomessakin). Minunkin twi-kielen ymmärtämiseni perustuu hyvin pitkälti juuri siihen, että pysyn kärryillä ja opin lauserakenteita englannin kielisten sanamuunnelmien ansiosta.
      Niin, kuka sitten määrittelee kielen puhtauden ja tarvitseeko sitä edes määritellä. Kieli on tehty käytettäväksi. :) Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tärkeintä on oppia luonnollista, "käyttökieltä". Heimokielen oppiminen on kuitenkin niin suuri avain kulttuuriin ja oman identiteetin rakentamiseen, että sen mahdollisuuden soisi kaikille.

      Tätä aihetta liipaten luin tänään mielenkiintoisen artikkelin:
      https://www.bbc.com/news/stories-46544904

      Poista
  5. On kyllä hieno, jos osaa muitakin kieliä kuin sen pelkän oman äidinkielen. Meillä on itseasiassa ollut töissä puhetta, että meille kaikille voisi olla hyödyllistä jonkinlainen kielikoulutus. Eiköhän sitä vielä näin vanhempanakin opi. https://www.iwginstituutti.fi/kielikoulutus

    VastaaPoista

Lähetä kommentti