Kunhan se on terve

Minulle tarjottiin raskausaikana Valon geenivirheen vuoksi mahdollisuutta lapsivesipunktioon, jossa olisi poissuljettu sekä tuo kyseinen geenivirhe, että yleisimmät kehitysvammaisuutta aiheuttavat geenivirheet. Päätimme miehen kanssa, että jollei ensimmäisessä kaikille tarjottavassa seulontaultraäänessä havaita mitään hälyttävää, emme käytä mahdollisuutta punktioon. Loppujen lopuksi mikään ultraäänitutkimus tai edes sikiön geenien tutkiminen eivät takaa tervettä lasta (asia, mikä minun mielestäni olisi kaikkien lasta harkitsevien hyvä prosessoida ja sisäistää). Toisaalta tiesimme miehen kanssa senkin, että abortti ei olisi meille vaihtoehto siinäkään tapauksessa, että jotain ilmenisi. Tottakai silti toivoin tervettä lasta, ennen kaikkea lapsen itsensä vuoksi, mutta vähän myös siksi, että saan itse kokea terveen lapsen kehityksen ja elämänvaiheet.

Tietyllä tapaa terveen lapsen toivominen tuntui samalla vähän luvattomalta. Kaikilla meillä on täällä yhtäläinen oikeus elää ja kokea, olla rakastettuja, olimme sitten syntymässä varustettu miten vain. En halua arvottaa elämää.
Minulla on kokemus molemmista, sekä terveen että vaikeasti vammaisen vanhemmuudesta. Tiedän, että ensimmäinen sisältää paljon enemmän iloja ja on mutkattomampaa. Jälkimmäinen sisältää äitiyden lisäksi paljon muitakin rooleja. Ehkä on ihmisluonnolle tyypillistä toivoa helpompaa polkua kohdalleen. Ei ole yhtään itsestään selvää, että lapsi on terve. Eikä voi kerta kaikkiaan olla väärin toivoa lapselleen terveyttä.

Kolmosen synnyttyä olen huomannut, että kiinnitän paljon huomiota asioihin, joita Valon kanssa opin tarkkailemaan. Ovatko kädet nyrkissä vai auki, tulevatko kädet keskilinjaan, potkivatko jalat vuoro- vai tasatahtiin. Pitäisi ehkä opetella olemaan kiinnittämättä? Toisaalta kehityksen tarkastelu tuo tällä kertaa paljon iloa, koska se tapahtuu vaivattomasti ja ajallaan. Ainakin kolmonen saa kokea jokaisen taitonsa olevan aplodien ja bravo-huutojen arvoinen ihme. :)

Kommentit

  1. Tiedän perheitä, joilla on monta erityislasta, Ja kyllä se sanattomaksi vetää. :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin - ja kuitenkin lapsi on AINA myös ilon ja onnen aihe. Myös erityislapsi. Itse tiedän myös sen, kuinka ihanalta tuntui kun joku ihaili ja kehui Valoa. Pienillä sanoilla voi saada aikaan paljon hyvää.

      Poista
  2. Niin tuttuja fiiliksiä ja ajatuksia. Terkkuja vauvakuplaan, nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä pakosti miettii ja peilaa asioita kun on elämää takana sairaan / vammaisen lapsen kanssa.
      Kiitos terkuista! Elämme hetkessä. 😊

      Poista
  3. Ihanaa kevättä teille <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti