Monikulttuurisesta parisuhteesta

Kirjoittaessani aiemmin otsikolla "Rakkaustarina", eräs kommentoija kysyi, onko mieheni ulkomailta. Jäin hymyillen miettimään, mitä kommentti kertoi suomalaisista miehistä tai kysyjän käsityksestä heistä. 
Mieheni on tosiaan syntynyt kaukana täältä, lähellä päiväntasaajaa. En pidä sitä kovinkaan merkittävänä tekijänä meidän parisuhteessamme, mutta tottakai se tuo yhteiseloon tietyn leimansa. Väistämättä puhumme paljon kulttuureidemme tavoista ja vertailemme niitä - se on oikeastaan ainut tapa ymmärtää toisen toimintatapoja, ajattelua ja elää yhdessä. Erilaiset kulttuuritaustat vaativat molemmilta tiettyä joustoa, jotta suhteessa on hyvä olla. 

Lapsen syntymä nostaa varmasti esiin paljon lisää tapoja, jotka eroavat kulttuurissamme. Mies on esimerkiksi katsonut ihmetellen ostamiani värikkäitä vauvanvaatteita. Hänen kotimaassaan vauvat puetaan ensimmäiset kuukaudet vain valkoiseen. Hän oli hyvin hämmentynyt kun sanoin, että meillä ei ole mitään "baby colour" juttuja. Tämän jälkeen on kuitenkin ostettu myös valkoisia vaatteita, koska ei tämä suomalainen traditiottomuus ole minusta sen arvokkaampaa kuin miehen kotimaan traditiot. Uskon, että hänelle on hieno asia lähettää esimerkiksi omalle perheelleen kuva lapsestaan, valkoisiin puettuna.

Enemmän kuin meidän parisuhteemme sisällä, monikulttuurisuus taitaa kuitenkin vaikuttaa muihin ihmisiin. En yleensä mainitse sitä, että mieheni on ulkomaalainen, ellei se tule jossain yhteydessä esille. Jos se tulee, seuraa aina kaksi stereotypioihin perustuvaa kysymystä:

1) Onko mieheni muslimi? (Ei)
2) Onko hänellä töitä? (Kyllä, hän on sitä paitsi korkeammin koulutettu kuin minä)

Tyypillisesti oletetaan myös että hän tarvitsee minua voidakseen olla maassa (hänellä on koko EU:n alueelle pysyvä työlupa) tai että me aiotaan ruveta lisääntymään kuin kaniinit  (heh, heh). Kysymykset heijastelevat yleisiä ennakkoluuloja ja asenteita ja niitä on toisaalta aika kivaa päästä rikkomaankin.

Olen myös elämäni ensimmäistä kertaa joutunut kohtaamaan rasismia liikkuessani mieheni kanssa kaupungilla. Tyypillisesti se on huutelua tai kovaan ääneen puhumista. Joku saattaa ohi kävellessään todeta "Painukaa vittuun täältä!" tai kailottaa junassa: "Jos mulla vaan ois haulikko, niin pysyis tytöt turvassa näiltä neekereiltä." Onpa joskus ohiajava auto hidastanut, kuljettaja on avannut ikkunan ja näyttänyt keskisormea kauniilla sanoilla höystettynä. Itse pystyn laittamaan kommentit toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, mutta syntymättömän lapseni puolesta murehdin välillä...

Meihin kohdistuvassa rasismissa ylivoimaisesti eniten ärsyttää kuitenkin ajatusmaailma siellä takana. Ajatus siitä, että minulla ei ole oikeutta rakastua itse valitsemaani ihmiseen, vaan minut täytyy pelastaa tästä tilanteesta, ohjata nätisti yhteen "sopivan" ehdokkaan kanssa. En tiedä, ymmärtävätkö "pelastajat" itse, kuinka naista alistava ajatusmaailma heidän juttujensa takana on, vaikka yleensä he juuri kritisoivat ulkomaalaisia miehiä macho-kulttuurista ja naisten alistamisesta.

Loppujen lopuksi rakkauden pohjalla taitaa olla suuri halu jakaa elämänsä tietyn ihmisen kanssa. Eikä sillä taas ole mitään tekemistä ihonvärin tai kansalaisuuden kanssa.

Kommentit

  1. Ihanaa että olet löytänyt vierellesi rakkaan ihmisen. Kaameita nuo kokemukset. Kunpa nuo huutelijat tietäisivät, miten olet elämässäsi joutunut venymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten mainittua, eivät huutelijat minun ihoni alle pääse, kun tiedän, että heidän "argumenttinsa" eivät ollenkaan päde. Niin kauan kun kukaan ei tule nyrkkien kanssa heilumaan, niin huudelkoot - tekevätpähän itsestään tosi idiootin näköisiä.

      Poista
    2. Se on hyvä. Minua vähän puistatti, kun mietin lapseni tulevaisuutta :(toivottavasti ei tule päivää, jolloin joku huutaa hänelle kadulla: painu vittuun täältä. :'(

      Poista
  2. Ei meilläkään tarvitse kovin kauas mennä, kun vastasyntyneet lapset puettiin pääsääntöisesti valkoiseen, ehkä noin 50 vuoden taakse.... eli yhteistä perinnettä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse asiassa vähän ajattelinkin, että tällainen perinne on saattanut olla, sellainen mielikuva minulla ainakin oli. Itse asiassa tällainen tilanne on tosi tyypillinen: että meidän tapakulttuuriin kuuluneet, jo unholaan vaipuneet jutut, on voimissaan mieheni kotimaassa.

      Poista
  3. On upeaa, että olet löytänyt rinnallesi rakkaan ihmisen! Inhottavaa sen sijaan, että ihmisillä on noin typerää kommentoitavaa sekä vielä liian kehittymätön itsekontrolli pitämään typeryydet sisällään. Suututtaa ja surettaa, että niin moni aukoo päätään muille ihmisille, ja hävettää ihan heidän puolestaan kun eivät itse osaa ja ymmärrä hävetä. Liian paljon saa nykyään näistä kuulla ja lukea. Onnea ja iloa ja rakkautta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minua huolestuttaa nykyinen ilmapiiri, jossa lähes kaiken sanominen on sallittua "maahanmuuttokritiikin" nimissä. Ihmisiä luokitellaan ihonvärin tai sukujuurien mukaan ymmärtämättä että he ovat yhtä vähän homogeenisia kuin suomalaisetkin..

      Poista

Lähetä kommentti