Yhdeksäs kuukausi

Yhdeksän kuukautta tuntuu jo aika isolta luvulta.  Kolmonen on ollut täällä meidän rakastettavana yhtä pitkään kuin hän oli vatsassakin. Vauvavuosi lähestyy loppuaan, mutta mielestäni nyt ollaan vasta pääsemässä käsiksi parhaaseen aikaan; alkaa olla yhdessä tekemisen ja ihmettelemisen vuoro. 

Kuvatulkkaus: Kolmonen kurottaa kohti kameraa, kuvassa  näkyy toinen silmä ja kulmakarva sekä korvan nipukka, loput kasvoista peittää kolmosen kurottava käsi

Kolmosen kehitys on selkeästi painottunut vauhdikkaan motorisen vaiheen jälkeen kohti kielellistä. Hän on ruvennut juttelemaan tavuilla ja osoittelemaan asioita kirjoista sekä ympäriltään. Esimerkiksi potalla ollessaan kolmonen osoittaa usein ensin pyykkikoria ja sen jälkeen pesukoneen luukkua ja toteaa "täätää". Olemme monet kerrat täyttäneet yhdessä pesukonetta, joten juttu referoi epäilemättä siihen. Ymmärrettyjen sanojen ja lauseiden varasto alkaa olla jo laaja ja kolmonen on myös osoittaa ymmärryksensä yhä selkeämmin. Kun aamulla kerron, että puuro on valmista, hän ottaa sormestani kiinni ja töpsöttelee keittiöön mikron luo. Kolmonen myös selkeästi ymmärtää kaikkia kotona puhuttuja kieliä, mikä tuntuu hassulta, vaikka onkin ihan luonnollista. Jännittävää kuulla, millä kielellä ensimmäinen sana aikanaan lausutaan.

Kuvatulkkaus: Kolmonen seisoo sivuttain kameraan, ottaen toisella kädellä tukea taaperokärrystään ja pidellen toisella lelua

Vaikka viime talvena sain jonkin verran rasistista huutelua kolmosen kanssa liikkuessani, olen ilokseni pannut mekille, että suurin osa ihmisistä antaa positiivista palautetta. "Niin söpö vauva!" "Ihanat silmät!" "Miten voi olla noin isot silmät!" "So cute baby!" En muista, että esikoinen tai Valo olisivat vetäneet yhtä lailla huomiota osakseen. Nyt tuntuu, että joku pysähtyy juttelemaan valehtelematta lähes joka kerta kun menemme ulos. Mies on kertonut, että sama jatkuu jos hän on kahdestaan kolmosen kanssa ulkona. Vitsailemme, että tulisivatpahan vain katsomaan tätä söpöä vauvaa... Aikamoista tempperamenttia nimittäin löytyy. ;) No, söpö hän on, en kiellä.
Toki törppöjäkin löytyy, mutta tyypillisesti se on aika harmitonta ja lähinnä osoittaa lausujaltaan huonoja älynlahjoja. Kerran kaupassa eräs leidi suureen ääneen ihmetteli, että oppiikohan tuo lapsi koskaan puhumaan suomea. Uimahallissa käydessämme vanhempi rouva kysyi ihan tosissaan mistä maasta kolmonen on kotoisin. Eikä meinannut millään ymmärtää, kun kerroin, että hän on syntynyt helmikuussa ihan täällä Helsingissä, Kätilöopistolla. Tietenkin idiootteja, joiden täytyy ohi mennessään suureen ääneen ihmetellä: "Miks siis KAIKKI nää nykyajan naiset ottaa neekerin mieheksi", löytyy, mutta kestän kyllä itseeni osuvan idiotismin, eikä se edes hetkauta. Pääasia, että se ei kohdistu kolmoseen.

Syksy on kaiken kaikkiaan kulunut aika nopeasti. Kolmonen on edelleen varsinainen sylikissa, enkä saisi paljoakaan tehtyä ilman kantoliinaa. Pikkuhiljaa olen myös antanut hänen osallistumaan kotitöihin, mutta aikamoista säheltämistähän se vielä on. Arjessa on sopivassa suhteessa rutiineja, ystäviä, menoja ja kotoilua. Mieli alkaa pikkuhiljaa laskeutua jo jouluun (eikä vähiten siksi, että joka kerta kauppaan mennessä se suorastaan tyrkätään eteen...) ja olemme ripustaneet ensimmäisiä tunnelmavaloja. Olen muistellut viime vuotta ja sitä, kuinka jännitimme syntyykö kolmonen joulun keskelle. Se huoli oli harvinaisen turha, mutta tänä vuonna kolmonen pääsee ihmettelemään jouluvaloja koko rahan edestä.