Mihin sinä uskot?

Otsikon mukainen kysymys esitettiin minulle joitakin viikkoja sitten, alla niitä ajatuskulkuja, joita se minussa kirvoitti.

Minä uskon hyvyyteen. Se on naiivia, tiedän. Uskon kaikista ihmisistä ensin ja ensisijaisesti, että he ovat hyviä. Tietynlaiset ihmiset käyttävät sitä mieluusti hyväkseen, luullen, etten huomaa. Mutta en ole tyhmä. Oma tavoitteeni on olla elämässä joka päivä parempi ihminen. Siis hyvempi, jos sellainen sana olisi.
Minun uskoni hyvyyteen on minun pelastusköyteni. Koska uskon hyvyyteen, minun ei tarvitse vaipua epätoivoon synkkyyden edessä. Maailman tila -raportteja lukiessa ja politiikkaa (sekä globaalia että kotoista) seuratessa usko välillä horjuu. Mutta uskon menettäminen on vähän kuin hanskojen heittäminen tiskiin. Jokainen voi aina tehdä jotain tehdäkseen maailmasta paremman paikan.

Uskoni hyvyyteen sai minut tekemään sen, mitä tein Valon kanssa. Vaadin itseltäni todella korkeaa moraalia. En aina onnistu siinä, mutta vaadin sitä. Uskoni saa minut tekemään työni niin kuin teen sen, toimimaan parisuhteessani niin kuin toimin ja olemaan sellainen äiti kuin olen. Se lävistää koko elämäni ja vaikuttaa kaikkeen.

Uskoni ei tarkoita, että arvostelisin tai arvottaisin toisia sen mukaan, kuinka hyvinä heitä pidän. Se ainoastaan määrittää, miten minun tulisi kohdella muita.

Sana usko jo itsessään kertoo, että kyse on jostain muusta kuin tieteellisesti tai pätevästi todistettavasta ilmiöstä. Uskon ei tarvitse siis välttämättä olla rationaalista, vaikka se onkin tärkeässä roolissa ihmisen elämänkatsomuksen pohjana.

Usko on aivan eri asia kuin uskonto. Minua ihmisten tavat uskoa sekä erilaiset uskonnot ovat aina kiehtoneet. Kun muut alkoivat yläasteelle siirtyessä ryypämään, minä rupesin lukemaan veda-kirjoituksia. Koin ensimmäistä kertaa elämässäni, että on olemassa muutakin kuin materialistinen todellisuus. Ajatus sielunvaelluksesta kiehtoi minua, samaten käsitys siitä, että kaikki elämä on pyhää. Ajauduin Krishna-liikkeen pariin. Joka sunnuntai kävin temppelillä tanssimassa ja kuuntelemassa luentoja sekä syömässä intialaista ruokaa  (myös rakkauteni riisiruokiin syttyi kai tuolloin). Lopulta kyllästyin siihen, ettei gurujen oppeja saanut juuri kyseenalaistaa.

Rupesin lukemaan eri uskontojen pyhiä kirjoja. Kahlasin läpi Koraanin ja Raamatun, Tripitakan ja Tao Te Kingin. Taisi siinä sivussa kulua aika paljon new age -materiaaliakin. Huomasin, että kaikissa uskonnoissa on aika paljon samaa, samoja oppeja ja ajatuksia eri asuihin puettuna. Ajattelin, että noissa yhteneväisyyksissä piilee niin sanotusti todellisen totuuden siemen.

Uskonnot itsessään eivät merkkaa minulle kovinkaan paljon. En erityisemmin pidä instituutioista, koska ne korruptoituvat vallantavoittelun seurauksena niin helposti. Arvostan kristillistä perintöäni, samaten suomalaisten pakanauskontojen luonnonläheisyyttä. Minulle nuo uskonnot merkkaavat juuriani ja niitä kulttuurisiakin raameja, joissa seison nyt. En kuitenkaan kuulu mihinkään uskontoon.

Hyvyyteen kiteytyy paljon. Uskoni kertoo, miten näen kanssaeläjäni ja oman tehtäväni maailmassa ja se konkretisoituu siihen, miten elän.
Yleisesti ajattelen, että arvo- ja uskokeskustelua pitäisi käydä paljon enemmän. Kun ymmärtää, mihin itse uskoo, saa raamit omalle elämälleen.

Kommentit

  1. Minä taas en usko kaikkien ihmisten olevan lähtökohtaisesti hyviä, sen verran rankkoja kokemuksia minulla on mm lapsena koetun seksuaalisen ahdistelun ja lukuisten pahoinpitelyjen takia.
    Vaikka tiedän,(en vain usko) että keskuudessamme elää hirviöitä jotka voivat tehdä pahaa jopa omille lapsilleen, rakastan silti elämää.
    Myöskään kaikkea kokemaansa pahuutta ei tarvitse anta anteeksi. Mutta omaa elämäänsä voi yrittää tehdä paremmaksi, ja apua täytyy hakea, ettei siirtäisi omia traumojaan lapsiinsa.T: Selja, erityislapsen äiti ja monivuotinen lukijasi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Selja kommentistasi. Lähtökohtaisuudella tarkoitin kirjoittaessani sitä, että kun tapaan ihmisen, ajattelen hänen olevan hyvä ihminen. Hän saattaa teoillaan todistaa jotain muuta, jolloin kuvani hänestä tietysti muokkautuu. Tällainen lähestymistapa on minulle tietoinen valinta, vaikka tiedänkin, että maailmassa on ihmisiä, jotka tekevät pahaa isolla P:llä.
    Varmasti kokemuksesi ovat jättäneet sinuun syvän jäljen. Hienoa, että olet pystynyt jatkamaan eteenpäin ja saanut apua asioiden käsittelyyn. Itse ajattelen niin, että katkeroituminen on vähän kuin antaisi pahan voittaa. Elämässä eteenpäin ponnistaminen taas on kuin keskisormen näyttö niille, jotka "ovat meitä vastaan rikkoneet".

    VastaaPoista
  3. Se, etten ole kokemuksistani katkeroitunut johtuu ehkäpä siitä, että mielestäni ihminen ei voi ajatella, että onni olisi riippuvainen toisista ihmisistä. Ajattelen niin, että valoa pitää kantaa itsessään, silloin jaksaa auttaa itseään ja muita.

    Vaikka elämä onkin ajoittain vieläkin todella rankkaa, ne hyvät hetket tekevät siitä elämisen arvoista. Ehkä aikaisemmat kokemukseni ovat opettaneet minua tarttumaan juuri näihin pieniin onnen sirpaleisiin.
    Osasit muuten valita ainutlaatuiselle pojallesi hienon nimen, Valo. Hyvää syksyä sinulle, Valon äiti.t.Selja

    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lämpöä syksyyn myös sinulle!

      Poista
  4. Vasta aikuisena rupesin itse kyseenalaistamaan uskontoasioita. Lapsena otti vastaan mukisematta kaiken, mitä esim. koulussa puhuttiin uskosta. Opiskelijaikäisenä aloin miettiä uskontojen järjettömyyttä: kuka sen määrittelee, miksi joku uskonto on parempi kuin toinen? Miksi luonnonkansojen uskonnot ja jumalat ovat automaattisesti pakanuutta? (Tänä päivänä mietin vielä sitäkin, miten luonnon jumaliin uskovat osaavat varmasti kunnioittaa luontoa ja ympäristöä - luonnonsuojelullinen näkökulma.) Lisäksi alkoi ärsyttää sellainen uskontoon liittyvä ulkokultaisuus, teennäinen hyvyys, joka lähtee jostain muusta kuin ihmisen sisimmästä ja pyrkimyksestä hyvyyteen. Siis että jollain, vaikkapa viikottaisella jumalanpalvelukseen osallistumisella, saadaan ansaittua hyvyyden leima, viis siitä, millaisia tekoja ihminen tekee yleisesti elämässään.

    Minäkään en voi sanoa uskovani mihinkään. Pyrin olemaan mahdollisimman hyvä ihminen, niin itselleni kuin muille, ja koen että se riittää. En halua, että jostain ulkopuoleleta määriteltäisiin säännöt ja ohjeet, joiden mukaan pitäisi elää.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko vastata...

      Tämän tekstin perusteella sanoisin, ettet koskaan ole ymmärtänyt mistä uskossa on kyse. Ja siksi haluan kertoa sinulle mitä on aito kristityn usko.

      Aito omalla sydämellä tunnettu kristityn usko ei ole sääntöjä, rituaaleja, valtarakenteita tai ulkokultaisuutta.

      Sydämestään kristityn ihmisen elämä on elämän mittainen vaellus armon varassa, Jumalan avulla kohti Taivasta.
      Usko on sitä, että itse syntisenä ihmisenä saa uskoa kaiken anteeksi, ei omasta ansiosta vaan Jeesuksen sovitustyön vuoksi.
      Usko ei ole tekoja, eikä ihminen voi itse auttaa itseään uskossa eteenpäin. Jumalan avulla uskova tahtoo elää uskoaan todeksi ja osoittaa elämällään sitä mikä on Jumalan tahto. Joka ikinen päivä tulee epäonnistumisia, mutta samoin jokaisena päivänä Kristuksen voitto on myös minun voittoni ja saan Hänen kauttaan olla Jumalan oma.
      Usko aiheuttaa ihmisessä tahdon elää niinkuin Jumalan Sana opettaa, olemaan ystävällinen muille ihmisille, välttämään niitä asioita joita kymmenen käskyä osoittaa synniksi, kunniottamaan Jumalaa jne... Aina tuo tahto ei toteudu ja ihminen tekee pahaa, vaikka ei pohjimmiltaan haluaisi... Uskova kristitty ei siis ole synnitön ja pyhä, paitsi Jumalan silmissä, koska Jumala ei näe syntejä Jeesuksen sovitustyön vuoksi. Uskova kristitty on syntinen, mutta armahdettu syntinen.

      Se joka alunperin esitti uskoa koskevan kysymyksen...

      Poista
    2. edellinen oli vastaus Anun kommenttiin... ettei jää väärinkäsitystä

      Poista
    3. Näin ajattelinkin ja jätin siksi kommentoimatta sen tarkemmin. Oma vastaukseni Anulle löytyy näiden kommenttien alta.

      Saan kyllä kiinni siitäkin, mitä Anu tarkoitti (tai luulen saavani). On olemassa uskotokuntiin kuuluvia ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa moraalisesti muiden yläpuolella vain koska kuuluvat tiettyyn uskontoon tai osallistuvat sen toimintaan. Myös kristityissä. He ovatkin kenties unohtaneet kuinka Jeesus seurusteli huorien, spitaalisten ja rikollisten kanssa nähden heidät yhtä arvokkaina ja oikeutettuina Jumalan armoon kuin oppineet ja vanhurskaatkin. Jeesus nimenomaan puhui paljon tekopyhyyttä vastaan.

      Poista
    4. Tiedän että kuvaamasi kaltaisia ihmisiä on olemassa, mutta epäilen sitä onko heillä aito elävä usko Kristukseen.

      Kun ihminen tuntee omat syntinsä, ja elää ainoastaan Jumalan armosta, niin ei ole vara katsoa muita yhtään alaspäin.

      Toisaalta, se että sanoo olevansa Jumalan lapsi, voidaan ymmärtää väärin. Kyse ei välttämättä ole omahyväisyydestä vaikka siltä kuullostaisi. Kaikki ihmiset eivät ehkä esim. osaa ilmaista asiaa niinkuin sen kokevat.

      Jeesus vihaa syntiä ja rakastaa syntistä ihmistä. Tekopyhä ei myönnä syntisyyttään, ja se ei ole Jumalan mieleen.

      Poista
  5. En voi sanoa, ettenkö uskoisi mihinkään. Kyllä minulle on olemassa muutakin kuin marerialistinen todellisuus. Uskonnoista hierarkioita ja vallan korruptoimina instituutioina en sen sijaan niin paljon välitä. Aina pitää olla tilaa kyseenalaista, ajatella ja kasvaa ihmisenä. On aika surullista, jos joku kuvittelee tiettyjä dogmeja noudattamalla olevansa valmis ihminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti