Asioita, jotka eivät ole minun käsissäni

Olen kuluttanut viikkoja jo jonkin aikaa sairaslomalla, enimmäkseen sohvalla maaten. On tullut katsottua dokumentteja, luettua kirjoja, parsittua sukkia ja vain tuijoteltua ikkunasta ulos musiikkia kuunnellen ja ajatuksiin vaipuen.
Toisin kuin Valon odotusaikana, en ole nyt ollut täysin vuodelevossa, ja se on ollut ihanaa. Olen sallinut itselleni pieniä siivoushommia, leipomista ja kokkaamista. Suurin osa on päässyt pakkaseen joulua odottamaan. Hormonit ja ikiaikainen perimä käskevät kuuraamaan pesää ja varaamaan ruokaa tulevan varalle. 

Mieli askartelee jo paljon tulevassa. Kyynärpään, polven tai kantapään yrittäessä kaivautua vatsanahkan alta, tulee konkreettiseksi se, että meille tosiaan on tulossa uusi perheenjäsen. Ja samalla se ajatus tuntuu ennenaikaiselta. "Katsotaan nyt, miten tämä menee", sanoo se puoli minusta, joka on joutunut todistamaan sitä, ettei elämä suju suunnitelmien tai toiveiden mukaan. Olen joutunut jättämään kuolleiden lasten omaisille tarkoitetut vertaistukipalstat kokonaan, koska en kykene enkä halua ottaa vastaan yhtään viestiä kohtu- tai kätkytkuolemasta, saati sitten kuolleiden vauvojen kuvia. Tiedän, ettei se asia ole minun käsissäni ja niin haluan sen jättääkin, en tarvitse jatkuvaa muistutusta.

Tottakai sitä miettii myös, millainen perheenjäsen meille saapuu. Skeptinen minä ei ole halunnut hankkia syöttötuolia tai leluja, koska "katsotaan nyt tarvitaanko niitä". Sitäpaitsi Valolta on jäänyt perintönä ihan kivoja hilavitkuttimia (paitsi kaikki monivammaisten lasten terapiaan soveltuva on lahjoitettu eteenpäin). Tiedän, ettei tämäkään asia ole minun käsissäni, eikä se oikeastaan tunnu olennaiseltakaan. 
Minulle tarjottiin alkuraskaudessa mahdollisuutta päästä lapsivesipunktioon ja sitä kautta oltaisiin tutkittu kaikki yleisimmät kehitysvammat ja poissuljettu myös Valon geenivirhe. Kieltäydyin, koska tiesin, ettei tieto suuntaan tai toiseen vaikuttaisi raskauteeni mitenkään. Siinä vaiheessa, kun mieheni sanoi olevansa yhtä mieltä kanssani, tiesin, että olen valinnut kumppanini oikein.
Haaveilen siitä, että vauva nauraa ja hymyilee, istuu, kääntyy kyljelleen, kierähtää vatsalleen ja siitä, ettei minun ei tarvitse olla huolissani mistään. Ja samalla kun haaveilen, mietin, että voihan se olla toisinkin.

Päälimmäisenä on kuitenkin toive siitä, että vauva pysyy mahassa vielä ainakin viisi viikkoa. Jouluvaloja kiinnitellessä tuntui hassulta ajatella, että vauva on varmaan täällä ennen kuin otan ne pois.
Viikkoja kuluttaessa, jokaisen päivän ollessa tietynlainen voitto, myös Valon syntymäpäivät lähestyvät. Olen miettinyt niitäkin paljon. Emme voi juhlia kuusivuotissyntymäpäiviä, koska Valo ei täytä kuutta vuotta. En myöskään halua ohittaa tuota päivää päivänä muiden joukossa. Se on erityinen ja tärkeä päivä. Ja ennemmin haluan muistella ja juhlistaa Valon elämää hänen syntymäpäivänään, kuin sinä päivänä jolloin hän kuoli. Sekään ei ole tavallinen päivä päivien jonossa, mutta ei mielestäni juhlinnankaan paikka. Voi, kunpa saisin pitää Valoa hetken sylissä. Silittää poskea ja haroa hiuksia sormillani.. Edes tuona yhtenä päivänä. Vaan en saa.

Onneksi on tuo pieni ihme, joka kertoo vatsassani mellastamalla, että kaikki on hyvin. Ja pyyhkii niin tehdessään kaikki elämän kysymysmerkit pois. Juuri nyt on hyvä, juuri näin on hyvä. Ja se riittää.


Kommentit

  1. Sinä olet viisas nainen!

    En sano "kyllä kaikki menee hyvin!" kun minäkin tiedän, ettei niin välttämättä käy. Toki on huomattavasti todennäköisempää, että kaikki menee hyvin, kuin että ei menisi. Toivon, että menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin toivon, ennen kaikkea lapsen kannalta. Että hänen ei ainakaan tarvitsisi kärsiä jokapäiväisistä kivuista ja kohtauksista.

      Poista
  2. Voi miten pakahduttava teksti. Täytyy sanoa, että piti tulla lukemaan uudestaan monta kertaa, kun silmät sumenivat kyynelistä enkä päässyt kirjoitusta loppuun asti. Yhtä aikaa sekä niin paljon onnea että kaipauksen haikeutta! Lepäile ja nauti odotuksen loppupäivistä, rauhasta ja anna aikaa itsellesi.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Onneksi raskaus on pitkä ja on aikaa käsitellä monia tunteita.

      Poista
  3. Hei! Onnea oikein paljon tulevasta vauvasta��

    Riitta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti