Hyväksymisestä

Sanotaan, että läheisen kuoleman jälkeen voi tuntea myös vihaa ja suuttumusta. Niitä en ole tuntenut, enkä oikeastaan usko, että tulen tuntemaankaan. Miten voisin olla vihainen Valolle siitä, ettei hän enää jaksanut? Tai elämälle? Olen vain niin onnellinen ja kiitollinen, että sain hänet viideksi vuodeksi osaksi elämääni. Olen ollut siitä kiitollinen Valon eläessä ja yhä kiitollisempi jokaisena päivänä. Haluan jatkaa elämääni Valon elämää kunnioittaen, muistaen sen, mitä hän elämällään opetti ja jakaen siitä myös muille.

Vaikka Valon kuolema oli yllätys, olin siihen jo monta vuotta ajatusten tasolla valmistautunut. Jopa siihen mahdollisuuteen, että löydän hänet kuolleena omasta sängystään. Silti uskoin aina, että Valo kuolisi jonkin vaikean infektion yhteydessä sairaalassa, niin, että siihen voisi valmistautua ja sanoa hyvästit. Kuolema omassa sängyssä oli armollinen ja kaunis vaihtoehto Valolle, vaikka aikaa hyvästeille ei ollutkaan.
Jaksan yhä uudelleen ihmetellä intuitiota ja sitä, että vaikka en hetkeäkään ajatellut Valon kuolevan, jokin minussa sai kuitenkin nostamaan hänet alkuyöstä useamman kerran syliini rauhoittumaan kun hän oli levoton. Siinä rinnallani hän rauhoittui. Nukuimme jopa vierekkäin, mitä emme olleet tehneet vuosiin. En osaa sanoa miksi tein sen, mutta olen kiitollinen tästä johdatuksesta ja siitä, että kuuntelin sitä. Sillä kun laskin Valon takaisin omaan sänkyynsä ja jatkoin uniani yksin, hän lähti pois.

Näin Valon kropan taantuvan ja hänen ongelmansa ja kipunsa, joten minun on jollain tavalla helppo hyväksyä kuolema. En olisi voinut vaatia enempää. Se olisi itsekästä. Valolla ei ollut edessä päin loistavaa tulevaisuutta, vain enemmän kipuja ja sairautta. Siitä syystä en voi olla hänelle tai kenellekään vihainen, että hänen aikansa tuli. 
Monta kertaa olenkin tuntenut, että olen nyt siinä tilanteessa, jonka niin monesti mielessäni kuvittelin, jota pelkäsin ja josta mietin, miltä se mahtaa tuntua. Ei tätä tuskaa ja ikävää tietenkään voinut kuvitella, ei siihen voinut varautua. Valo kuitenkin opetti minulle myös, että kaikista tilanteista selviää, huonon jakson jälkeen tulee hyvä, päivässä on aina jokin hetki, josssa voi tuntea kaiken kivunkin keskellä olonsa hyväksi. Jos Valo pystyi siihen, pystyn minäkin. 

Kommentit

  1. Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi. Esikoisesi varmasti auttaa pysymään arjessa kiinni surun keskellä. Päivä kerrallaan, tulevaa ei kannata liikaa miettiä. Olet varmasti näin ajatellutkin vaikeina hetkinä. Älä vaadi itseltäsi liikoja, olet kokenut suuren menetyksen, jonka jälkeen jaloilleen pääseminen ottaa aikansa. Olet nuori ja vahva nainen, elämällä on varmasti sinulle vielä paljon ihania asioita annettavana!!
    T. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Päivä kerrallaan menen eteenpäin. Mihinkäs tässä olisi kiire, valmiissa maailmassa. Niin sen on Valon kanssa oppinutkin. Ei elämää voi suunnitella, se otetaan vastaan, mitä tulee.

      Poista
  2. Todella hieno teksti ja hyvää pohdintaa. Olet uskomattoman vahva nainen ja upea äiti. Paljon jaksamista ja tsemppiä tuleviin aikoihin, iso halaus! - Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Teksti kuvaa sitä, missä tällä hetkellä seison. Hyväksyn asian, vaikka suren.

      Poista
  3. Voi kuinka hienosti ajattelet ja kirjoitat. Olet upeasti käsitellyt asiaa ja sisäistänyt sitä. Suru ja ikävä ja itku ja kaipaus, ne on tunteita jotka kertovat rakkaudesta ja kuuluvat nyt vahvasti aikaan. Elämä vie eteenpäin, kunhan jaksat ja annat sille luvan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhein vaihtoehto olisi jäädä kiinni Valon kuolemaan eikä päästää siitä irti. Valon elämässä on niin paljon kauniita asioita, että sieltä voi ottaa oppia ja ammentaa tulevaan.

      Poista
    2. Juuri niin! Valon elämällä oli niin iso tarkoitus, että se olisi sääli jos sinä sen kätkisit sydämeesi ja surisit puhki. Varmasti kiität vielä Valoa monesti ja monessa asiassa missä voit hänen opeistaa ammentaa ja antaa. Irti päästäminen on minusta myös rakkautta, tapahtumalle ja kohtaloille emme voi mitään, ne elävät oman kaarensa mukaisesti. Irti päästäminen on varmasti se avain eteinpäin menolle, antaa ikäänkuin luvan hänelle mennä ja päästää menemään "sinne jonnekkin".

      Poista
    3. Olen työstänytkin paljon ajatusta irti päästämisestä ja siitä, ettei irti päästäminen tee minusta huonoa äitiä, vähennä rakkauttani tai himmennä Valon muistoa ja arvoa.

      Poista
    4. Ei todellakaan tee, päinvastoin <3

      Poista
  4. Valo oli viisas pieni poika ❤ Ja Valolla viisas äiti �� ~Memmuli~

    VastaaPoista
  5. Pakahduttavan hieno kirjoitus, taas kerran. Kuten sanoit, päivä kerrallaan, niin se elämä kannattaa ottaa. Se on hyvä asenne aina, turha suunnitella tai murehtia tulevia. Aina se ei ole helppoa, mutta siihen itsekin yritän pyrkiä. Havaita päivän hetkissä se pienikin ilo ja hyvät asiat.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos johonkin, niin juuri tuohon asenteeseen elämä Valon kanssa opetti. Yrityksen ja erehdyksenkin kautta toisinaan, mutta samaan suuntaan aina.

      Poista
  6. Olen meinannut tätä useammminkin kommentoida, mutta olet kyllä sydämeltäsi viisas ja kaunis ihminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti