Lomatunnelmia

Olemme päässeet kotiin ehjinä, mikä ei tunnu itsestään selvyydeltä kun seuraa Euroopan tapahtumia. Tuntuu, että koko ajan jossain räjähtää tai pamahtaa. Kieltämättä uutiset puhuttivat matkallakin. Ranskassa ja Italiassa kaduilla näkyi huomattavasti poliiseja ja sotilaita, myös ei-turistialueilla. Silti todennäköisyys joutua tapahtumien keskipisteeseen on pieni, matkailu oli ihanaa ja loppujen lopuksi edes kotiinsa linnoittautumalla ei selviä elämästä hengissä.




Reissumme suuntasi ensin pikapysähdykselle Pariisiin, jossa hortoilimme läpi Eiffeltornin ja Champs Elyseen sekä istuskelimme Seine-joen varrella pitkät tovit. Joka paikassa tulvi senegalilaisia myymässä Eiffeltornin pienoismalleja. Pariisin metrokartta oli kertakaikkisen hämmentävä, koska se haaraili ties minne. Metro oli suurkaupunkimaisen täynnä ja tunnelma oli hikinen.
Pariisia sanotaan romanttiseksi, mutta itse koin sen vain isoksi Helsingiksi eikä se tarjonnut suuria elämyksiä, vaikka maailman kuulut nähtävyydet oli tietysti hieno katsella paikan päällä. Pariisista suuntasimme junalla Beauvaisiin, josta lentomme lähti seuraavana aamuna. Beauvais oli paljon tunnelmallisempi kaupunki, joskin tällaiselle ruokarajoittuneelle yksilölle ravintolatarjonta oli surkea. Vietimme yön kivassa ja hiljaisessa hotellissa ja jatkoimme aamulla matkaa kohti varsinaista matkakohdettamme Italiaa.






Beauvaista lensimme Trevisoon, Venetoon. Asuimme tunnelmallisella esikaupunkialueella, jossa oli upea luonnonsuojelualue järvineen ja suistoalueineen. Siellä vierailtiin vähintään kerran päivässä ja bongailtiin vesilintuja, liskoja, sammakoita ja kilpikonnia. Vesi oli niin kirkasta, että vesikasvit ja kalat näkyivät läpi.
Teimme myös retken Venetsiaan turistialueelle ja kävimme Dodgen palatsissa, joka oli rakennettu keskiajalla ja kertakaikkisen huikea. Venetossa vierähti viikon verran.




Venetosta matkasimme junalla Roomaan ja vietimme päivän siellä. Myös Vatikaani tuli nähtyä. Rooman metro oli yhtä täynnä kuin Pariisin serkkunsa, mutta reittikartta oli helpompi. Roomasta jäi saman tyylinen fiilis kuin Pariisista, en taida olla mikään kaupunkikeskustojen fani.






Roomasta suuntasimme illalla Fiumicinon lentokentälle odottamaan jatkolentoa kohti Sisiliaa. Lensimme Trapanin lentokentälle ja jatkoimme bussilla kohti vuoristokylä Ericeä. Se oli kertakaikkisen satumainen paikka maisemiensa puolesta. Arkkitehtuuri oli vanhaa ja tunnelmallista. Paikkaa sanotaan Jumalan vuoreksi, koska siellä on ollut 56 kirkkoa. Nyt niitä oli enää 22. Suosikkini oli tunnelmallinen pieni kappeli, jossa mietiskelin ja muistelin Valoa. Kaksion vuokra Ericessä on 200e. Olisin voinut jäädä sinne.

Lopulta oli kuitenkin aika lentää takaisin Trapanista Fiumicinoon ja sieltä Suomeen. Saavuimme Helsinkiin keskiyöllä ja fiilis oli vähän lässähtänyt. Joka puolella oli känniläisiä ja kiinnitinpä huomiota siihenkin, että kaikkialla on kovin likaista verrattuna paikkoihin, joissa vierailimme. Onneksi kotona tomaatit kukkivat ja ilmat suosivat. Italiassa oli joka päivä 33-36 astetta ja kaltaiseni vilukissa kehräsi lämmössä. Olisi ollut varsin katkeraa palata 19 asteen tihkusateeseen. Ja, ennen muuta, Suomeen jäi rakkaita ihmisiä, joita oli jo kova ikävä.

Kommentit

  1. Ihana loma! Onneksi nyt täälläkin on edes muutaman päivän ajan lämmintä. Minäkään en koko lomaa haluaisi viettää suurkaupungissa, Italian pikkukaupungit ovat ihania. Roomasta kyllä tykkäsin, Pariisi jätti vähän kylmäksi. Mutta mennään vielä miehen kanssa katsastamaan se kahdestaan, jos siitä sitten näkyisi se romanttinenkin puoli ;) Mukavaaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että suurkaupungit vaatisivat enemmän aikaa. Meillä me olivat yhden päivän pikapyrähdyksiä. Meillä oli onni saada asua pikkupaikoissa tuttavien luona, turistirysät eivät kertakaikkiaan ole mun juttuja.

      Poista
  2. Ihastuttavan antoisa loma ollut teillä :-) , lomatunnelmia on sitten kiva muistella syystalven pimeinä hetkinä. Italia on ihana paikka ja ne lukuisat kirkot. Niissä on kiva käydä levähtämässä ja mietiskelemässä. Minä pidän kovasti Roomasta - ihan lempikaupunkeja huolimatta lukuisista turisteista ... Ihanaa kesän jatkoa Sinulle!!!
    Terv. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä matkasta riittää muisteltavaa ja varmaan vielä palataankin. Joskin seuraavaksi matka suuntautuu kyllä toiselle mantereelle, kunhan aika ja rahatilanne ovat otolliset. :)

      Poista
  3. Kiitos lomakuulumisistasi, lämmintä loppukesää<3

    VastaaPoista
  4. Ihana että ääsit lomalle ja pois arkiympyröistä! Pariisista itse tykkään kovasti, Eiffeltornin seudusta varsinkin.
    Silloin on kaikki hyvin kun matkalta on kiva palata omaan kotiin... Suomen kesä kyl voi ahistaa jos lämmöstä tykkää, itse en yhtään tykkää täsät pimeydestä ja kylmyydestä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en tykkää kylmästä enkä pimeästä myöskään, Suomi ei ehkä ole ihan mun maa siinä mielessä. On täällä paljon hienojakin juttuja, joskaan en aina ihan osta kaikkia sloganeita, joiden mukaan Suomessa on paras maa milloin mistäkin syystä. Omasta kulttuuristaan ja juuristaan tulee olla ylpeä, mutta paljon olen miettinyt, että mitä se suomalainen kulttuuri sitten nykypäivänä on... Koffia muovipussista jossain lähiöpuistossa samalla kun huudellaan kaikille "väärän värisille" että painukaa v*ttuun täältä? Onneksi kulttuurista löytyy syvempiäkin tasoja ja perinteitä, joita arvostaa ja joista pitää kiinni. Jotenkin ne äänekkäimmät "Suomi-fanit" vaan ei yleensä ole kovinkaan hyvin perillä meidän juurista ja kulttuurista.

      Poista
    2. Sepä se, monelle suomalaisuus ja juuret on jotain ihan muuta ... Siis tuota muovipussia puistonpenkillä jne. Jotkut ovat niin juurtuneita etteivät halua mitään muuta nähdäkään kuin oman pienen suomensa. Mä olisin ihan valmis asumaan muuallakin. Kävin katsomassa suomalaista mustaa vauvaa, jonka äiti on nyt suomalainen, läjtöisin Sudanista, isä on myös nyt suomalainen, lähtöisin Nigeriasta ja vauva on syntyjään suoraan suomalainen. Kasvaessaan varmasti myös tutustuu sudanilaisiin ja nigerialaisiin juuriinsa. Ja he kaikki olivat ihanasti eri värisiä, ihana upea onnellinen perhe maailmalta suomessa . Asiasta kukkaruukkuun, sinun ansiosta minäkin olen nyt syönyt Samosat :) Kiitos infosta, heti tilasin kun näin ne ruokalistalla :)

      Poista
  5. Ah, Italia. Hienoa, että pääsit lomalle.

    Tällainen tapahtuma osui silmiini, ehkä oletkin tietoinen http://www.leijonaemot.fi/toiminta/vertaistuki-vklp/tapahtumantiedot/3242/lapsensa-menettaneiden-vertaistuki-viikonloppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, bongasin itseasiassa tuon jo aiemmin ja laitoin mietintämyssyyn - sehän on vieläpä Helsingissä, niin ois aika helppo myös. Mutta tässä syksyssä on yksi iso muuttuva tekijä, jonka takia en ole vielä voinut sitoutua mihinkään.

      Poista
    2. Kerro ihmeessä mikä (muuttuva tekijä) ? :) Olen seurannut blogiasi aikojen alusta saakka, koskaan en kuitenkaan ole ennen kommentoinut. Olet kyllä yksi vahvimmista tietämistäni ihmisistä. Oli kiva lukea reissustanne! :)

      Poista
    3. Heh, kerron sitten kun aika on kypsä. :)

      Poista
  6. Mukava lukea onnistuneesta lomastasi :) Minä olen niitä, jotka ovat iki-ihastuneita Roomaan. Kävin siellä ensimmäisen kerran, kun olin 16-vuotias. Vietimme perheen kanssa siellä 5 päivää jouluaatosta eteenpäin. Kaupunki sytytti minut heti. Ja yhtä hyvältä se tuntuu joka kerta, kun siellä käyn.

    Toivottavasti muuttuva teijä on Sinulle mieluisa ja antaa iloa ja voimaa elämääsi.

    VastaaPoista
  7. Joo, makuasioista ei sovi kiistellä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti