Kohta puoli vuotta

Viides kuukausi Valon kuolemasta tuli täyteen varkain, reissuun lähdön tohinassa. No, ei ehkä varkain sikäli, ettenkö olisi muistanut asiaa - en vain halunnut kirjoittaa siitä tänne erikseen. Puolen vuoden raja lähestyy ja se tuntuu merkittävältä, älkää kysykö miksi. Jollain tapaa tuntuu, etten halua päästää sitä lähelle.

Elämä Valon kanssa on koko ajan kauempana. Uutta tulee tilalle sekä tietoisesti että väistämättä. Ajattelen joka ilta että Valolla on hyvä olla nyt. Se auttaa hyväksymään tapahtuneen, vaikka tuntuu edelleen välillä että se oli minun vikani. Että jos olisin ollut parempi äiti, olisin voinut estää kuoleman. Onneksi ensihoitajat sanoivat, että Valoa ei todennäköisesti olisi voitu pelastaa vaikka olisimme lähteneet sairaalaankin. Epäilen joskus sanojen todenperäisyyttä, mutta yhtäkaikki ne ovat auttaneet paljon suruprosessissa.

Ajattelen Valoa paljon, mutta erityisarki alkaa tuntua yhä usvaisemmalta. Silti huomaan kaupungilla liikkuessani tarkkailevani esteettömyysasioita tai havahdun kotona tuijottamasta jotain esinettä tai kohtaa, joka tuo mieleen Valon kanssa päivittäin läpikäydyt rutiinit tai haasteet. 
Helppo, lähestulkoon kokonaan omiin mielihaluihin tai tarpeisiin perustuva arki tuntuu luksukselta, enkä todellakaan ota sitä itsestäänselvyytenä. Nautin suunnattomasti siitä, että voin istua aurinkoisella parvekkeella useamman tunnin kirja kädessä ainoana huolenani se pitäisikö laittaa enemmän aurinkorasvaa. Toivon, ettei se koskaan muutu itsestäänselvyydeksi. Nautin siitä, että voin makoilla tunnin sängyllä ja katsella kuinka auringonsäteet siivilöityvät verhon läpi sekä kuunnella ikkunan takana aukeavan metsikön lintukonserttia.
Kuitenkin elämä tuntuu toisinaan vähän tyhjältä. Sitä tyhjyyttä on vaikea pukea sanoiksi. Se on enemmän kuin Valon jättämää tyhjyyttä. Se on rutiinien ja hoivaamisen tyhjyyttä, sellaista, mitä kai minun iässäni on luonnollistakin kaivata.

Kommentit

  1. Kiitos taas kirjoituksestasi. Olen jo useamman vuoden seurannut sinun ja Valon matkaa, kommentoinutkin joskus.

    Tämän tekstisi rinnalla mieleeni nousi ajatus, jonka haluan jakaa. Uskon itse Jumalaan, kaiken Luojana ja elämän antajana, mutta myös sen ottajana. Uskon että Jumala antaa meille kaikille sellaisen elämän pituuden, jonka Hän on hyväksi nähnyt. Toisille pidemmän ja jostain meille näkymättömästä syystä toisille lyhyemmän. Uskon siis, että Valon elämä oli päivälleen sen pituinen, kuin Jumala oli säätänyt, eikä sitä olisi voinut millään jatkaa. Näin kaukaa on tietenkin helpompi sanoa, mutta uskon myös että näin oli hyvä. Ehkä me ihmiset emme koskaan saa tietää miksi, mutta Valon elämä oli ehjä ja kokonainen juuri tämän pituisena. Uskon myös, samoin kuin sinä, että Valon on nyt hyvä olla. Ehkä hänen tarkoituksensa kuoleman jälkeen on muistuttaa jälkeenjääneitä siitä, mikä on elämässä merkityksellistä ja tärkeää. Uskovilla vanhemmilla on myös lohtuna toivo siitä, että 'taivaassa tavataan'

    Voimia tähän päivään ja tuleviin. Anne

    VastaaPoista
  2. Minä myös uskon, että Valon elämä oli kokonainen ja juuri oikean mittainen. Syyllisyyden tunteet läheisen ihmisen, varsinkin oman lapsen, kuollessa ovat normaali reaktio ja sen mitä olen seurannut vertaistukipalstoja, tulevat kaikille. Kyseessä ei ole järjellä tai edes lujalla uskolla pois selitettävä juttu, vaan epäilisin enemmän, että psyykkinen prosessi. Varmaan se juontuu siitä, että vanhempana on vastuussa lapsestaan. Lisäksi kun lapsi kuolee kotona, oman vahtivuoron aikana, niin se lisää syyllisyyden tunnetta. Tiedän, että Valon oli aika lähteä, koska hän oli viimeiset kuukaudet niin elämänhaluton ja kipeä. Hän teki jo lähtöä, vaikka emme sitä tajunneet.

    Olen miettinyt paljon tuota "taivaassa tavataan" ja sitä, että kun ruumis kuolee, jäljelle jää sielu. Mutta sielu ei ole sidoksissa mihinkään maalliseen, eikä siis myöskään varmaan perhesiteisiin. Uskoisin, että perhesiteillä - jotka ovat lihallisia - on aika vähän merkitystä ns. ylempänä. En tunne Raamattua kovinkaan hyvin, mutta sielläkin käsittääkseni puhutaan mm. siitä että taivaassa ei ole avioliittoa miehen ja naisen välillä. Jos sitten taas mennään itään päin (mikä on aina uskonnollisessa mielessä kiehtonut minua), niin sielunvaellukseen pohjaavissa uskonnoissa taas sieluilla uskotaan olevan tiettyjä yhteyksiä keskenään eli samat sielut tapaavat erilaisissa ihmissuhteissa ystävinä, rakastajina, vanhempina ja lapsina ym. elämästä toiseen. Mutta sielläkin taivaaseen pääsy - valaistuminen - on puhtaasti henkinen tila, jossa vain yhdytään Jumalaan (kuin pisara joka yhtyy valtamereen) eikä sen kummempia jälleennäkemisiä ole tiedossa, koska niille ei varsinaisesti sielullisella tasolla ole enää tarvetta.

    Nojoo, meniköhän liian syvälliseksi. Minähän haaveilin aikoinani meneväni opiskelemaan uskontotiedettä humanistiseen tiedekuntaan... Ehkä se jotenkin paistaa tästä hommasta läpi.. :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Uskallanko kysyä syytä mikä sai Valon nukkumaan ikiuneen...? Jos et halua jakaa tietoa julkisesti niin ymmärrän. Olet niin kovin ajatuksissani että sisintäni välillä särkee kun luen tekstejäsi.

    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon kuolemalle ei ruumiinavauksessa löytynyt syytä. Kyse ei siis ainakaan ollut mistään ulkoisesti havaittavasta kuten sydänkohtauksesta tai tukehtumisesta. Kun juttelin Valon neurologin kanssa asiasta, hän kertoi, että vaikeaa epilepsiaa sairastavilla tunnetaan sellainen diagnoosi kuin äkillinen, selittämätön kuolema. Ei tiedetä, mitä tuolloin tapahtuu - onko kyseessä massiivinen epileptinen kohtaus vai jotain muuta. Se on siis yksi vaihtoehto. Minä itse ajattelen, että Valon kroppa oli vain kertakaikkiaan kulutettu loppuun, niin kivulias hän loppuaikoina oli.
      Ruumiinavauksessa löytyi siis ainoastaan lievä keuhkoputkentulehdus, mikä ei tietenkään tapa ketään yksistään. Ruumiista otettiin laboratorioanalyysia varten näytteitä, mutta niistä ei tähän päivään mennessä ole kuulunut mitään. Tutkinnasta vastuussa oleva poliisi sanoi, että voi olla, että syy ei koskaan selviä.

      Poista
  4. Minä myös uskon ja tiedänkin, että jokaisen elämä on oikean mittainen! Ja sinä äitinä olit Valon itsensä itselleen valitsema ja sen tähden se kaikkein paras. Joten armahda itsesi ja hyväksy se tosiasia, että teit juuri oikein ja tarpeeksi Valon hyväksi, mitään et olisi voinut tehdä lähdön edessä. Surullista, mutta Valon aika oli täynnä ja lähtöpäivä jo aikojen alussa laskettuna. Ja mikä parasta, hän kulkee aina mukanasi ja sydämessäsi . Olet ihanan voimakas ja vahva nainen,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin vielä tuohon sielunvaellukseen ja siihen, että sieluina tavataan jossain toisessa muodossa joskus... Niimpä, muutamaa kohtaamista olen itse joutunut selvittämään ja niinhän niitä entisiä elämiä on löytynyt kun on syvälle uskaltanut katsoa. Itse en koe,e ttä se on "uskon asia". Se vaan toimii, vaikkei asiaan uskokkaan. Joskus joku viera on heti samalla aaltopituudella ja tuntuu heti tärkeältä ja tutulta, kuin olis aina tuntenut... Silloin on hyvä pysähtyä kuulostelemaan, että kukas siinä onkaan ;) ja tälläinen joku yhteys minulla on muutamiin lapsiin, tiedän että heidän kanssa on aiemmin ollut joku muu yhteys... Tiedät ketä ja ketä tarkoitan :)

      Poista
    2. Onhan se aika lohdullinen ajatus, että jokainen tarvitsee ne kokemukset, joita elämässään kohtaa.

      Poista
  5. Sydäntäkin sydämisempi, taas. ❤❤❤❤ Noora

    VastaaPoista
  6. täällä kanssa sydäntäsärkee ja itketty monet kerrat kun lukenu tätä blogia <3
    uskon että kaikki kokemukset (nii hyvät kun huonotkin (myös rankat)) tekee meistä sen ihmisen ketä me ollaan
    ja ilman niitä kokemuksia et olis sä :) ja uskon myös että kaikki kokemukset valmistelee meitä johonki myöhempään
    en myöskää usko sattumaan vaan että kaikella oli ja on tarkotus vaikka se ei ehkä tässä hetkessä tuntuskaa siltä
    olit maailman paras äiti valolle <3
    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olenkin kovin kiitollinen Valolle siitä, mitä hän minulle opetti ja miten hänen äitinään sain kasvaa ihmisenä. Olen ylpeä omista kokemuksistani ja siitä, että olen saanut kulkea hetken Valon rinnalla.

      Poista
  7. Voimia ja myös iloa <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti