Salaisuus

Olen kantanut keväästä asti mukanani salaisuutta. Ensin tuo salaisuus oli vain kahden solun kokoinen. Joka päivä se on kasvanut vähän kerrallaan ja nyt se täyttää jo puolet etumuksesta, potkien kylkiluita ja nyrkkeillen kohti nivusia. Se pamauttaa takaisin jos mahaa silittää tai painaa, rupeaa hytkymään kun soitan musiikkia tai laulan ja järjestää bileet kun yritän saada unen päästä kiinni.

Meille tulee vauva. <3 

Laskettu aika on tammikuun puolivälin jälkeen, mutta koska takana on kaksi ennenaikaista synnytystä, niin olen yrittänyt vain tehdä beben kanssa diilin, että ennen joulua ei tarvitse tulla. Että me jaksetaan odottaa sinne asti.

Tämä vauva on kertakaikkisen toivottu, haluttu ja odotettu. Sille annettiin lupa vielä kun Valo oli elossa. Haaveilin siitä, kuinka Valosta tulisi isoveli ja kuinka olisi joku pieni, joka kävisi vetämässä häntä sukista ja antamassa suukkoja. Mutta Valon piti lähteä. Eikä me haluttu kuitenkaan pysäyttää elämää sen vuoksi. Vähän kyllä jännitti, kun muutama kuukausi Valon kuoleman jälkeen pissin ne klassiset kaksi viivaa tikkuun. Niissä oli paljon lupausta ja toivoa, mutta mietin myös, miten läheiset reagoivat. Ajattelevatko, että yritän korvata Valon jotenkin. Kaikki tärkeät ihmiset ovat kuitenkin ottaneet uutisen ihanasti. Äitini sanoi, että tämä tuo toivoa kaiken keskelle. Ja juuri niin se on. Elämän suuri ihme.

Kommentit

  1. Oijoi, mitä salaisuuksia täällä onkaan jaettu!! Aivan mahtavia uutisia! Valo taatusti on siellä jossain mukana odotuksessa ja on varmasti valtavan onnellinen isoveli.
    Nauti odotuksestasi! Isoa vatsaa kaipaa aika pian synnytyksen jälkeen.
    t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä monen muun asian ohella nauttinutkin ja heittäytynyt vauvahössötyksen valtaan. :)

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut!!!

    Tämä oli niin ihana uutinen, että ihan itkettää! <3

    VastaaPoista
  3. Todella isot onnittelut, aivan mahtava salaisuus! :) Annemaarit

    VastaaPoista
  4. Valoa tuskin korvaa kukaan tai mikään. Toivottavasti pystyt nauttimaan raskaudesta ja vauva-ajasta,susta tulee paras äiti sun lapselle. Hurjasti onnea!! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toki monenlaisia ajatuksia on ollut mielessä näiden kuukausien aikana, mutta enimmäkseen positiivisia. Uskon, että vauva-arki on siinä määrin intensiivistä, ettei sen pyörteissä ehdi liikaa murehtia. Ja toki siis toivon tälle kerralle vähän murhevapaampaa vauva-arkea kuin Valon kanssa aikoinaan.

      Poista
  5. Oikein paljon onnea! Elämää ei voi suunnitella, hallita ja aikatauluttaa. Tai voi, mutta toteutumisesta ei ole takeita. Sinähän sen tiedät. Ihanaa loppuodotusta -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on siitä jonkin verran kokemusta, että aina ei mee ihan niin kuin olin suunnitellut. Ehkä se on opettanut ottamaan lunkimminkin. Kiitos onnitteluista!

      Poista
  6. Tätähän jonvähän uumoiltiin, kun tuonne Helmin blogiin kommentoit.
    Paljon onnea!
    Ja mitä sitä muiden mielipiteistä niin välittämään, kun omaa elämääsi olet rakentamassa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa epäilyttävästi stalkkaukselta. :D Voin kertoa, että tämä postaus on ollut minulla jo ainakin kymmenen viikkoa valmiina ja olen vain miettinyt, missä vaiheessa sen haluan julkaista vai haluanko ollenkaan. Lopulta päädyin eilen painamaan julkaisunappulaa. Kiitos onnitteluista!

      Poista
  7. Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen puolestasi <3

    VastaaPoista
  8. Oikein paljon onnea! <3
    -piia

    VastaaPoista
  9. Onnea! Olen vähän tätä toivonutkin seuratessani blogiasi. Otat vaan loppuajan rauhallisesti niin joudut vielä käynnistykseen. Vitsi. Muista syödä hyviä rasvoja. Foolihappoa myös purkista..

    Muistakaa "mennä" myös ennen vauvan tuloa. Mm romanttiset illalliset kaksin pitkän kaavan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen ottanut raskauden yllättävän lunkisti, mutta sen verran kyllä pelannut varman päälle, että kaappi on täyttynyt erinäisistä purnukoista. Menee ties mitä vitamiineja, maitohappobakteereja, foolihappoa ja pellavansiemenöljyä. Ihan vaan, että olis hyvät rakennuspalikat käytössä... :)

      Poista
  10. Voi kuinka ihana uutinen ! Suuren suuret onnittelut ! Kaikkea hyvää koko perheelle !
    Terveisin Taina, entinen naapurisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Olet aina välillä mielessäni, toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon. <3

      Poista
  11. Hei, olen niin iloinen teidän puolesta. -Saara_

    VastaaPoista
  12. Ihanaa!Lämpimät Onnittelut! T. Vakkarilukija

    VastaaPoista
  13. Pienen pieni enkeli,valkoisissaan lenteli.

    Sieltä, täältä, pienen pilven päältä:
    maahan kurkki.

    Lähetti säteen, pienen ja soman:
    ilon pieniä pilkahduksia,
    onnen ihania toivotuksia!

    Annu Valo

    Tuhannesti Onnea & Iloa Teille :-) olen niin iloinen puolestanne.
    //Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Tämä on kyllä ollut todellinen ilon pilkahdus, odotettu ja voimauttava.

      Poista
  14. Voi mitä ihania uutisia! Onnea onnea, roppakaupalla! Tammivauva <3

    Anu

    VastaaPoista
  15. Voi miten ihana uutinen! Onnellista elämää pienelle Salaisuudelle ja vanhemmille! <3 Toivottavasti loppuosa odotusajasta menisi oikein hyvin.

    VastaaPoista
  16. Onnea! Mitä ihania uutisia!!! <3 Pitää kertoa, että näin vähän uumoilinkin yhden fb-päivityksen perusteella. Olin siis lukevinani päivityksestä rivien välistä, että uutisia saattaisi olla tiedossa :) Onnellista loppuodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoihan siihen päivitykseen olla piilotettuna jotain. :) Kiitos Mari ja nähdään pian!

      Poista
  17. Voi miten ihania uutisia <3 Onnea hirmuisesti !

    VastaaPoista
  18. Onnea täältäkin<3

    VastaaPoista
  19. Hurjan paljon onnea ja antoisaa ja ihanaa odotusaikaa❤ T:Hanne & Juuso

    VastaaPoista
  20. Onnea teille kaikille..Uskon, että Valo suojelee nyt teitä..

    VastaaPoista
  21. Onneksiolkoon ja toivottavasti, kaikki menee sitten hyvin, kun H-Hetki koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin toivomme, mutta itsehän siihen ei voi oikeastaan juuri vaikuttaa, joten sillä mennään, mitä annetaan. :)

      Poista
  22. Lämpimät onnentoivotukset ja kiitos lämpimästä, elämänmakuisesta blogista!

    VastaaPoista
  23. Ihanaa! Sinä ansaitset tämän. Iloa ja onnea ja voimia!

    Tiina

    VastaaPoista

Lähetä kommentti