Heimotietoutta

Afrikkalaisten heimojärjestelmien ymmärtäminen on vaikeaa ja vaatii aika paljon perehtymistä, että tajuaa, mihin kaikkeen heimo vaikuttaa ja kuinka monella tapaa elävä ja tärkeä heimokulttuuri edelleen monessa paikassa on. Enkä todellakaan väitä, että itselläni olisi mitenkään erityisen laajaa käsitystä asiasta. Tuntuu ja näyttää, että oman heimon ja heimokulttuurin arvostaminen on myös nykyiselle nuorelle afrikkalaiselle sukupolvelle tosi tärkeää. Siirtomaa-aikana ja sen jälkeenhän ympäri Afrikkaa (ja toki muutakin maailmaa) on yritetty (eikä vähiten erilaisten kristillisten lähetyssaarnaajien toimesta) iskostaa ajatusta, että heimokulttuurit ovat osoitus alempiarvoisuudesta, tyhmyydestä ja takaperoisuudesta. Onneksi nuoret ymmärtävät omien juuriensa arvon ja sen, kuinka rikkaita ja tärkeitä alkuperäiskulttuurit ovat.

Kuvatulkkaus: ashantien oma lippu 


Heimoja on tietysti koko mantereella valtavasti. Osa pienempiä, osa suurempia. Niiden levinneisyys noudattelee jossain määrin valtioiden rajoja, mutta ei missään nimessä kovinkaan tiukasti. Jos katsot tarkasti afrikkalaisen ystäväsi kasvoja, saatat nähdä niissä heimosta kertovan arven. Miehellä se on vasemmalla puolella, poskiluussa silmän alapuolella ja kertoo, että hän kuuluu ashanti-heimoon. Näitä heimomerkkejä on aikanaan tehty, jotta vastaantulijasta tunnistaa nopeasti, mihin heimoon hän kuuluu. Heimoilla oli keskenään paljon sotia ja kilpailua, joten tunnistaminen oli tärkeää. Tapa säilyi pitkään nykypäiviin saakka, mutta on nykyään ainakin Ghanassa kielletty.

Kuvatulkkaus: ashantiperinteitä Osei Tutu II 20. vallassaolovuoden juhlallisuuksista
Kuva: Matthew Opoku Prempeh


Ashantiheimo kuuluu isoihin valtaheimoihin. Sana ashanti tulee twin kielisistä sanoista 'asa' (sota) ja 'nte'(jonkun takia/vuoksi). Ashanti tarkoittaa siis 'sodan vuoksi'. Nimi viittaa aikaan, jolloin ashantien valtakunta perustettiin taistelemaan Denkyira -valtakuntaa vastaan. Sen juuret ulottuvat 1100 -luvulle, jolloin akan-heimoon kuuluvia ihmisiä muutti eteläisen Ghanan sademetsää peittäville alueille ja perusti sinne useita kaupunkeja. Ashantien valtakunta levisi laajalle ja ulottui myös nykyisen Ghanan rajojen ulkopuolelle. Ennen siirtomaa-aikaa ashantit kävivät paljon kauppaa muiden afrikan heimojen kanssa ja 1600-luvulta lähtien myös eurooppalaisten kanssa. Ashantit nousivat merkittävään asemaan sekä afrikan heimojen joukossa, että eurooppalaisten silmissä, sillä heidän valtakuntansa alueilla oli valtavasti kultaa. Ghanan nimikin oli brittien alaisuudessa Gold coast eli kultarannikko, kuten jotkut ehkä Afrikan tähti -pelistä muistavat.

Kuvatulkkaus: Otumfuor Osei Tutu II
Kuva: Mbawumia


Nykyään Ghanan ashanti-alue on edelleen hyvin toimeen tuleva ja siellä on sekä kultakaivoksia, että runsaasti maanviljelyä, sillä maaperä on ravinteikas. Ashanteilla on oma, matriarkaaliseen perimysjärjestykseen nojaava valtasysteeminsä. Heidän pääkuninkaansa nimi on Otumfuor Osei Tutu II, jolla on itseasiassa vallassaolemisensa 20. juhlavuosi menossa. Lisäksi on niin sanottuja alueellisia päälliköitä ja kuninkaita. Vaikka kuninkaat eivät osallistu politiikkaan, heillä on paljon valtaa yhteiskunnallisissa asioissa. Lisäksi he ovat suuresti arvostettuja jäseniä yhteisöissään.

Kuvatulkkaus: kente-kankaiden loistoa
Kuva: Matthew Opoku Prempeh


Ashantikulttuuri on todella rikas ja siihen kuuluu valtavasti erilaisia tarinoita ja muuta perimätietoutta sekä symboleita ja esineistöä. Tärkeimpiä ovat varmasti upeasti kudotut, värikkäät kente-kankaat, perinteinen adowa-tanssi, tiimalasin muotoiset puhuvat rummut sekä akan-symbolit, jotka ovat eräänlaisia sananlaskuja kuvien/symbolien muodossa.
Yleisesti ottaen tuntuu, että ashantit arvostavat kulttuuriaan edelleen valtavasti ja ovat siitä ylpeitä. Meillä on miehen kanssa ajatuksena, että suomessa toimivien ghanalaisten järjestöjen järjestämillä kursseilla kolmonenkin voisi aikanaan oppia mm. perintesiä tansseja ja soittoa. Niitä opetetaan ghanalaisissa kouluissa, mutta täällä suomessa niiden oppimiseen joutuu näkemään hieman enemmän päänvaivaa. Uskon kuitenkin, että niiden avulla kolmonen voisi muodostaa rikkaan identiteetin ja oppia olemaan ylpeä omista juuristaan.



Puhuva rumpu:




Adowa tanssi:








Kommentit