Ravistelun tarve

Nyt, kun kolmonen menee nukkumaan hieman aikaisemmin ja iltaan jää aikaa itselle, olen antanut itselleni luvan lösähtää toisinaan tv:n ääreen elokuvan tai dokkarin pariin. Tänään katsoin dokumentin, jossa pohdittiin hyttysten levittämiä sairauksia. Haastateltavana oli muunmuassa yhdysvaltalainen pariskunta, joka odotti toista lastaan. He olivat zikaviruksen ja sen aiheuttaman mikrokefalian pelossa linnoittautuneet kotiinsa ja itku kurkussa kertoivat miettineensä vaihtoehtoja mahdollisen sikiön zikatartunnan varalle. 

En voinut olla kokematta pientä närkästymistä asenteen tiimoilta ja huomaan kokevani sitä usein kun eteeni tulee ihmisiä, joilla ei ole mitään kosketuspintaa erityislapsen kanssa elämiseen ja elämän arvaamattomuuteen. Johtuuko tämä katkeroitumisesta vai pelkästä eletyn elämän silmille roiskimasta realismista, en tiedä.
Eräässä somekeskustelussa karvani nostatti äiti, joka retosteli sillä, että hänen lapsensa erinomainen terveys johtuu loistavista terveyskasvatusmetodeista. Oli pakko argumentoida vähän, mutta aika kuuroille korvillehan se usein menee. Syöpäkin kuulemma saataisiin tarpeen tullen laittomasti tuodulla öljyllä lapselta kotikonstein hoidettua, tsadam! 

En toivo kenellekään vaikeasti sairasta lasta. On oikeastaan ihana onni, että on ihmisiä, jotka voivat ja saavat elää kuplassaan. Silti tunnen välillä vastustamatonta halua ravistella vähän, jakaa pari sanaa elämän arvaamattomuudesta. Koska elämä on monella tapaa kaoottista ja arvaamatonta, on luonnollista, että psyyke pyrkii luomaan siihen sääännönmukaisuutta ja järkeä huijaamalla, että oma tai läheisten elämä olisi yksinkertaisin keinoin kontrolloitavissa.

Zikavirus ja mikrokefalian uhka toivat kenties ihmisten mieliin ja tietoisuuteen aiempaa konkreettisemmin sen, että lapsi ei välttämättä aina synny terveenä. Se on tottakai todella ahdistava ajatus. Me kaikki erityislasten vanhemmat kuitenkin tiedämme, että moni asia voi mennä pieleen, vaikka kaiken tekisikin oppikirjojen mukaan. Tarvitaan vain mutaatio (jollaisia meillä kaikilla on) erityisen haavoittuvaiseen kohtaan ihmisen perimässä ja korttitalo alkaa luhistua. Minut se on tehnyt nöyrän kiitolliseksi omani ja läheisteni terveyden edessä.

Kommentit

Lähetä kommentti