Sairastupa

Esikoinen oksensi tässä taannoin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Aika upeaa sinänsä, että hän on päässyt sairastamisen suhteen kovin helpolla. Ymmärrettävästi hän ei kuitenkaan osannut tulkita oksettavaa oloaan tarpeeksi nopeasti oikein ja perheessämme tuttua tutumpi Yrjänä, jo lähes ystäväksi muodistunut, otti määränpääkseen lattian.

Olipa outo flashback olla kuuraamassa lattiaa nelinkontin. Kuinka monta kertaa Valon oksennuksia tulikaan lattialta lapioitua! Siinä oli jotain lähes kotoista...
Mutta seurannut yö oli mitä kamalin. Pelkäsin aivan kamalasti, että löydän aamulla esikoisen kuolleena sängystä. Tiesin kyllä, ettei se ole rationaalista. Että lapset eivät noin vain kupsahtele vaikka ovatkin sairaina. En ole koskaan ennen pelännyt samalla tavalla, en Valon sairastaessa, enkä esikoisen sairastaessa ennen Valon kuolemaa. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta Valon kuoleman jälkeen ja ilmeisen tunteita kuohuttava.

Oli kummallista kaivaa esiin kuumemittari, jonka edellinen osoite oli ollut Valon kainalo. Esikoinen ei tainnut ihan ymmärtää, miksi vähän aikaa nuuskutin mittaria. Lääkekaapista kaivettiin esiin myös Valon sairastamisesta jäljelle jääneet kuumelääkkeet.

Aamulla en uskaltanut mennä esikoisen huoneeseen. Kuuntelin tarkkaavaisesti jokaista rasahdusta. Kunnes kuulin sängyn natinaa ja askelten laahautumista vessaan. Koettelemus oli ohi, pelko oli poissa.

Onneksi ensimmäisiä kertoja tulee vastaan sitä vähemmän, mitä enemmän niitä elää läpi.

Kommentit

  1. Varmasti tunteita ja muistoja herättävä kokemus. Ja sitä paitsi isokin lapsi muuttuu jotenkin pieneksi, kun tulee kovasti kipeäksi. On luonnollista, että äidissä herää tunteita. Toivottavasti itse säästyit taudilta.

    VastaaPoista
  2. Mikälie tauti oli, kun ylenantoja ei tullut kuin yksi ja sen jälkeen yhden päivän kuumeilut päälle. Me muut on sitten oltu pari viikkoa putkeen flunssassa, mutta ei vatsaoireita.

    VastaaPoista
  3. Samastun niin tuntemuksiisi, vaikka en ole mitään niin rankkaa kokenut kuin sinä. Kuopuksen epilepsian puhkeamisen jälkeen olen tullut jotenkin hysteeriseksi, jos jompikumpi lapsista sairastuu vaikka vain flunssaan. En tajua, mikä siinä on. Se, ettei lapsi ole oma eläväinen itsensä, vaan flegmaattinen, nukkuu paljon ja flunssaisena hengitys voi olla kehnoa - haluaisin vain paeta tilanteesta. Yöllä pitää kuunnella hengitystä jne. Ja sinun kohdallasi nuo kaikki kuumemittarin esiin kaivamiset, oksennuksen siivoamiset ja pelko - niin ymmärrettävää ja varmasti raskas ja henkisesti väsyttävä vuorokausi. Onneksi ohi!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa tilanteissa oman elämän hallitsemattomuus vain kerta kaikkiaan korostuu ehkä vähän liikaa. Tai siitä minä ajattelen noiden tunteiden kumpuavan

      Poista
  4. Hei, Anu! Äitini on oletettavasti kokenut samantyyppisiä tuntemuksia kuin sinä. Minulla on shuntti, joka oli usein epäkunnossa, kun olin lapsi. Epäkuntoisuuden oireita olivat väsymys, oäänsärky ja pahoinvointi/oksentelu. Voit arvata, että äitini oli huolissaan, kun olin aivan tavallisessa oksennustaudissa! Usein silloin otettiin yhteyttä terveyskeskukseen / sairaalaan ja kysyttiin: "Onko nyt liikkeellä mahatautia?" Jos vastaus oli myönteinen, huokaistiin yleensä helpotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastauksesi on Anulle, mutta kommentoin sen verran, että äidit ovat kullanarvoisia <3 :)

      Poista

Lähetä kommentti