Puolitoista vuotta

Kuvatulkkaus: Kolmonen ulkoilee t-paidassa, shortseissa ja aurinkolaseissa työntäen taaperokärryä, joka on lastattu mm. nukella ja pallolla

Kolmoselle tuli elokuun alussa täyteen yksi ja puoli touhun täyteistä vuotta. Kesä tuntui hujahtavan ohi hurjaa vauhtia ja kolmonen vaikuttaa kasvaneen pituutta samanlaista vauhtia.

Vauvamaisuus on katoamassa ja pikkupoika astumassa tilalle. Kolmonen osaa sanoja kaikilla kolmella kotikielellä, hyppii tasajaloin korokkeilta, kiipeää rappuset salamavauhtia ja on alkanut osallistumaan muiden lasten leikkeihin. Hän jaksaa kuunnella lyhyitä juonellisia satukirjoja. Piirtäminen, maalaus ja muut kädentaidot ovat hänelle mieleen, mikä tuntuu ihan kummalliselta, sillä esikoinen tai Valo eivät koskaan niistä välittäneet.

Kuvatulkkaus: Kolmonen sisällä, kyykyssä, sivuttain kameraan, potkuauton edessä, kädessään avaimet. 

Innokkaimmin kolmonen osallistuu kotitöihin ja niissä sekä meidän muissa yhteisissä tekemisissä ovat hänen leikkiensä juuretkin. Esimerkiksi meidän dvd-soittimemme on kirjaston lainausautomaatin ja kaupan itsepalvelukassan yhdistelmä, jonka edessä kolmosen lelut ja kirjat käyvät piippaamassa. Auto-, kokkaus- ja hoivaleikit ovat mieluisia.

Kuvatulkkaus: Kolmonen uimarannalla lapion ja ämpärin kera, kuvattu ylhäältä päin

Kolmonen on epäsovinnaisen äänekäs, vauhdikas, omapäinen ja suuresti tunteva. Uhmakohtaukset maahanheittäytymisineen ovat tulleet tutuiksi. Tavarat lentelevät kun asiat eivät suju hänen suunnitelmiensa mukaan. Miehen mukaan "He has hot temper because his mom eats too much chili." 😄
Aina kotona hoitovapaalla oleminen ei suinkaan ole herkkua, mutta tarpeeksi usein ja enimmäkseen se on kuitenkin ihanaa.



Kommentit

Lähetä kommentti