Vertaistuesta

Kriisityöntekijät sanoivat, että paras aika vertaistuelle on vasta myöhemmin. Liityin silti noin kuukausi Valon kuoleman jälkeen erääseen keskusteluryhmään, mutta tajusin pian, että ei ehkä olisi vielä pitänyt.

Toki moni miettii samanlaisia asioita kuin minä itsekin olen miettinyt. Silti se kuoleman määrä on jotenkin musertava. Ja tarinoiden. Valo oli vaikeasti sairas poika. Hänen kroppansa toimi kuukausi kuukaudelta huonommin ja hänellä oli kovia kipuja. Valon kuolema oli järjellä ymmärrettävä asia.
Mutta miten terveitä lapsia voi vain kuolla kesken päiväunien? Ja millainen määräkohtukuolemia ja kätkytkuolemia. Tuollaisella palstalla näkökulma vääristyy. Eikö yksikään lapsi muka selviä hengissä?! Samalla ymmärtää elämän arvon ja arvaamattomuuden. Jokaisen ihmisen jokainen hetki on arvokas.

Koen olevani jollain tapaa välitilassa. Monessa asiassa erityislasten vanhemmat ymmärtävät minua paremmin kuin lapsensa menettäneet. Ja joitain tunteita ei kukaan muu ymmärrä kuin lapsensa menettänyt. Ehkä parasta vertaistukea löytyisi muiden erityislapsen menettäneiden joukosta. Kun lapsi on kovin kipeä ja hänen taantumisensa ja kärsimyksensä näkee, niin lähtökohdat kuoleman käsittelemiseen ja kohtaamiseen ovat ihan erilaiset kuin jos lapsi kuolee yllättäen ja "epäreilusti". Sillä mitä kauemmaksi Valon kuolemasta kuljen, sitä armollisempana sen näen. Ikävän keskeltäkin. 

Kommentit

  1. Halaus! Lämmin ja luja sellainen.

    VastaaPoista
  2. Viisaita sanoja jälleen. Hienoa että jatkat kirjoittamista. Kiitos ja aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kommentti lämmitti kovin, olen nimittäin viime aikoina miettinyt, että saakohan kukaan näistä teksteistä mitään irti. Hyvä, että saa :)

      Aurinkoa ja lämpöä odotellessa... toivottavasti sen vuoro on pian ja kesä on pitkä. :)

      Poista
  3. Kyllä näistä saa paljon irti ja nostan sinulle hattuani, että ajattelet viisaasti ja "vahvalla sielulla". Se jos mikä kantaa sinua eteenpäin. Itse en heti tätä osannut kommentoida, vaikka luinkin, jäin miettimään tätä "välitilaa". Itsekin koen eläväni välitilassa, tosin täysin erilaisessa elämäntilanteessa kuin sinä, erilaisin vastoinkäymisin ja murhein. Mutta välitila on hyvä ilmaisu sille,e ttä on menossa vanhasta uuteen, tietämättä mihin kohtaan siellä uudessa asettuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitila tuntuu minusta oivalliselta määritelmältä sille, mitä tunnen. Jotenkin sitä on vähän hukassa, hakee olemisen ja elämisen muotoja tässä uudessa tilanteessa. Vähän kuin olisi muuttanut uuteen kotiin, ei ole niin pahakaan olla, mutta sitä katselee ympärilleen ja ei tunne vielähtee sitä kotoisaa oloa, joka kodissa pitäisi olla.

      Poista
  4. Hyvänen aika, näistä teksteistä todellakin saa paljon! Ilahdun aina suuresti, kun huomaan uuden kirjoituksen. Mutta kommentointi näissä asioissa on todella hankalaa, kun ei halua sanoa mitään hölmöä tai itsestäänselvyyttä. Ja sinun ajatukset on jo aika valmiita. Jos vaan siltä tuntuu niin jatka ihmeessä kirjoittamista, me kyllä luemme. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, mukava kuulla! Ehkä kyse on siitä, että tämä blogikin hakee muotoaan. Surutyöstä voi kirjoittaa, mutta pikkuhiljaa myös muustakin - vaan mistä. Valon vaiheet blogissa oli selvä rajaus, jonka sisällä kirjoitin, nyt mietin millaisten teemojen ympärille haluan tämän blogin rajata. Toisaalta voi olla, että ne löytyvät kirjoittamisen myötä luonnostaan.

      Poista
  5. Hei, olen vaikeasti vammaisen pienen pojan äiti. Olen lukenut kirjoituksiasi nyt parin vuoden ajan ja hiljaa myötäelänyt vaikken teitä tunnekaan. Valon kuolema kosketti meitäkin (miestäni ja minua), ja ehkä suurin syy on se, että pelkäämme saman tilanteen olevan edessämme jossain vaiheessa. Pojallamme on henkitorviavanne ja hänen infektionsa ovat vaikeahoitoisia, hengitystieinfektiot vaativat usein lisähappea sairaalassa. Välillä koen ettei hänen elämänsä hyviä hetkiä ole enää enemmän kuin huonoja, ja mielestäni se on jossain määrin elämisen tarkoitus. Meille on ehdotettu DNR-päätöksen tekemistä mutta vielä emme ole siihen kyenneet. Jaksaminen on välillä vaikeaa, varsinkin isompien sisarusten takia on kuitenkin yritettävä. Kaikkea hyvää elämääsi, terveisiä meiltä ja suuri kiitos blogeistasi. t. VV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Toivon perheellenne kaikkea hyvää, erityisesti pojallenne. Ei taida olla vanhemmalla pahempaa roolia kuin katsoa vierestä lapsensa kärsimystä. Se on kuluttava paikka. Minäkin usein mietin Valon pahaa oloa katsellessani, että se ei ole elämisen arvoista elämää. Ja siltikään en ikinä toivonut hänen kuolemaansa, kuinka olisin voinut...
      Tsemppiä arkeen!

      Poista
  6. Joka päivä käyn katsomassa, oletko taas kirjoittanut tänne. Olet viisas ihminen, jolta opin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin opin paljon kirjoittaessani ja prosessoidessani ajatuksiani. Tao te kingissä sanotaan, että viisas on se, joka tietää ettei tiedä ja mielestäni se on aika hyvä määritelmä. :)

      Poista

Lähetä kommentti