Kuolinsyytodistus

Sopivasti viattomien lasten päivän kunniaksi postiluukusta kolahti kirje poliisilta. Valon kuolinsyytodistus. Ensin tuntui kamalalta. Syyllisyys nousi voimakkaasti esiin jostain sieltä, mihin se on painunut piiloon. Raportin lukeminen vei takaisin kuolinyön ja päivän tapahtumiin sekä Valon ruumiiseen. Tuntui pahalta ajatella avattua ja kokoon kursittua Valoa, jollain lailla hävitykseltä.

Poliisin tehtävänähän on oikeastaan tarkistaa, ettei kuolemaan liity rikosta ja niinpä Valostakin etsittiin myrkytyksen tai väkivallan merkkejä. Raportissa oli lueteltu ruumiista löytyneet lääkeaineet ja niiden pitoisuudet sekä vartalon mustelmat (jaloissa oli ortoosien painamia jälkiä).
Keuhkoista löytyi keuhkokuume ja aivoista "kookkaita, poikkeavia ja turvonneita hermosolun viejähaarakkeita". Diagnoosiksi on annettu infantiili neuroaksonaalinen dystrofia. Googlettelin tuota diagnoosia ja löysin lähinnä koirista kertovia artikkeleita sekä yhden kehitysvammaoireyhtymän, johon tila liittyy. Vähän epäselväksi jäi, oliko kuolinsyytutkijan mielipide, että Valolla oli tuo nimenomainen oireyhtymä vai viittaako neuroaksonaalinen dystrofia vain aivojen tilaan. Tieto Valon X-kromosomivirheestä ja sen aiheuttamasta sairaudesta ei ole ollut tutkijoiden tiedossa, joten voi tietysti olla, että he ovat antaneet oman arvauksensa? Tuskin ihmisellä voi olla kahta vaikeaa kehitysvammaa aiheuttavaa oireyhtymää yhtä aikaa?

"---- Edellä esitetyn perusteella merkitään kuolintodistukseen peruskuolemansyyksi infantiili neuroaksonaalinen dystrofia ja välittömäksi kuolemansyyksi keuhkokuume. Saatujen esitietojen ja peruskuolemansyyn mukaisesti merkitään kuolemanluokaksi tauti.---"

Ensimmäinen reaktioni keuhkokuumeen kanssa oli, että ei kun käräjille (siis minut). En osannut viedä lastani sairaalaan, joten kuolema on minun vikani. Mutta hetken asiaa pureskeltuani olo vähän helpotti. Keuhkokuumeeseen voi kuolla sairaalassakin. Valon perussairaus olisi ollut kuolemaan johtava joka tapauksessa. Mitään en voi muuttaa ja kaiken sen annoin minkä pystyin ja ymmärsin. On surullinen, mutta armollinen ajatus, että kaikilla on aikansa ja kaikella on tarkoituksensa.

Kommentit

  1. Älä kanna syyllisyyttä, sillä parhaasi teit. Kaikella on todellakin aikansa ja tarkoituksensa, vaikka emme sitä ymmärtäisikään kuin jälkikäteen.

    Sanoilla on voimansa ja painonsa, ja olet varmasti lukenut elämäsi raskaimman tekstin.
    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi asioita ja tunteita on oppinut vuosien varrella käsittelemään. Enää ei tunnu niin pahalta.

      Poista
  2. Lämmin virtuaalinen halaus<3 Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valolle oli varmasti kuitenkin helpointa lähteä näin.

      Poista
  3. Valon oli aika mennä ja hän loistaa sinulle taivaan kirkkaimpana tähtenä. Teit Valon eteen kaikki mitä äitinä pystyit. Ole rauhallisin mielin; Valo kulkee mukanasi aina.
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi ja uudelle perheenjäsenelle!
    //Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Hyvää vuoden vaihdetta myös sinulle!

      Poista
  4. Älä syytä itseäsi Valon kuolemasta. Valo oli tarkoitettu lähtemään ja muuttumaan koko tähtitaivaan kaikkein kirkkaimmaksi tähdeksi. Nyt hän tuikkii rakkaimmilleen ihmisille sitä taivaan kauneinta loistoaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Valon oli varmasti helpoin ja mukavin lähteä näin. Sairaalan letkuissa ja koneiden äärellä tuskin kukaan toivoo loppuansa kohtaavansa...

      Poista

Lähetä kommentti