Seitsemän kuukautta

Kesälomasta on ehtinyt jo vierähtää vaikka kuinka pitkään. Viikot ovat vilistäneet ohi hurjaa vauhtia, pitkiä työpäiviä tehdessä. Eipä juuri tarvitse miettiä, miten iltansa kuluttaa. Osittain ilta-aikaa on syönyt sekin, että olen aloittanut (en omasta tahdostani) työpäivät myöhemmin kuin aiemmin. Olen edelleen sitä mieltä, että Sipilän ja kumppaneiden kannattaisi harkita kuusituntista työpäivää työnteon tehostamisena sen sijaan, että proletariaatista puristetaan irti viimeisetkin mehut. Onneksi omat työtehtäväni ovat mieluisia ja itse työnteko kovin antoisaa. 

Sain tässä taannoin itseni kiinni bussissa ajattelemasta sitä, että olipa hyvä sattuma, että pomo halusi minun aloittavan työpäivät myöhemmin. Vuoden vaihteessat pyörittelin kovasti mielessäni Valon koulun aloituksen aiheuttamaa aikapulaa meidän aamuihin, sillä aamupalat olisi täytynyt syöttää kotona. Kunnes tajusin, että koko työaikojen pidennys ja muutos johtui Valon kuolemasta. Jos Valon tulo käänsi elämän päälaelleen, niin kyllä hänen lähtönsäkin on aiheuttanut aikamoista myllerrystä, ihan joka osaseen elämässä.

Tänään kuolemasta on tasan seitsemän kuukautta. Olen karaissut itseäni valitsemalla töistä kotiinpaluun toisinaan niin, että ajan bussilla hautuumaan ohi. Valon ohi, niin kuin ajattelen. Joka kerta muistuu mieleen se kylmää vihmonut päivä kun tuhkat laskettiin. En käy haudalla kovinkaan usein, koska se tuo paikkana mieleen vain Valon kuolleen, tuhkatun ruumiin. Valo elää ajatuksissa ja muistoissa, eikä niitä varten tarvitse lähteä mihinkään. 

Töissä on ollut syksyn tullen paljon uusia asiakkaita. Olen joutunut tasaisin väliajoin vastaamaan kysymykseen, onko minulla lapsia, montako ja minkä ikäisiä. Kysyjät eivät tietenkään ymmärrä, kuinka vaikeaan paikkaan minut laittavat. Vastaan aina, että minulla on kaksi poikaa, viisi ja kaksitoistavuotiaat. Mitäköhän minun pitää vastata Valon syntymäpäivän jälkeen? En oikeastaan voi sanoa, että minulla on kuusivuotias, koska ei minulla ole. Erityisen vaikeaksi menee siinä vaiheessa, kun kysyjä utelee, onko nuorempi päiväkodissa... Yleensä yritän katkaista keskustelun aika nopeasti. En tiedä, tuleeko myöhemmin helpommaksi kertoa, että yksi lapsistani on kuollut. Vielä en jaksa käydä asiaa uudestaan ja uudestaan läpi. Kuolema tulee niin lähelle ihoa, se on arka aihe.

Onneksi viikonloput  katkaisevat arjen. Aloitamme yleensä jo perjantaina esikoisen kanssa leffaillalla, joskin eilen kävimme Korkeasaaren Kissojen yössä. Kivaa oli. Lauantait on pyhitetty parisuhteelle, löhötään pitkään sängyssä, kuunnellaan musiikkia, käydään ehkä kävelyllä, kirpputoreilla, hakemassa kaupasta seuraavan viikon ruokia... Niin tavallista ja kuitenkin niin ihanaa. Tavallisessakin on paljon taikaa, kun sen jakaa oikeiden henkilöiden kanssa.

Kommentit

  1. Tulin kurkistamaan kuulumisia. Olette olleet ja olette Valon kanssa paljon mielessäni. Kaikkea hyvää Sinulle ja onnittelut etukäteen syksyn tulevasta syntymäpäivästäsi! t. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Itse asiassa synttärit olivat ja menivät jo - juhlistin niitä tekemällä pitkän työpäivän ja käymällä hammaslääkärissä. :) Tällä viikolla päästään jo juhlimaan esikoista (12!!) ja pirskeetkin on tiedossa.

      Sinäkin olet ollut minun mielessäni. Miten kummaa on, että ei nähdä enää... Olen vakaissa aikeissa hakea yliopistoon keväällä. Saa nähdä, pääsenkö sisään.

      Aurinkoista syksyä!

      Poista
  2. Lämmintä syyssäätä sinulle<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti