Kehonkuvasta ja lähestyvistä synttäreistä

Luin netissä artikkelia. Tekstin keskeytti animoitu mainos, jossa alipainoinen tyttö hyppi farkuissa ja rintsikoissa. Se mainosti "uskomatonta, unohdettua laihdutuskikkaa, joka pudottaa ylimääräiset kilot muutamassa päivässä". Kylki- ja lonkkaluut paistoivat. Kas, siinäpä meille tavoiteltavaa! Syksyn tulon ennustaakin varmimmin kai se, että iltapäivä- ja naistenlehdet jakavat kilvan vinkkejä kesäkiloista eroon pääsemiseen. Sitä ennen on joulusta asti on yritetty bikinikuntoon. 

Ihannepaino on alipaino ja ainoa paikka jossa rasvaprosentin on suotava olla iso, on rinnoissa. Hiuksissa ei saa olla harmaata. Ripsien täytyy olla tummat ja tuuheat. Kulmakarvojen täytyy olla siististi nypityt. 

Kapitalistin näkökulmasta kukaan ei voittanut geeniarpajaisissa koska naisille myyty ulkonökökuva on niin epärealistinen. Kauneudenhoitoon ja kaikenlaiseen vartalon kiinteytykseen ja muokkaukseen käytetään epäilemättä pyörryttäviä summia rahaa. En voi välttää ajatusta suuresta huijauksesta.

Minä vietän ensi viikolla 30-vuotissyntymäpäiviäni. Peiliin katsoessa huomaan, etten ole enää 18. Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, etten ole koskaan erityisemmin perustanut siitä kuvasta, mitä media yrittää joka tuutista syöttää. Mielestäni naisella kuuluu olla rasvaa, joka puolella kehoa. Meikkaamisen hylkäsin teini-iässä. Olen opetellut olemaan tyytyväinen kehooni sellaisena kuin se on. Ei se aina ihan helppoa ja mutkatonta ole ollut. 

Uskon, että sisäisellä hyvinvoinnilla ja sillä, mitä suuhunsa laittaa, on paljon suurempi merkitys kuin sillä, miltä naama pakkelikerroksen jälkeen näyttää. Ensimmäinen raskauteni vaikutti kehonkuvaani paljon, eikä varmaan mitenkään tyypillisesti, nimittäin koin tulevani synnytyksen jälkeen kauniimmaksi. Minusta oli upeaa, että kroppa pystyi siihen, mihin se oli tarkoitettu. Varmasti moni muukin asia elämän varrella, kuten koulukiusaaminen ja toisaalta kaikki parisuhteeni, ovat vaikuttaneet kehonkuvaani. Mieli ja keho eivät ole toisistaan erillisiä.

En voi väittää olevani vapaa median luomista ulkonäköpaineista. Tarkastelen peilikuvaani välillä kovinkin intensiivisesti ja kriittisesti. En halua lihoa liikaa, naamavärkki kyllästyttää. Mutta kun saan itseni kiinni näistä, jään ennemmin pohtimaan sitä, kuinka alitajuisesti ja syvälle kauneusihanteet menevät, kuin sitä, että "virheet" pitäisi keinotekoisesti peittää. 

Kolmenkymmenen ikävuoden täyttyminen tuskin aiheuttaa suurta kriisiä. Luulen, että se oli jo muutama vuosi takaperin. Luvassa ei muutenkaan taida olla mitään sen suurempia bileitä. Minulla on kuitenkin ollut jo pidempään blogiin liittyen idea, jollaista en ehkä koskaan tule uudestaan toteuttamaan. Ajattelin nimittäin syntymäpäivän kunniaksi vastata itseäni koskeviin kysymyksiin. Niitä voi jättää s-postilla tai kommenttikenttään. 


Kommentit

  1. Ai, sinäkin! Olen huomannut, että varsin moni hyvä ja syvällinen bloggaaja on taustaltaan koulukiusattu. Onko sitten se vai joku muu, mutta syvällistä tekstiä syntyy.

    T. yksi meistä (en tosin itse bloggaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma tarinani ei ole pahimmasta päästä, mutta kyllä ulkopuolelle jättäminen varmasti muokkaa kehittyvää psyykettä. Aika paljon on saanut tehdä töitä itsensä kanssa jossain vaiheessa, että löytää paikkansa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.

      Poista
  2. Haluaisin kuulla lisää elämänkatsomuksestasi. Mihin uskot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Kiitos kysymyksestä, laitan sen muistiin ja palaan asiaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti