Hengissä ollaan

Hengissä ollaan, tekstiä ei ole vain irronnut. Tammikuu on minulle sitä vaikeampi, mitä vanhemmaksi tulen. Juhlakauden loppuessa huomaa kaamosajan ottaneen veronsa. Aikaisin laskeutuva pimeys ja harmaat päivät vaativat osansa. Ulkoilu tekee hyvää, mutta varsinkin pureva pakkastuuli on inhokkini numero yksi, joka karkottaa sisätiloihin nopeasti ja tehokkaasti.  Onneksi ollaan kokoajan lähempänä murrosta kohti valoisampia päiviä ja aurinko, silloin kun se suvaitsee näyttäytyä, tuo lupauksen vihreästä, lämmöstä ja siitä, ettei ulos lähtiessä tarvitse vetää koko vaatekaapillista niskaansa.

Kuvatulkkaus: Kolmonen lumituiskussa, taustalla lumikinksia ja lumisia puita, etualalla kolmonen

Vuodenvaihde vaikuttaa myös psyykeen ja Valo pyörii mielessä niin monista eri kulmista. Kun joulukuun seitsemäntenä on ohitettu Valon syntymäpäivä, tiedän, että pian on edessä päivä, jolloin elämäni jakautui kahtia ja alkoi uudestaan, kuolinpäivä. Kauniiden yhteisten muistojen sekaan alkaa sekoittua ajatuksia kuolinyön tapahtumista. Psyyke nostaa pintaan niin vaikeita tunteita, ettei niitä oikein aina osaa edes nimetä ja ne tekisi mieli työntää syvälle takaisin. Silti tiedän, että niitä on hyvä tuntea ja tarkastella, että ne menevät kyllä ohi, eivätkä voi vahingoittaa vaikka ne uskaltaakin tuntea.

Kuvatulkkaus: Kirjaston lastensastolla, etualalla kasa isoja kirjaston pehmoeläimiä ja taustalla kolmonen istuu penkillä pöydän ääressä palapeliä tehden

Ja kuitenkin ennen kuolinpäivää tulee ilon, onnen ja uuden alun päivä, Valon nimipäivä eli kolmosen syntymäpäivä. Suruun, haikeuteen ja vaikeisiin ajatuksiin sekoittuu iloa ja jännitystä. Synttärijuhlien suunnittelua (olemme valinneet jo kaupasta ilmapalloja kolmosen kanssa :D) ja sen puhtaan ilon seuraamista, mitä kaksivuotissyntymäpäivien lähestyminen voi pienessä ihmisessä nostaa pintaan.

Tällaisten ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden välimaastossa minä seikkailen, enkä saa aikaiseksi kirjoittaa mitään järkevää. Eikä aina tarvitsekaan.