Äitiydestä

Juttelin meidän perheen esiteinin kanssa läheisyydestä ja kosketuksesta, niiden merkityksestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja suhteissa. Jouduin vuodattamaan muutaman kyyneleen kun esikoinen totesi, että hänen voimakkain muistonsa kosketukseen ja läheisyyteen liittyy siihen aamuun kun Valo kuoli, halaukseen, jonka hän minulta sai. Sain siinä lauseessa koko loppuelämän äitienpäivälahjat kerralla.

Äitiys kuuluu elämässä siihen kategoriaan, jota ei haluaisi möhliä. Kyseessä on maailman rakkaimman ihmisen elämä, hänen psyykensä, itsetuntonsa ja elämässä selviytymisensä perusta. Äitiys ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii läsnäoloa.

Eletty elämä tekee viisaammaksi ja virheistään oppii. En tiedä, onko elämässä vääriä ratkaisuja, sillä valintamme muovaavat meistä sen, keitä olemme. Kasvaakseen ihmisenä on kuitenkin osattava pysähtyä katsomaan tehtyjä valintoja ja arvioimaan, onko menossa siihen suuntaan, mihin haluaa, tekeekö arvojensa mukaisia valintoja.

Äitinäkin sitä tekisi varmasti erilaisia valintoja, jos saisi nykyisellä tietotaidolla palata takaisin alkuun. Molemmat lapseni ovat opettaneet minulle paljon ja aivan erilaisia asioita, ennen kaikkea itsestäni, omista rajoistani ja arvoistani. 

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka vaikeaksi koin esikoisen äitiyden kun perheeseen syntyi jatkuvaa apua ja hoivaa vaativa erityislapsi. Kaikki se rutiini, mikä oli esikoisen kanssa kuudessa vuodessa rakentunut, uhkasi murentua palasiksi. Se ei kestänyt vain lyhyttä vauva-aikaa, normalisoituen vauvan kasvaessa, vaan haasteellistui vuosi vuodelta.
Vahvan kiintymyssuhteen rakentaminen vaikeasti vammaiseen lapseen vaati aikaa ja panostusta. Hänen lääkitsemisensä, kuntoutuksensa ja avustamisensa veivät päivistä lähes kaikki tunnit. Ajasta esikoisen kanssa tuli luksusta. Jossain vaiheessa valittavana oli joko hetki omaa aikaa tai hetki aikaa esikoisen kanssa. Joskus väsymys oli niin totaalista, että todellista valinnanvaraa ei ollut. Lisäksi pohdin paljon, miten voin vahvistaa ja tukea esikoisen ja Valon suhdetta, joka sekin selkeästi vaati ohjaamista ikäeron ja Valon sokeuden sekä liikunta- ja puhevamman vuoksi.

Vuosien varrella sain kuulla arvosteluakin tavoistani olla äiti lapsilleni. Minusta on kuitenkin monesti tuntunut, että varsinkin jos kyseessä oleva ihminen ei ymmärrä toimintani perusteita tai hänellä ei ole omakohtaista kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta, voi arvostelut laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
En tiedä miksi äitiyttä arvostellaan niin herkästi. Varsinkin toisilla äideillä tuntuu olevan mielipide ja oikea toimintatapa sekä näkökulma kaikkiin äitiysasioihin. Ainoa tärkeä palaute tulee kuitenkin vuosien varrella omilta lapsilta.

Kommentit

  1. Olen luokanopettaja ja viiden lapsen äiti. En tunne sinua mutta pari asiaa haluan sanoa: kunnioitan ja arvostan sekä ihailen tapaasi sanoittaa elämäsi ihmisiä ja tapahtumia. Olet viisas nainen. Olet äärettömän hyvä äiti. Minulla on sinulta paljon oppimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ylistävistä sanoista! Itse koen olevani yhtä keskeneräinen kuin kaikki muutkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti