Elämäni miehet

Tällä viikolla olemme puuhastelleet kolmosen kanssa päiväkotipäivien jälkeen isänpäiväkorttien parissa. Omassa päässäni olen pohdiskellut miehisyyttä ja isyyttä. En haluaisi ajatella niin stereotypisesti, mutta helpohkoa tuntuu monelle miehelle olevan perhe-elämän yhtäkkinen jättäminen sivuun tai kokonaan huomiotta. Toki nykyään nostetaan esille myös sitä kuinka miehet eron jälkeen sysätään voimalla syrjään perhe-elämästä. Silti oman elämän kokemuspiiristä, niin työn kuin vapaa-ajankin puitteista, on vuosien varrella kertynyt aika monta kokemusta iseistä, jotka vain katoavat lapsen elämästä. Pohdin, olenko koskaan ollut tekemisissä tapauksen kanssa, jossa äiti olisi tehnyt saman, mutta yhtään sellaista muistoa ei noussut mieleeni. Kokonaan oma lukunsa on tietenkin myös se, kuinka hyviä elämisen malleja isät ja äidit jälkikasvulleen antavat. 


Itse olen tosi onnekas, sillä omassa lapsuudessani on ollut kaksi ihanaa, hyvää ja turvallista miestä: isäni ja hänen isänsä.

Lapsuuden muistoissa isi on se, joka tuli ensin kotiin, laittoi ruokaa ja aika usein myös siivosi. Kun hänellä oli arkivapaa, hän teki astetta herkumpaa ruokaa ja aika usein tarjolla oli myös jälkkäriä. Isi vei meitä sisaruksia uimaan, telttailemaan ja mökkeilemään ja otti autotalliin harjoittelemaan työkalujen käyttöä. Teini-iästä muistan sen, että isä oli äitiä rauhallisempi ja hänen kanssaan oli helpompi keskustella silloin kun tahtotila oli vanhempien kanssa törmäyskurssilla.





Vaarini sairastaa pitkälle edennyttä muistisairautta, eikä enää muista minua. Mutta minulla on paljon muistoja hänestä. Hän asui kanssamme samalla kadulla ja lapsena sain käydä mummolassa aikalailla mieleni mukaan. Vaari oli aina valmis leikkimään ja viettämään aikaa kanssani. Vaikka hänellä oli paljon lapsenlapsia, hänellä oli taito saada minut tuntemaan itseni tosi rakastetuksi, ainutlaatuiseksi ja tärkeäksi. Kun tulin teini-ikään vaari lohkoi minulle palan kasvimaastaan ja opetti viljelyn niksejä. Vaari kertoi paljon juttuja omasta lapsuudestaan, suuren vaikutuksen on tehnyt esimerkiksi tarina siitä kuinka hän ratsasti lehmällä. Ne jutut hän kenties muistaa edelleen ja jaamme vielä sitä kautta yhteisiä muistoja.



Toisinaan olen surullinen siitä, että kolmosen toinen isoisä on kaukana Ghanassa ja siksi läheisen suhteen muodostaminen hänen ja kolmosen välille tulee olemaan vaikeaa. On kuitenkin superarvokasta, että oma isäni on lähellä ja innokas luomaan muistoja hänen ja kolmosen välille. Ja vaikka vanhemmuuden ajatukset monikulttuurisessa suhteessa toisinaan törmäävätkin, kolmosella on myös ihana, lapsensa elämään ja kasvuun osallistuva isä.

Kommentit