Hyvää joulua!

Valon syntymäpäivä sai kuin saikin aikaan pienen psyykkisen hämmingin. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että postilaatikosta kolahti syntymäpäivän kunniaksi kirje apuvälinekeskuksesta. Kirjeessä pyydettiin minua palauttamaan heidän mukaansa edelleen lainassa oleva sairaalasänky. Jotain pientä ehkä helposti unohtuukin kaapin pohjalle... Mutta että jättäisin palauttamatta massiivisen ja tilaa vievän apuvälineen johon Valo kuoli? En edes pystynyt nukkumaan kotona ennen kuin se haettiin pois... En tiedä kuinka avk on onnistunut hukkaamaan sairaalasängyn, mutta täällä se ei ainakaan ole.
Tapaus nostatti tunteita ja muistoja pintaan. Sen, miten paljon Valon kanssa joutui aina selvittelemään asioita. Onneksi apuvälinekeskuksen työntekijät olivat tosi ystävällisiä ja asia saatiin hoidettua pois päiväjärjestyksestä.

Joka tapauksessa syntymäpäivän jälkeen oli vähän alavireinen olo, mikä ei ole kovinkaan tyypillistä minulle. Yhtäkkiä tuntui, etten ole yhtään valmis synnyttämään. Että on ylipäätään ihan hullua saada uusi lapsi nyt kun vihdoinkin saa nukkua kunnolla. Ensimmäistä kertaa alkoi myös pelottaa, että entä jos kaikki ei olekaan hyvin. Miten minä jaksaisin kaiken uudestaan? Varmasti monelta osin ihan normaalejakin ajatuksia synnytyksen lähestyessä, mutta toisaalta aivan selkeästi Valon syntymäpäivän aktivoimia. Onneksi ahdistus meni ohi nopeasti.

Valon syntymäpäivien jälkeen aloin myös lukemaan Valon vaiheet -blogia. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin viimeisen tekstin kirjoittanut. Aiemmin ajatus kirjoitusten lukemisesta on tuntunut liian ahdistavalta, mutta nyt, yli 10kk Valon kuoleman jälkeen, lukeminen ei oikeastaan satu. On mukavaa, haikeaa ja ihanaakin lukea omaa kasvutarinaani erityislapsen vanhempana. Olen unohtanut hirveästi sitä, mitä kaikkea pientä vuosien varrella tapahtui ja mitä Valo osasi pienempänä. En esimerkiksi muistanut, että Valo osasi jossain vaiheessa kääntyä vatsalleen. Onpa todella ihanaa, että minulla on kaikki talteen merkittynä!

Elämä soljuu siis entiseen malliinsa, nyt jo jonkin aikaa äitiysloman merkeissä. On ihanaa, että vauva on saanut kasvaa kohtuni suojassa näin pitkälle. Olen ylpeä ja onnellinen toimivasta kropastani ja valtavasta vatsastani, vaikka olo alkaakin jo olla hyvin raskaana oleva...

Lähestyvä joulu on ensimmäinen ilman Valoa. Jotenkin jouluun ja sen odotukseen on sekoittunut tänä vuonna hyvin ristiriitaisia tunteita; ikävää, muistoja, mutta myös jännityksen sekaista odotusta. Ehkä päälimmäisenä juuri tuota jännittävää odotusta. Onneksi esikoinen on jo niin iso, että ei haittaa, jos joulu vierähtääkin synnyttäen. Meillä on kuitenkin kaikki valmiina pyhien viettoa varten. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme siihen, että tänä vuonna meillä on kuusen sijasta joulutraakkipuu ja joulufiikus. Ensimmäiseen esikoinen ideoi valot ja jälkimmäiseen ripustettiin muutama joulukoriste, mukana itseoikeutetusti Valon fysioterapeutilta saama iso, helisevä kulkunen. Valo on mukana. <3

Oikein hyvää, rauhallista ja kiireetöntä joulua kaikille!